Lasse Mårtenson riimitteli aikoinaan että on ihmeen hyvä kotiin tulla taas.
Sama fiilis oli pari viikkoa sitten kun saavuimme Laem Mae Phimiin. Onneksi vanha talo ei ollut kuitenkaan kallellaan, vaan kaikki oli viimeisen päälle kunnossa.
Bensa maksaa reilun euron litralta.
Huoltoyhtiöltä ostamamme palvelu sisältää talon ylläpidon siten, että sisällä käydään kerran kuukaudessa ja tällöin tarkistetaan mm. sähkölaitteet ja vesijärjestelmät. Samoin kerran kuukaudessa tehdään tuhohyönteistarkastus. Puutarhaa meillä hoitaa niin poissa- kuin läsnäolomme aikana lähellä asuva tuttavarouva. Lisänä meillä ”auton poissaolopalvelu”, jossa autoa käytetään aika-ajoin ja kun tulemme niin se pestään sisältä ja päältä. Alkuvuodesta hankkimamme sähköskootterit kaipaavat kuulemma säännöllistä latausta, jotta akku olisi kunnossa. Tämä saatiin hyvin ratkaistua, kun puutarhuri lupasi latailla niitä aika-ajoin.
Ainoa hidaste kohdattiin, kun otettiin naapurin 3-pyöräskootteri esille. Akku oli kaput ja renkaat tyhjät. Soitto huoltoyhtiölle ratkaisi kuitenkin ongelmat ja ajopeli oli kunnossa parin tunnin päästä. Olivat huomanneet, että yksi iskari oli rikki ja sen uusimisen kanssa hintaa tuli koko hommalle 60 euroa.
Myös Mae Phimissä tuntuu kaikki olevan kuten ennen. Suurin osa ravintoloista näyttää olevan avoinna normaalisti, muutama on kiinni tilapäisesti remontin tai mahdollisesti henkilökunnan lomien vuoksi.
Kalatori ja kaikki muukin on täysin ennallaan.
Thaimaan Suomalainen on aika-ajoin varoittanut meitä rankoista sateista ja hieman oli pelkoa, että sataakohan Mae Phimissäkin koko aika. Onneksi tässä ainoassa asiassa mainio julkaisumme oli hieman väärässä – ainakin tämän paikkakunnan kohdalla. Kahden viikon aikana on muutamana yönä satanut vettä ja ehkä kolmena päivänä on tullut lyhyitä kuuroja. Ilman ja veden lämpötilat ovat olleet kuitenkin luvatun kaltaisia 30-33 astetta (tuntuu 41 astetta), joten luottamus aviisiimme säilyy lujana.
Mae Phimin toimitus aloittaa siis tällä johdannolla toimitustyöt. Tarkoituksena on kertoa asioista, ihmisistä, palveluista ja tapahtumista mitä milloinkin katsotaan aiheellisiksi. Jos sinulle tulee jutunaiheita mieleen, niin laita siitä kernaasti tietoa toimituksen sähköpostiin thaimaansuomalainen@gmail.com
7/11:n entuudestaan edullisista hinnoista saa vielä halvennusta näitä etukuponkeja keräilemällä.
Sen jälkeen, kun Thaimaan Cyber -poliisin joukot kävivät tekemässä kotietsinnän poliisikenraali Surachate Hakparnin kotiin, on Surachaten kanssa samanarvoinen poliisikenraali Torsak Sukvimol (pikkukuva) noussut vahvimmaksi ehdokkaaksi 30.9. eläköityvän poliisin ykkösmiehen Damrongsak Kittiprapasin paikalle. Vaikkei poliisikenraali Surachaten kotiin tehdyssä etsinnässä löydettykään kahdella sanalla sanottuna yhtään mitään, niin ei se hyvältä näytä yhdenkään poliisimiehen CV:ssä, jos häntä on […]
Edellisen hallituksen oikeusministeri ja nykyisen hallituksen varapääministeri Somsak Thepsutin ehdottaa useampien pelimuotojen laillistamista kansalaisille.
Esimerkkinä kaikelle kansalle soveltuvista rahapeleistä Thai -loton rinnalle hän mainitsee jalkapalloveikkauksen. Veikkauspelien tuotot varapääministeri ohjaisi eniten apua tarvitseville, kuten työttömille ja kodittomille.
Somsak Thepsutin
Government Housessa tänään tiistaina luvattomia nettikasinoita ja poliisien koteihin tehtyjä kotietsintöjä koskevaa tiedotustilaisuutta pitänyt Somsak totesi, että joidenkin rahapelimuotojen laillistaminen olisi uudenlainen lähestymistapa rahapeleihin jatkuvien ratsioiden ja kyttäämisen sijaan.
– Tuntuu hassulta, että kukkotappeluissa saa lyödä vetoja, mutta esimerkiksi jalkapalloveikkaus on maassa laitonta, Somsak antoi esimerkin.
– Verotulojakin maahan saataisiin, jos jalkapalloveikkausta saisi järjestää erikseen hankittavalla lisenssillä, jonka valtio myöntäisi sopiviksi katsomilleen yrityksille.
Hän kertoi jo antaneensa ao. viranomaisille määräyksen lisenssimahdollisuuden käytännön puolen selvittämisestä ja esittävänsä asian hallitukselle, jahka selvitystyö valmistuu.
– Kun katsotaan kuinka paljon rahaa laittomissa nettipeleissä liikkuu, niin mielestäni olisi hyödyllisempää saada nämä rahat sellaiseen käyttöön, jossa ne voitaisiin ohjata esimerkiksi vammaisten, vanhusten ja vähäosaisten perheiden lasten auttamiseen, varapääministeri visioi.
Nämä ihmiset tarvitsevat Somsakin mielestä rahapeleissä pyöriviä miljardeja enemmän kuin rikolliset.
DES -ministeri Prasert Chantararuangthong kertoi ministeriönsä vuoden 2023 aikana sulkeneen 4.400 laitonta nettikasinoa ja noin 6.000 nettikasinoita koskevaa tutkintaa on päättynyt syytetoimiin.
Hua Hinin vuosittainen pitkien veneiden melontakilpailu tarvitsee uuden luvan voidakseen jatkua.
Nyt on Khao Taon tekojärvellä vuosittain jo vuodesta 2007 järjestetty pitkien veneiden näyttävä kisa joutunut byrokratian hampaisiin. Asialla on jotain tekemistä sen kanssa, että kilpailut aloitettiin aikoinaan kuninkaallisen direktiivin turvin ja nyt, kun kunigas Rama IX:stä on aika jättänyt ja hänen viimeksi nimittämästään hallituksesta on pääministeri Prayut Chan-O-Cha väistynyt, on kaupungintalon hakeminen provinssihallinnolta uutta lupaa kilpailujen järjestämiseksi.
Tuo yllä kuvailtu ei aivan kirjaimellisesti ole se virallinen syy, miksi olemassa olevalle kilpailulle pitää hakea uutta järjestämislupaa, mutta ajatuskulku syiden takana on suurin piirtein tuo. Tämä on Thaimaa eikä täällä tehdä asioita niin kuin Euroopassa.
Pelkkä veneiden kokoontuminen ja järjestäytyminen kilpailupaikalla on näyttävän näköistä puuhaa itse kisasta puhumattakaan. Sitä paitsi tarjoilu pelaa kuvan oikeassa ylänurkassa näkyvällä rannalla.
Nyt lupaa haetaan sillä perusteella, että kyseessä on jo perinteeksi muodostunut tapahtuma, jolla on juurensa täkäläisessä yhteisössä. Luvan uskotaan olevan pelkkä muodollisuus, mutta haettu sitä nyt on ja kisa on tarkoitus järjestää tutussa paikassaan 17.-19.11.
Viime aikaiset tapahtumat Phuketin lentokentällä, joita kaikkia ei suinkaan ole näillä sivuilla uutisoitu, ovat saaneet Phuketin poliisin avaamaan lentokentälle “yhteisoperaatiokeskuksen” nimellä kulkevan työpisteen turistien turvallisuuden takaamiseksi lentokentällä.
Paikka avattiin virallisesti maanantaina 25.9. ja läsnä avajaisissa oli Phuketin poliisin ylin johto aina poliisialue 8:n komentajaa, poliisikenraaliluutnantti Suraphong Thanomchitia myöten. Koska kyseessä on yhteinen operaatiokeskus, oli avajaisissa paikalla myös lentokentän omaa turvallisuushenkilökuntaa sekä Immigrationin edustajia.
Uusi “toimisto” on selkeästi merkitty lentokentälle asetettujen Airport Security Center -kylttien avulla. Kysyttäessä poliisin edustajat kiistivät ehdottomasti, että avajaisilla olisi mitään tekemistä samalle päivälle osuneen kiinalaisturistien viisumivapaan maahantulon kanssa.
Uuden Airport Security Centerin käyttäjäkunta tulee muodostumaan Immigrationin, turistipoliisin, lentokentälle nimettyjen Sakhun poliisiaseman poliisien, Phuketin provinssin poliisien sekä lentokentän oman turvallisuushenkilökunnan väestä. Satunnaisempia käyttäjiä ovat sitten esimerkiksi TAT:n toimihenkilöt sekä poliisialue 8:n poliisit ja tullin palveluksessa olevat.
Lentokentällä ei maanantaina kenellekään jäänyt epäselväksi, että jotain on tekeillä.
Avajaisia koskevassa tiedotteessa sanotaan toimipisteen tulevan “takaamaan niin turistien kuin heidän omaisuutensa koskemattomuutta ja helpottamaan liikennettä niin lentokentän sisällä kuin sieltä ulos tai alueen sisälle”. Lentokentän lukuisista turvakameroista lähtee jatkossa kuvaa myös Security Centerin tarkkailumonitoreihin.
Uusinta teknologiaa lentokentällä edustavat tänä päivänä tietokonepohjainen kasvojentunnistusohjelma sekä biometriset tunnisteet. Phuketin lentokentälle saapuvia turisteja kehoitetaan vaikka matkatavaroitaan odotellessa lataamaan puhelimiinsa I Lert U -sovellus, joka on saatavilla niin Google Playsta kuin App Storestakin. Sovelluksen avulla on Phuketissa löydetty jopa viidakkoon eksyneitä turisteja.
Otsikkoteksti on Pattayalla asuvien thaimaalaisten keskuudessa liikkuva sanonta, joten jotain perää siinä täytyy olla.
Thepprasit Roadilla erikoisliikkeitä riittää. On rautakauppaa, uima-allasfirmaa, huonekaluliikkeitä, remonttipalveluita, golf -välineitä jne. Varmimmaksi vakuudeksi katu päättyy vielä Thepprasitin ja Sukhumvitin kulmassa sijaitsevaan Lotus -ostoskeskukseen, jonka vieressä on Factory Outlet. Kaiken tämän lisäksi Thepprasitin varrelta löytyy erittäin edullisen maineessa oleva elintarviketori, yömarkkinat ja kirppis. Elokuviinkin siellä pääsee.
Niistä markkinatoreista kaikkein suosituin niin turistien kuin paikallistenkin keskuudessa näkyy olevan Buffalo Marketin nimellä tunnettu kirpputori, joka sijaitsee kadun keskivaiheilla. Mikäli joku ei tunnista Thepprasit Roadia nimeltä, niin se on se leveä katu, joka kulkee Jomtienille vievän Thappraya Roadin ja Sukhumvit Roadin välissä.
Viime aikoina Thepprasit Road on saanut paljon huomiota lähinnä keskeneräisiin katutöihinsä liittyen, mutta siellä on katutöistä huolimatta yllättävän paljon tarjottavaa.
Tarjolla olevan tavaran kirjo on Buffalo Marketilla melkoinen eikä hintatasokaan hirvitä. Kymmenellä bahtilla ostaa jo yhtä sun toista.
Käytettyä elektroniikkaa, kameroita, ruokailuvälineitä ja astioita, vaatteita, melkein mitä tahansa minkä voi halvalla ostaa ja lomansa aikana käyttää ennen kuin jatkaa tavaran kierrättämistä. Toisaalta myytävä tavara on yleensä sen verran hyväkuntoista, että siitä riittää kotiinkin vietäväksi.
Myyjien kanssa jutellessa ei aina tiedä, mikä on totta ja missä on ainakin puolet “Lapin lisää”, mutta noin yleisellä tasolla vaikuttaa siltä, että kyllä torimyyjä Buffalo Marketilla ainakin minimipalkoille pääsee. Jotkut ylikin.
Käytettyjä vaatteita, kenkiä ja laukkuja myyvä Supim kertoo nettoavansa yhdestä illasta sellaiset 400-500 bahtia sen jälkeen, kun myyntipaikan vuokra, omat ruokailut, kuljetuskustannukset ja kaikki muut kulut on maksettu. Entinen barista ja nykyinen torikauppias Nui kertoo samanlaisen tarinan. Hänen tavaratarjontansa on hyvin samanlaista kuin Supimilla, mutta tavara on uutta. Niiden myymisellä ei kuulemma rikastu, mutta sen verran sillä tienaa, että kannattaa tulla.
Auringon laskettua ostosten teko markkinoilla sujuu viileämmin.
Mikäli haluat käydä tutkailemassa, mitä kaikkea Thepprasit Road voi sinulle tarjota, niin sinne kannattaa mennä vasta illan alkaessa viiletä, sillä päiväsaikaan kadulla tulee aika kuuma. Kello viiden jälkeen on hyvä aika alkaa suunnata niin Thepprasitille kuin sen markkinoillekin.
Tiina Strandberg kirjoittaa tiukkaa asiaa pääkirjoituksessaan Suomen Silta -lehden numerossa 3/23.
Kirjoituksessa käsitellään Suomen passin hintaa ja sen suhteen voimassa olevaa meille thaimaansuomalaisille ah, niin tuttua kaksoishinnoittelua. Juttu on nimittäin niin, että Suomen passi maksaa suomalaiselle Suomessa haettuna 50 €, sähköisesti 44 €, mutta ulkosuomalaiselle Suomen rajojen ulkopuolella haettuna syyskuun alusta 235 €. Näin, vaikka kilometreissä Helsingistä tulee matkaa jonnekin Tukholmaan vajaat 400 km ja esimerkiksi Rovaniemelle yli 700 km.
Varmimmaksi vakuudeksi ulkosuomalaisilta on vielä poistettu vaihtoehto hakea passia sähköisesti. Ilmeisesti hintojen välistä eroa 44 euron ja 235 euron välillä on sähköisesti haettujen passien välillä vielä vaikeampi perustella.
Eivätkä ulkosuomalaisten riemut passia hakiessa suinkaan lopu siihen, että passistaan saa maksaa suurin piirtein viisinkertaisen hinnan kantasuomalaiseen verrattuna. Kantasuomalaiseen, joka ei edes tarvitse passia samalla tavalla kuin esimerkiksi thaimaansuomalainen, jonka passissa on viisumit, mahdolliset oleskeluluvat, 24 tunnin ja 90 vrk leimat jne.
Suomen passi on toisille kalliimpi kuin toisille. Kuvassa Ranskan passi, koska se tuli halvemmaksi.
Ulkosuomalaisen tulee raahautua lähimpään Suomen edustustoon, joskus satojen kilometrien päähän, toteamaan passipalveluiden menneen tältä päivältä/tältä viikolta kiinni. Niinhän siinä laulussakin sanotaan, että “tulit liian myöhään, suomalainen mies”. Joissain tapauksissa ulkosuomalainen saakin sitten onnekseen todeta, että kun lasketaan yhteen passinhakureissun matka- ja majoituskulut ja yhdistetään ne menetetystä työpäivästä tai työpäivistä koituneisiin ansionmenetyksiin, niin 235 euron hinta siitä passista on loppujen lopuksi hyvin vähän kaikkiin muihin kulunkeihin verrattuna.
Onneksi ulkosuomalainen saa sillä 235 eurollaan ainoastaan viiden vuoden passin. Strandberg huomauttaakin kirjoituksessaan täysin totuudenmukaisesti viiden vuoden passin hyvin monelle olevan viisumi- ja maahantulorajoituksista johtuen käytännössä neljän vuoden passi, sillä vuoden viisumeita siihen mahtuu vain neljä kappaletta. Suomessa ei jostain syystä osata valmistaa 10 vuoden passeja. Kerran on kokeiltu ja se sössittiin irtoilevien sivujen muodossa.
Strandberg huomauttaa kirjoituksessaan, että esimerkiksi Alankomaissa, Norjassa, Saksassa ja Ranskassa 10 vuoden passi on arkipäivää ja toisin kuin Suomessa, myös ulkomailla asuvat kansalaiset voivat hakea sitä digitaalisesti. Strandberg jättää mainitsematta, kuinka paljon tai vähän noiden maiden kansalaiset 10 vuoden passeistaan maksavat. Ehkä armeliaisuussyistä.
Thaimaalainen munkkipassi on voimassa yhtä pitkään kuin kantajansa munkkisvihkimyskin eikä tarina kerro siitä irtoilevan sivuja.
Mutta aasiaan: Suomi-Seura ry kerää ulkosuomalaisten palautetta näistä passiasioista ja toimittaa aikanaan yhteenvedon palautteista Suomen päättäjille. Palautetta voi laittaa Suomi-Seuran omaan Virta -nettiosoitteeseen 1.10. mennessä.
Thaimaan Suomalaisen toimituksen mielipide näihin passiasioihin tuossa jo tulikin. Lähetä sinä Suomi-Seuraan omasi. Aikaa on ensi sunnuntaihin.
Poliisin Cyber Crime Investigation Bureau (CCIB) suoritti kotietsinnän poliisikenraali Surachate Hakparnin (pikkukuva) kotona Bangkokin osoitteessa Soi Vibhavadi 60 tänä aamuna, maanantai 25.9, Thaimaan aikaa. Oikeuden myöntämän kotietsintäluvan perusteissa mainittiin Surachatea epäiltävän laittoman nettikasinon toiminnan pyörittämisestä. CCIB:n lisäksi kotietsintään osallistuivat poliisin lahjustenvastaisen Anti-Corruption Divisionin sekä Suur-Bangkokin alueen Metropolitan Policen erikoiskommandojoukot. Pelkissä boksereissa ja t-paidassa ovea avaamaan […]
Matkailijoiden oleskeluaikojen pidentyessä ero tavallisen turistin, muuttolinnun ja expatin välillä alkaa hämärtyä Thaimaassa.
Tosi on, että Thaimaan suosio matkakohteena alkaa pandemian jäljiltä pikku hiljaa saavuttaa vuoden 2019 lukemia. Se on myös totta, että Thaimaahan ei enää juurikaan tulla viikoksi tai pariksi, vaan pitkien lentomatkojen takaa tulevat eurooppalaiset, australialaiset ja amerikkalaiset tulevat tänne mieluummin kuukaudeksi tai vaikka kahdeksi, jotkut koko talveksi.
Sekin on totta, että Thaimaahan vuosittain talvehtimaan tulevien eläkeläisten määrä on kasvussa ja tunnettu tosiasia on sekin, että ulkomaalaisten yritysten investointien kasvun myötä Thaimaahan tulee koko ajan enemmän ja enemmän ulkomaalaisia työntekijöitä. Kuka milläkin viisumilla.
Ei nyt joka niemeen, notkoon ja saarelmaan, mutta koko ajan uusiin paikkoihin nousee erityisesti ulkomaalaisten suosimia ajanvietekeskuksia, jonnekin kokonaisia kaupunginosia. Näitä löytyy tänä päivänä niin rannikolta, vuoristoseuduilta kuin teollisuuskaupungeistakin. Työministeriön ilmoituksen mukaan Thaimaassa asui vuoden 2023 ensimmäisen neljänneksen aikana 156.596 ulkomaalaista, joista yli puolet Bangkokissa.
Bangkokissa sijaitsevat suurlähetystöt, järjestöjen päämajat, suuryritysten pääkonttorit jne, joten on luonnollista yli puolien maassa virallisesti asuvien ulkomaalaisten asustelevan juuri siellä. Kuva Chinatownista.
Virallisten lukujen mukaan kolme suurinta ulkomaalaisryhmää vuonna 2022 olivat japanilaiset, kiinalaiset ja intialaiset. Näitä lukuja tukee ainakin se, että kiinalaiset olivat suurin yksittäinen asuntoja ostava kansallisuus samana vuonna.
Uutena ryhmänä Thaimaahan suuntaavien ja maassa viihtyvien ulkomaalaisten joukossa ovat digitaalinomadit. He ilmestyvät läppäreineen suurin piirtein paikkaan kuin paikkaan, käyvät taloksi ja alkavat työskennellä ilman sen kummempia erityisviisumeita tai työlupia. Heihin on virallinen Thaimaa vasta viime aikoina alkanut kiinnittää huomiota.
Thaimaan Suomalainen kävi keväällä 2022 Chiang Maissa tekemässä juttua mm. siellä asuvista digitaalinomadeista, mutta se varsinainen hot spot tämän tieteen harjoittajille Thaimaassa löytyy Koh Samuin, Koh Phanganin ja Koh Taon saarilta Surat Thanin provinssissa.
Marko on suomalainen diginomadi Chiang Maissa.
– Muuttolinnut ja etätöitä tekevät ihastuvat lähes poikkeuksetta saarten luontoon ja vapaaseen elämäntyyliin. Eikä pidä väheksyä tarjolla olevia monipuolisia majoittumismahdollisuuksia kullekin sopivassa hintaluokassa, sanoo Koh Samuin matkailualan liiton johdossa työskentelevä Ratchaporn Poolsawadee.
Hänen mukaansa saarilla elelee semmoiset 10.000-15.000 digitaalinomadia, jotka ovat Thaimaassa turisti- tai non-immigrant -viisumeilla.
– Digitaalinomadit ovat erittäin tervetulleita saarille, koska he käyttävät parskimmin rahaa kuin thaimaalaiset matkailijat ja tasaavat mainiosti sesonkivaihteluja, jotka saarilla ovat aika jyrkät, Ratchaporn sanoo.
– Venäläisiä tulee paljon. Eurooppalaisista ainakin ranskalaiset ovat suuri ryhmä, hän jatkaa.
– Ukrainan sota niitä (venäläisiä) tänne ajaa. Ne, jotka voivat lähteä etätöihin Venäjältä ulkomaille, tekevät niin aivan varmasti. Digitaalinomadien lisäksi tähän ryhmään kuuluvat yrittäjät ja freelancerit.
Ratchaporn Poolsawadee seuraa työnsä puolesta matkailun kehittymistä Koh Samuilla.
– Eikä se mikään salaisuus ole, että vuokra-asuntojen tarjonnan ohella myös erilaisten kahviloiden ja erilaisten yhteisten työskentelytilojen määrä saarilla kasvaa koko ajan nopeaan tahtiin. Kolikon toinen puoli on sitten se, että näiden digitaalinomadien ja muiden pikäaikaisoleskelijoiden myötä viisumien ylitykset alkavat yleistyä ja toinen varjopuoli on se, että rehellisten ihmisten myötä saarille pesiytyy myös rikollisia, Ratchaporn toteaa.
Tämän todistavat myös turvallisuusalalla tunnetut tilastot. Pattayalla turvallisuusalan seminaarissa puhunut suomalainen turvallisuusalan kv. huippukouluttaja Totti Karpela sanoi yhdellä luennollaan Pattayasta, että “mikäli kaupunkiin tulee noin neljä miljoonaa turistia vuosittain, niin on tilastollinenkin tosiasia, että tietty prosenttiosuus heistä tulee kaupunkiin rikollisin aikein”.
Thaimaa on jo aloittanut matkailun ominaispiirteiden muuttumiseen ja uusiin “elämäntapaintiaaneihin” varautumisen mm. uusimalla viisumisäädöksiään kehittelemällä uusia viisumityyppejä ja muuttamalla vanhojen viisumien ehtoja. Jopa turistiviisumeihin on tullut tiettyjä minimimatkabudjetin takaavia ehtoja.
Jotkut puhuvat ulkomaalaisten elämisen kiristämisestä Thaimaassa, mutta tosiasia on, että matkailun luonne Thaimaassa on muuttumassa samoin kuin tänne tulevien ulkomaalaisten tarpeet ja aikomuksetkin. Thaimaa aikoo muuttua niiden mukana.
Totti Karpela tietää, että tietty osa matkailijoista tulee rikollisissa tarkoituksissa paikkaan kuin paikkaan.
Näyttää siltä, että BluPortin ostoskeskus houkuttelee väkeä tiloihinsa mieluummin kunnon tapahtumilla kuin kaiken maailman alennusmyyntikampanjoilla.
Perjantaista 29.9. sunnuntaihin 1.10. on vuorossa Hua Hin Eat, Drink, Travel -tapahtuma ostoskeskuksen tapahtuma-alueella (Event Port). Tarjolla on matkustamiseen ja ulkona syömiseen liittyviä vinkkejä, maistiaisia ja ennakkotietojen mukaan jokunen hotelli siellä tarjoaa majoituspakettejaan hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan. Tarjontaansa esittelevät myös muutamat paikalliset ravitsemusliikkeet.
Yksi tapahtuman tavoitteista onkin esitellä, mitä kaikkea tarjottavaa Hua Hinin seudun omilla yrityksillä on ja toinen on tietysti väen saaminen kauppakeskukseen. Tärkeintä on, että sekä vierailijat että yrittäjät kokevat hyötyvänsä tapahtumasta.
Kahvin ystäville on tapahtumassa tarjolla tietoa eri kahvilaaduista sekä -pavuista, näytösluontoinen barista -kilpailu ja paikan päällä pääsee myös seuraamaan mitä kaikkea taiteellista aivan tavallinen café latte voikaan olla. Eikä retkeilijöitäkään ole unohdettu. Näyttelystä voi ostaa erilaisia retkeilyyn liittyviä varusteita tarjoushinnoin.
Menossa mukana on myös BluPortin Food Court, jossa on tarjolla aterioita vaivaiseen 49 bahtin hintaan.
Jos ja kun viikonloppuna edelleen sataa, niin BluPort tarjoaa tekemistä ja näkemistä kokonaiseksi päiväksi.
Thai Meteorological Department (TMD) on julkaissut säävaroituksen Phuketin seudulle ja koko Andamanin rannikolle.
Rankkasateiden ja voimakkaiden tuulenpuuskien ennakoidaan jatkuvan vähintäänkin perjantaille 29.9. saakka. Sateet yltyvät keskiviikkona lounaisen monsuunin vahvistuessa Andamanin merellä.
Aallonkorkeus Andamanin merellä on kahdesta kolmeen metriin ja myrskytuulen aikaan jopa yli kolme metriä. Merenkäynti eteläisellä Andamanin merellä on hillitympää, mutta aallonkorkeus sielläkin ylittää myrskytuulessa kaksi metriä. Merenkulkijoita kehoitetaan varovaisuuteen ja pienimpiä aluksia neuvotaan pysymään laiturissa 26.-29.9. välisenä aikana.
Aivan näin kovia tuhoja ei sentään ole luvassa, mutta ihmisiä kehoitetaan varovaisuuteen.
Rankkasateiden varoitetaan aiheuttavan tulvia alueittain eritoten tulvaherkillä alueilla sekä alavilla mailla. Jopa jalankulkijoita kehoitetaan varomaan suuria puita ja mahdollisesti tuulenpuuskien voimasta irtoilevia mainoskylttejä.
Kaikkia alueen asukkaita kehoitetaan kuuntelemaan radion säätiedotuksia.
Pattayalainen nainen joutui sairaalaan nojattuaan kadunvarren sähkötolppaan ja saatuaan siitä voimakkaan sähköiskun.
Omituinen onnettomuus sattui sunnuntaiaamuna 24.9. klo 5.30 Pattayan kolmoskadulla (Pattaya 3rd Road). Paikalle rientäneet ensipelastajat löysivät 25 -vuotiaan Patchanicha Munpenin tajuttomana jalkakäytävältä ystäviensä ympäröimänä.
Pikaisen ensiavun jälkeen onnettomuuden uhri toimitettiin Bangkok Pattaya Hospitaliin. Hänen kerrottiin saaneen vakavia vammoja.
Ystävät seurasivat ensipelastajien toimia erittäin huolestuneina.
Patchanichan ystävätär, Omjai Chaisaeng, 31, kertoi olleensa saattamassa baarissa työskentelevää ystäväänsä kotiin, koska tämä oli rankan työvuoronsa jäljiltä tukevasti juovuksissa. Yht’äkkiä eräs toinen seurueen jäsenistä oli kertonut Patchanichan nojanneen metalliseen sähkötolppaan sillä seurauksella, että oli saanut sähköiskun ja vajonnut tajuttomana maahan.
Pelastajien tutkiessa sähkötolppaa he löysivät siitä irrallisen sähköjohdon, joka oli teipattu pylvääseen sen kummemmin sitä eristämättä tai kunnollisesti paikoilleen asentamatta. Niinpä pelastajat ryhtyivät itse sähkötöihin estääkseen samanlaisen tapauksen tapahtumisen vastaisuudessa. Myös viranomaisille lähti tieto onnettomuudesta ja sen syystä, jotta nämä tutkisivat kaupungin sähköpylväitä tarkistaakseen, miten niitä on huollettu.
Tämmöisiä sähkötöitä…
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Pattayan kaupungin sähkötyöt aiheuttavat vaaraa tai onnettomuuden ohikulkijoille. Nyt sairaalaan päätyneen Patchanichan voinnista ei tätä kirjoitettaessa ole saatu tarkempia tietoja.
Kaupungintalolta ei herunut kommenttia asiaan maanantaiaamuna 25.9.
Jostain syystä thaimaalaisissa elää vakaana usko, jonka mukaan ulkomaalaiset virtaavat maahan pääasiallisena tarkoituksenaan nähdä heidän upeat temppelinsä.
Tähän uskomukseen pohjautuen on Tourism Authority of Thailand (TAT) nyt julkaissut opaskirjasen, johon on luetteloitu 60 thaimaalaisille pyhää paikkaa ja muistomerkkiä. Luettelon julkaisemisen tavoitteena on nostaa ns. hengellisen turismin maalle tuottamia matkailutuloja kolminkertaisiksi seuraavan 10 vuoden aikana.
Connecting to Spiritual Thailand -oppaaseen on koottu maamerkkejä, temppeleitä ja patsaita aina Bangkokin ennestään tunnetuista suurista temppelialueista johonkin Chachoengsaossa sijaitsevaan teemapuistoon, jossa Thaimaan suurin Ganesh -jumalan patsas sijaitsee. Kätevästi puhelimen mukana kulkevassa e-kirjan muodossa julkaistussa oppaassa kerrotaan myös siinä lueteltujen kohteiden historiasta ja kunkin paikan pyhyyden syistä.
The Sanctuary of Truth, Pattaya
Osaltaan opaskirja pyrkii myös jatkamaan TAT:n jo aloittamaa työtä Thaimaan turismin tasaamiseksi alueittain. Thaimaan tunnetuimpien turistikohteiden lisäksi siinä tuodaan esiin myös toissijaisiksi luokiteltuja turistikohteita. Kirja opastaa matkailijoita kulkemaan eri alueilla karttojen, valokuvien ja englanninkielisten ohjeiden avulla, jotta erilaisten tutustumisretkien suunnitteleminen eri puolille Thaimaata olisi mahdollisimman helppoa.
Lopuksi vielä muutama esimerkki kirjan suosittelemista paikoista eri provinsseissa:
Bangkok: City Pillar shrine; Erawan shrine; Sri Mariammanin temppeli (Wat Khaek); Naga Phrakanong shrine
Saraburi: Phra Phutthabatin temppeli
Chachoengsao: Saman Rattanaramin temppeli (Ganesh)
Chonburi: The Sanctuary of Truth, Pattaya
Tiger Cave, Krabi
Pathum Thani: Chedi Hoin temppeli
Kanchanaburi: Thap Silan temppeli
Ratchaburi: Pa Phuttharamin temppeli
Chiang Mai: Phra That Doi Khamin temppeli
Lamphun: Ban Pangin temppeli (Wat Kruba Srivijaya)
Thaimaan armeija tutkii mihin katosi Saraburin provinssissa sijaitsevalta varikolta yli 200.000 litraa dieselöljyä vuoden 2022 aikana, kertoo armeijan apulaistiedottaja, kenraalimajuri Sirichan Ngathong.
Tiedottajan mukaan armeija tarkastaa vuosittain koko maassa kaikkien varikoidensa kirjanpidon paitsi rahankäytön, myös esimerkiksi ammusten, aseiden ja polttoaineiden osalta. Saraburin varikon polttoaineiden käytössä havaitut epäselvyydet ovat nyttemmin johtaneet erityisen sisäisen tarkastusyksikön perustamiseen.
Saraburi on Thaimaassa tunnettu liikenneruuhkistaan, sillä siinä kohtaa kaksi suurta valtatietä sulautuu yhdeksi Bangkokin suuntaan mentäessä.
Paikka, josta 215.897 litraa B7 -dieseliä on epäilyttävästi kadonnut, on nimeltään Ordnance Materiel Rebuild Center, joka kuuluu 18. sotilaspiirin alaisuuteen Saraburissa. Saraburin kaupunki sijaitsee noin 100 km Bangkokista pohjois-koilliseen.
Diesöljyn katoaminen havaittiin viime toukokuussa, sitä alettiin tutkia kesäkuussa ja nyt se vuoti julkisuuteen.
Thaimaan snookerin yksi kirkkaimmista tähdistä, Mink, on kotoisin Saraburista.
Thaimaan pääministerin uutiskanava Bloombergille New Yorkissa antaman haastattelun Thaksin Shinawatraa koskeva osuus varasti kaiken huomion, mutta sanoi Srettha muutakin merkittävää haastattelunsa aikana.
Jo aiemmin oman kielteisen kantansa kannabiksen viihdekäyttöön sangen selkeästi ilmoittanut Srettha tuli haastattelunsa aikana kertoneeksi hallituksensa säätävän Thaimaan kannabislakeja uusiksi lähimmän kuuden kuukauden aikana. Uudistus on tarkoitus läpiviedä siten, että uudet lait mahdollistaisivat lääkekannabiksen käytön entiseen malliin, mutta kannabiksen ja kannabistuotteiden vähittäiskauppaan tulisi merkittäviä rajoituksia nykymeininkiin verrattuna.
Kannabiskauppaa Hua Hinin Market Villagessa.
Sretthan mukaan kaikkien hallituspuolueiden kesken vallitsee yksimielisyys mm. siitä, että kannabisuutteiden vähittäismyynti tulee kieltää kokonaan ja rajoittaa se yksinomaan lääkinnälliseen käyttöön. Srettha sanoi myös, että vaikka Thaimaan olemassaolevat kannabislait olivatkin nykyhallituksen toiseksi suurimman puolueen, Bhumjaithain, aikoinaan läpiviemä esitys, ollaan myös Bhumjaithain riveissä valmiita lakiuudistuksiin.
Kannabiksen vähittäismyynnin voimakkaan rajoittamisen lisäksi Srettha kokee tarpeelliseksi rajoittaa myös kannabiksen kasvattamista. Nyt voimassa olevien kannabislakien puitteissa kotitaloudet voivat kasvattaa vaikka parvekkeellaan tai takapihallaan kannabista vapaasti, kunhan kannabiskasvien määrä ei ylitä 15:tä.
Pranburissa kannabista viljelevä rouva Saengduen sanoo kannabiksen viljelyn sallimisen olevan hyväksi maan taloudelle, kunhan homma pysyy hallituksen kontrollissa.