Mikäli mistään lajikkeesta maailmassa voidaan käyttää ilmaisua “kielletty hedelmä”, niin durian sopii siihen rooliin täydellisesti.

Jotkut pitävät siitä kuin se kuuluisa hullu puurosta ja toiset vertaavat sen tuoksua sukkahikeen. Joidenkin hotellien huoneisiin on durianin vienti sakon uhalla kielletty.

Oli niin tai näin, kiinalaiset tuntuvat kuuluvan tuohon puuro-osastoon, sillä Thaimaan durianin vienti sinne on huikeassa kasvussa. Kaikki menee, mitä suinkin tuotettua saadaan.

Suosion kasvu perustuu Kiinassakin netin käyttöön. Sen jälkeen, kun duriania saattoi tilata netistä kotiinsa, ovat kiinalaiset alkaneet ostaa sitä aina vain enemmän. Esimerkiksi Etelä-Kiinan Guangxi Zhuangin autonomisella alueella kuluttaja saa netin kautta tilaamansa durianit kotiinsa noin tunnissa.

Duriania pakataan Kiinaan lähetettäväksi.

Durianiakin – kuten viinejä, perunoita tai omenoita – on useita eri lajikkeita. Kiinalaisten suosituimmat lajikkeet ovat nimeltään Golden Pillow ja Musang King. 

– Vaikka saatavuudessa toisinaan onkin ongelmia ja hinnatkin ovat noususuunnassa, säilyy kysyntä kovana jatkuvasti, kertoi kiinalaisen supermarketin työntekijä Asia News Networkille.

Hong Kong and Shanghai Banking Corporationin vuosittaisen raportin mukaan Kiinan markkinoille on mennyt 91 % koko maailman durianin tuotannosta kahtena viime vuonna. Ja kiinalaisten mielissä durian on nimenomaan thaimaalainen tuote.

Thaimaan suurin yritys, CP Group, on durianin johtava viejä Kiinaan. Heidän suunnitelmissaan on viedä 324 tonnia thaimaalaista duriania pelkästään Guanxiin vuoden 2024 aikana. Siellä durianit myydään kuluttajille paikallisten supermarkettien ja netin kautta.

Hua Hinin durian -festivaaleilla kesällä 2022 näytettiin, kuinka monenlaista ruokaa durianista voi tehdä.

Vuonna 2023 kiinalaiset toivat duriania maahansa kaikkiaan 6,3 miljardin euron arvosta. Nyt ollaan jo tultu tilanteeseen, jossa kiinalainen kysyntä on alkanut hyödyttää muitakin Kaakkois-Aasian maita kuin pelkästään Thaimaata. Thaimaa ei yksin kykene täyttämään kovaa kiinalaiskysyntää.

Yksi hyötyjistä on Vietnam, joka vuonna 2023 vei duriania Kiinaan lähes kahden miljardin euron arvosta. Kasvua Vietnamin durianin vientiin raportoitiin 31 %.

Kohta koittava toukokuu on durianinviejien huippuaikaa Kiinan markkinoilla.