+358 44 986 6396
toimitus@thaimaansuomalainen.com

Syyskuun 4. päivä tapahtui jotain, mitä ainakaan ylläpito ei ole osannut meille selittää. Silloin nimittäin katkesivat sekä artikkelien tuleminen suoraan niiden tilaajien sähköpostiin, jotka sellaisen tilauksen ovat tehneet että lukijalaskurin toiminta. Tätä kesti reilun viikon. Ongelma poistui vasta sitten, kun valitsimme kahdesta pahasta pienemmän pahan ja korvasimme nuo kaksi ongelmaa sellaisella julkaisuteknisellä ongelmalla, joka ei näy teille lukijoille.

Yhtä kaikki, tästä “syyskuun syndroomasta” johtuen meillä ei syyskuulta ole vertailukelpoisia lukuja lukijamäärien suhteen, joten annetaan niiden tässä kuussa olla, vaikka kyllä tuota kolmen viikon tilastoa katsoessa tulee väksinkin mieleen, että oltaisiinko taas menty yli 100.000 lukukerran, jos joka päivältä olisi luvut saatu mukaan? Suosituimmat jutut sentään syyskuun kolmelta kokonaiselta viikolta saatiin ja ne ovat ykkösestä kolmoseen nämä:

Eli aika äskettäin julkaistuja kaikki kolme. Meille tuo rankkasateita käsittelevän jutun suosio tuli melkoisena yllätyksenä, sillä eihän Thaimaassa tällä hetkellä juurikaan ole suomalaisia eikä ainakaan tähän tietoon edes hirveän moni ole sinne menossa.

Mainostajien puolella normaalibannerien kolme kärjessä oli tuo tuttu kolmikko. Tällä kertaa järjestyksessä Hua Hinin Seudun Suomalaiset ry, Pattaya Suomi -seura ja kolmantena Suomi -seurojen Helsingissä toimiva kattojärjestö Suomi-Seura ry. Länsirintamalta ei mitään uutta.

Kerrottakoon tähän vielä lopuksi, että toimituksen käyttöön hankkimamme ajoneuvo edustaa sitä perinteistä yhtiön edustuslimusiinien linjaa. Kun meillä Pattayalla oli se valkoinen Toyota Yaris, niin nyt meitä vie autotalo Laakkoselta löytynyt valkoinen Peugeot 208. Sillä me singhahdamme jutun tekoon aina, kun saamme vihiä jostain tapahtumasta Suomen thaimaalaisyhteisöissä. Tällä hetkellä meitä kiinnostaa erityisesti se, miten ja missä päin thaimaalaiset aikovat viettää Loy Krathongia.

Olkaahan yhteyksissä!

Luck

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: