+66 8 2913 6399 | Suomi +358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Koh-Kae -pähkinät ovat olleet helppo tapa kantaa thaimaalaista makumaailmaa kotiin jo kohta puolen vuosisadan ajan.

Helppo snack, suosittu tuliainen, eksoottinen liikelahja… Koh-Kaen pähkinät ovat tunnetusti hyvän makuisia ja niistä on erilaisia

variaatioita, mutta yksi niiden suosion salaisuuksista etenkin viennissä lienee niiden omintakeinen pakkaus. Nämä pähkinät kun eivät tulekaan kauppojen hyllyille missään kurttuisessa muovipussissa, vaan metallilieriössä, jolla on monia jatkokäyttömahdollisuuksia senkin jälkeen, kun siinä ei enää ole pähkinöitä.

Kun ne ensimmäiset Koh-Kae -pähkinät tulivat Thaimaassa markkinoille vuonna 1976, oli tarjolla ainoastaan kookosmaitokuorrutuksen saaneita rapeita pähkinöitä. Vuosien saatossa ja suosion kasvaessa Koh-Kae alkoi kehitellä muitakin makuja ja matkan varrella niitä onkin ehditty nähdä ja maistaa jo yli 50 erilaista.

Myöhemmin kuvaan tulivat myös erilaiset pähkinälajikkeet, kuten cashew- ja pistaasipähkinät sekä mantelit.

Koh-Kaen pähkinät tekee Mae Ruay Factory Co.,Ltd. Yhtiö on perheyritys, jonka perusti Ruayjarernsapin perhe vuonna 1964. Nimi tulee thai -kielen sanasta äiti, eli mae ja loppuosa perheen sukunimen alkuosasta.

Pieni tehdas tuotti alkuun toffeemaitoa, paahdettuja papuja ja katkarapulastuja. Kuorrutettujen pähkinöiden valmistus aloitettiin vasta yhtiön perustaja Chukiat Ruayjarernsapin nähtyä niitä ulkomaanmatkallaan. Kotiin palattuaan hän päätti tehdä samanlaisia tuotteita thaimaalaista makumaailmaa hyödyntäen ja aloitti – mistäpä muusta kuin kookosmaidosta.

Eikä aikaakaan, kun pähkinöiden suosio alkoi kasvaa.

Pähkinöiden luvalla sanottuna mieleenpainuvan logon, sen mustatukkaisen aurinkolaseihin ja judoasuun pukeutuneen pikkutyypin kehitteli aikoinaan tehtaan perustaja Chukiat. Alkuperäislogon inspiraationa toimi japanilainen postikortti. Luomalleen hahmolle Chukiat antoi nimeksi Koh-Kae, mikä Luckin mukaan tarkoittaa suurin piirtein vanhentunutta ongelmanuorta tai vanhaa äijää, joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi.

Tänä päivänä Mae Ruay Factory Co.,Ltd. työllistää 1.400 ihmistä ja tuottaa sellaiset 3.000 kg pähkinöitä yhdessä ainoassa tunnissa. Tiesitkö, että yhtiön kaikilla tuotteilla on halal -status, mikä merkitsee niiden olevan ehdottoman laadukkaita ja tiettyjen uskonnollisten standardien mukaisesti tuotettuja?

Yhtiö tuottaa pähkinöitään sekä kotimaassa että ulkomailla sopimusviljelmillä, joita on Thaimaassa Sakon Nakhonin provinssissa ja sen lisäksi Kiinassa, Intiassa, Myanmarissa ja Vietnamissa. Sakon Nakhonissa pelkästään pähkinöiden tuotantoon on varattu 700 rain (112 ha) suuruinen maa-alue.

Tänä päivänä Koh-Kae on kansainvälisesti tunnettu merkkituote, jota saa Thaimaassa jokaisesta 7/11 -myymälästä, mutta myös esimerkiksi Suomen Citymarketeista, Prismoista sekä muistakin K- ja S -ryhmän kaupoista. Näkee niitä joissain thai -kaupoissakin. Pähkinöitä tuo maahan Koh Kae Suomi Oy, jonka pääkonttori sijaitsee Lopen suunnalla Läyliäisissä.

Suomen Koh Kaen verkkosivuilta https://www.kohkae.fi voit käydä katsastamassa mm. lähimmän Koh-Kae -tuotteiden jälleenmyyjän tai tilata vaikka näytepaketin suoraan verkkokaupasta. Molempi parempi.

 

Vastatkoon Oasis -yhtyeestä tuttu Liam Gallagher päivän uutiskevennyksestä Thaimaasta adoptoituine koirineen.

50 -vuotias Oasis -tähti esitteli thaimaalaisesta viidakosta adoptoimaansa Buttons -koiraa entisessä Twitterissä julkaisemallaan videolla. Thaimaassa kulkukoiria pelastava brittiläinen Niall Harbison kertoi Gallagherin “uuden perheenjäsenen” totutelleen alkuun uuteen isäntäänsä kolmen kuukauden ajan ennen noin 10.000 km:n matkaa uuteen kotiin.

– Kuvittele, ensin koira tulee hyljätyksi thaimaalaiseen viidakkoon ja päätyy sieltä muutaman välivaiheen kautta asumaan Liam Gallagherin kotiin. On siinä koiran elämä vähän muuttunut, Harbison kuvailee videolla.

Alla Daily Mailin julkaisema video Buttons -koiran uudesta elämästä Oasis -miljonäärin hoivissa:

Kiinalaisia koskeva viisumivapaus alkaa maanantaina 25.9.

Pelkästään ensimmäisen viikon aikana Don Mueangin ja Suvarnabhumin lentokentille odotetaan saapuvan yli 120.000 kiinalaista turistia. Tämä kaikki on kiinalaisille ja kazakstanilaisille turisteille myönnetyn viisumivapauden ansiota. Oleskuluoikeus Thaimaassa viisumivapaasti on 30 päivää kuten suomalaisillakin, mutta kiinalaisten osalta asiaa tullaan tarkastelemaan uudelleen 29.2.2024 mennessä.

Suvarnabhumin lentokenttää ylläpitävä Airports of Thailand (AoT) odottaa peräti 674 lentoa Kiinasta, tai keskimäärin 96 lentoa päivässä, laskeutuvan Suvarnabhumille ensimmäisen viisumivapaan viikon aikana. Henkilöliikenteessä tämä merkitsee pelkästään Suvarnabhumin lentokentällä 65.584 saapuvaa ja 65.009 lähtevää kiinalaista lentomatkustajaa.

Jopa Suvarnabhumin kokoisella kentällä on kiinalaisten tuleminen pakko huomata.

Kazakstanilaisten luvut ovatkin sitten jo paljon maltillisempia. Thaimaan ja Kazakstanin välillä on kuusi lentovuoroa 25.9.-1.10. välisenä aikana ja niiden odotetaan tuovan ensi viikon aikana Thaimaahan 1.338 turistia, kun viime viikon vastaava lukumäärä oli 853.

Mutta takaisin kiinalaisiin ja tällä kertaa Don Mueangin lentokentälle. Sinne odotetaan 25.9.-1.10. yhteensä 414 lentovuoroa Kiinasta, tai noin 60 lentoa päivässä, mikä on huomattavan paljon enemmän kuin viimeviikkoiset 326 lentoa. Vastaavasti ensi viikon matkustajamäärät nousevat 57.549 henkilöön viime viikon 43.783 henkilöstä. Tämä pelkästään kiinalaisten osalta.

Kaikkiaan Kiinan ja Thaimaan välisestä lentoliikenteestä huolehtii tätä nykyä kolme thaimaalaista ja 22 kiinalaista lentoyhtiötä, jotka operoivat Bangkokin kahden lentokentän ja 23 kiinalaisen lentokentän välillä. Tämän lisäksi Kiinasta tulee charter -lentoja mm. Chiang Maihin ja uusia lentovuorojakin on suunnitteilla.

Kiinassa näitä eksoottisia lentoyhtiöitä riittää.

Näyttää vahvasti siltä, että Thaimaan tavoittelemat viisi miljoonaa kiinalaisturistia vuonna 2023 ovat tulossa.

Thaimaan National Anti-Corruption Commissionin (NACC) pääsihteeri Niwat Kasemmongkok kertoi perjantaina saaneensa tietää maan entisen kulttuuriministerin ja Pattayan entisen kaupunginjohtaja Ittipol Khunplumen (pikkukuva) ottaneen yhteyttä viranomaisiin ja kertoneen halustaan antautua.

Ittipol, 50, pakeni maasta Kamputseaan 30.8. saatuaan tietää joutuvansa syytteeseen 10.9.2008 Bali Hai Co:lle myöntämästään rakennusluvasta Waterfront Suites & Residences -nimiselle kerrostaloprojektille, josta oli määrä tulla Pattayan Bali Hain satama-alueelle rakennettava 57 -kerroksinen koko sataman aluetta hallitseva massiivinen rakennuskokonaisuus. Lukuisten valitusten johdosta projekti jäi kesken ja on sittemmin määrätty purettavaksi.

Rakennuksen viimeisin vaihe on sellainen, että saatuaan tiedon oikeuden määräämästä purkutuomiosta Bali Hai Co. myi keskeneräisen rakennuksen toiselle yhtiölle, joka on hakenut sille uutta rakennuslupaa. Mikäli show Pattayalla jatkuu samaan malliin kuin se on alkanut, niin sama keskeneräinen kerrostalorunko tulee törröttämään sataman alueella niin pattayalaisten kuin kaupungissa vierailevien turistienkin riemuna vielä ainakin toiset 15 vuotta.

Tästä piti tulla Waterfront Suites & Residences. Ei tullunna.

Tämä ei toisaalta ole mitään uutta Pattayalla, jossa kaupungin kuulun Walking Streetin merenpuoleisen osan ravintolat, diskot ja yökerhot on kaikki rakennettu ilman lupaa kaupungin maille ja määrätty purettaviksi yli 30 vuotta sitten, mutta siellä ne edelleen toimivat niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Yritykset kuuluvat järjestään Pattayan rikkaimmille ja vaikutusvaltaisimmille perheille, joiden kannattaa kovasti maksaa juristeille siitä, että löytävät aina uusia lainkohtia, joiden turvin voidaan pitää kukoistavaa liiketoimintaa yllä vielä vuosi. Ja toinen vuosi. Ja kolmas vuosi. Ja niin edelleen.

Pattayalaisessa piiri pieni pyörii -pelissä vuosina 2008-2016 mukana olleen Ittipolin epäillään jo ensimmäisenä vuonnaan kaupunginjohtajana syyllistyneen lahjoman vastaanottamiseen ja virkavelvollisuuksiensa rikkomiseen, mistä hyvästä hänet kutsuttiin ensin syyttäjänvirastoon ja kun mies ei sinne ilmaantunut, annettiin hänestä pidätysmääräys 5.9.2023. Sen jälkeen alkoi julkinen pohdinta siitä, vanheneeko syyteoikeus Ittipolia kohtaan 10.9, jolloin epäillyistä rikoksista tulee kuluneeksi 15 vuotta.

Kun sotilashallitus asetti Ittipolin jälkeen Pattayan johtoon omat miehensä, näytti hetken aikaa siltä, että kaikki Walking Streetin merenpuoleiset rakennelmat jäävät puskutraktorien jyräämiksi, mutta toisin kävi. Silloinkin.

Viranomaiset olivat kuitenkin tässä tapauksessa sikäli valppaina, että hakivat oikeudelta vahvistuksen lain tulkinnalle, jonka mukaan vanhenemispykälä ei koske syytettä pakoilevia henkilöitä, joten syyteoikeus Ittipolia ja kahta muuta samaa syytettä pakoilevaa henkilöä, Pichet Uthaiwatthananonia ja Witthaya Sirinvorachaita, kohtaan pysyi voimassa. Nuo kaksi muuta olivat paenneet maasta 3.9, vain kaksi päivää ennen kuin heitä koskeva pidätysmääräys astui voimaan.

Ittipolin isä, Chonburin kummisetänä aikoinaan tunnettu mafiapomo Somchai Khunplume, pakoili Thaimaan viranomaisia vuosikausia Kamputsean puolella ennen kuin palasi Thaimaahan suorittamaan vankilatuomiotaan, joka sujui hyvin samoissa merkeissä kuin maanpaosta palanneen ex-pääministeri Thaksin Shinawatrankin vankilatuomio. Alkuun sairaalassa ja sittemmin terveydellisistä syistä kotiarestissa.

Chonburin kummisetä Somchai Khunplume menehtyi jokunen vuosi sitten.

Nyt se on sitten virallisesti sanottu. Pääministerin suulla. New Yorkissa. Pääministeri Srettha Thavisin kajautti ilmoille sen, mitä kaikessa hiljaisuudessa onkin jo uumoiltu Thaksinin paluun takana olevan. Srettha nimittäin sanoi näkevänsä Thaksin Shinawatran jonkinlaisessa roolissa Thaimaan hallituksen toimintaan liittyen, jahka mies on vankilatuomionsa suorittanut. Tästäkö alkaa Thaksinin paluu Thaimaan politiikkaan? Varmimmaksi vakuudeksi Srettha julkisti ajatuksensa sellaisella […]

Tämä artikkeli ainoastaan tilaajille. Thaimaansuomalaisen Vuositilaus – 15 € or Kuukausitilaus – 2 €.
Read More

Kuten kaikki lukijat jo ovat huomanneet, on ylläpito muuttanut sivustomme ulkoasua tilapäisesti vähän venäläisemmän näköiseksi.

Syy ulkoasun tilapäiseen muutokseen, on sivustoa vaivannut jatkuva pätkimisongelma, minkä vuoksi sivujen latautumisominaisuuksia on pitänyt keventää. Nyt ihmiset sentään pääsevät lukemaan lehteä ja mainostajatkin saavat rahoilleen vastinetta.

Nykyisessä muodossaan sivut pidetään niin kauan, kunnes se pätkimisongelma saadaan poistettua ja sitten palataan entiseen, ellei joku tässä välissä keksi jotain uutta ja mullistavaa. Erilaisia ehdotuksia on jo tullut.

Kuluneiden kahden viikon aikana on ollut kiinnostavaa havaita, että teiltä lukijoilta on alkanut tulla ehdotuksia ja suosituksia hyviksi havaitsemistanne nettipalveluista. Kaikki on luettu ja tutkittu, mutta esimerkiksi suomalaiseen serveriin siirtymistä on näihin päiviin saakka rajoittanut sellainen tekijä, että meidän henkilökunnastamme noin puolet ei puhu eikä ymmärrä lainkaan suomea.

Korjaamme tällä haavaa nettisivullamme ilmenneitä ongelmia yhteistyössä erään suomalaisen alan toimijan kanssa ja heille on pitänyt erikseen ilmoittaa suomenkielisten nettisivujemme ylläpidon sijaitsevan neljän tunnin aikaeron päässä ja sellaisten henkilöiden hoitamina, jotka eivät puhu lainkaan suomea.

Tänään on perjantai ja kun jotkut ihmiset jostain syystä eivät tee töitä viikonloppuisin, niin ongelmien selvittely jatkuu maanantaina, elleivät asiat tämän päivän kuluessa oikene. Aikaa Thaimaan päässä on Suomen aikaa klo 13 saakka ja mikäli Thaimaa saa siihen mennessä osuutensa tehtyä, niin Suomessa jatketaan vielä muutama tunti sen jälkeen.

Kaikkein omituisimmillaan tämä homma oli teknisesti varmaan silloin, kun serverimme sijaitsi Dallasissa. Se oli talvella joskus ennen koronavuosia, kun aikaero Lahden ja Dallasin välillä oli yhdeksän tuntia ja siihen vielä viisi tuntia lisää Dallasin ja Pattayan välille. Kun Pattayalla tultiin aamulla töihin, niin Dallasissa alettiin katsella edellisen illan televisio-ohjelmia työpäivän jälkeen ja kun Dallasissa tultiin töihin, niin Pattayalla oltiin jo nukkumassa siltä päivältä.

Teoriassa näillä asioilla ei pitäisi olla mitään väliä, mutta käytäntö osoitti, että kyllä niillä on. Se kokeilu jäi valitettavan lyhyeksi, vaikka sillä tiettyjä taloudellisia etuja saavutettiinkin.

En pitkästytä teitä näillä asioilla tämän enempää. Hyvää viikonloppua kaikille. Tehdään mitä voidaan ja ehkä jonain päivänä saadaan jotain valmiiksikin.

Gizmo

Nyt voi jo sanoa, että ihan taivaalle katsomalla näkee saman tien, millainen sää on huomenna, ylihuomenna ja ensi viikolla.

Tuon harmaampia sääkarttoja ei Hua Hinin taivaasta enää voi piirtää. Otetaan positiivisena puolena se, että ainakin vedenjakeluongelmat lie tulevien sadepäivien myötä ratkaistu.

Päivälämpötilat kuitenkin 29-31 asteen välillä ja öisin on tasaiset 25-26 astetta.

Mutta otetaan tähän loppuun vielä The Weather Girls ja heidän vanha hittinsä It’s Raining Men:

Huumeiden käyttörikoksiin sekä niiden myyntiin liittyvien pidätysten määrä on kasvussa Phuketin saarella, kertoi varakuvernööri Anupap Rodkhwan Yodrambam.

Ilmoitus saatiin Phuketin provinssin huumeidenvastaisen komitean kokouksessa Provincial Hallissa keskiviikkona 20.9. Komiteaan kuuluvat mm. provinssin poliisin apulaiskomentaja Kitipong Klaikaew, terveysministeriön edustajana ministeriön paikallistoimiston Thongchai Somkiatkul sekä joukko valtionhallinnon paikallisten toimipisteiden ja aluehallinnon edustajia.

Komitea kokoontuu noin kerran kuukaudessa. Nyt pidetty kokous oli vuoden 10. ja siinä arvioitiin toteutettujen huumeidenvastaisten operaatioiden tuloksia.

Elokuussa Phuketissa tehtiin kaikkiaan 200 huumeisiin liittyvää pidätystä. Yleisimmät huumeet saarella ovat muotihuumeet yaba ja ice, molemmat metamfetamiinia, sekä heroiini ja kokaiini. Heinäkuussa huumepidätyksiä tehtiin 183 kpl.

Varakuvernööri Anupap.

Huolestuttaviksi luvut muuttuvat, kun verrataan niitä vuoden takaisiin. Kun vuonna 2022 tehtiin kaikkiaan 1.971 huumepidätystä on vastaava luku pelkästään elokuun loppuun mennessä tänä vuonna jo 2.209.

– Niistä 1.971 huumepidätyksestä 876 koski hallussapitoa, 862 hallussapitoa myyntitarkoituksessa ja 233 aineiden levittämistä myyntiin, varakuvernööri kertoi.

Huumerikollisuuden kasvun ehkäisemiseksi poliisi ja muut asiaan liittyvät viranomaiset pyrkivät jatkossa paljastamaan huumeiden kulkureitit Phuketin saarelle.

Äskettäin lahjusten vaatimisesta ja niiden vastaanottamisesta kiinni jäänyt Samut Prakanin provinssissa sijaitsevan Bang Kaewin kaupunginjohtaja Nathapong Taengsuwan käyköön käytännön esimerkistä, kuinka korruptio Thaimaassa toimii.

Nathapong pidätettiin toimistollaan torstaina 21.9. hänen vaadittuaan 13 miljoonan bahtin (n. 342.000 €) suuruisia lahjuksia mainostauluyrittäjältä, jotta tämä saisi kaupungilta havittelemansa urakan. Lahjussumman suuruus oli 25 % urakan kokonaisarvosta.

Poliisin Anti-Corruption Divisionin (ACD) komentaja, poliisikenraalimajuri Jaroonkiat Pankaew kertoi LED -valotauluja myyvän ja asentavan yrityksen johtajan ottaneen heihin yhteyttä koskien kaupunginjohtajan heiltä vaatimaa suurta lahjussummaa, joka urakan toteutuessa oli määrä maksaa kaupunginjohtaja Nathapongille kahdessa erässä. ACD:ssä katsottiin ilmoituksen sisältävän hyvän tilaisuuden saada kaupunginjohtaja kiinni tuoreeltaan tämän vastaanottaessa lahjukseen liittyvää ensimmäistä maksusuoritusta.

Niinpä sekä ACD -poliisit että viranomaisten toimintaa valvovan Public Sector Anti-Corruption Commissionin (PACC) edustajat olivat saapuvilla lähetin viedessä kaupunginjohtajan toimistoon kirjekuoren, joka sisälsi 1,56 miljoonaa bahtia (n. 41.000 €). Nathapong otti kuoren vastaan, mutta aavisteli ilmeisesti jonkin olevan vinossa, koska poistui kiireesti lahjoman vastaanotettuaan toimistoltaan läheiselle pysäköintipaikalle hankkiutuakseen eroon kirjekuoresta. Tässä vaiheessa poliisit ilmestyivät paikalle ja pidättivät kohta entisen kaupunginjohtajan.

Nyt Nathapongia syytetään epärehellisyydestä virantoimituksessa ja lahjoman vaatimisesta. Hän luonnollisesti kiistää kaikki syytteet.

Pidätetty on nyt ACD -poliisin huostassa odottamassa jatkotoimenpiteitä.

Poliisit vertailemassa kirjekuoresta löytyneiden seteleiden sarjanumeroita lahjuksena maksettujen seteleiden sarjanumeroihin 21.9. Bang Kaewissa.

 

Viime viikonloppuna tuli toimitukseen surullinen viesti. Monen pattayansuomalaisen tuntema Esa Mäkinen oli menehtynyt äkillisesti puhjenneeseen sairauteen.

Päällimmäiseksi muistikuvaksi velmusta ja hyväntuulisesta miehestä meille pattayansuomalaisille jäänee se, kuinka hän kertoi aina viettävänsä talvensa Pattayalla “köyhyydestä johtuvista syistä”, vaikka asuntoja miehellä täällä oli kaksin kappalein.

Esa Mäkinen teki pitkän ja komean yrittäjäuran, jonka ansiosta eläkepäivien vietto talvisin Pattayalla ja kesäisin Petäjävedellä oli taloudellisista huolista vapaata, vaikka mies ei koskaan luopunut jo nuorena oppimastaan säästäväisyydestä. Esa ei vaatteilla koreillut ja jos taksilla piti jonnekin mennä, niin kimppakyyti oli ensisijainen vaihtoehto.

Esan liikkuminen oli jo huomattavan vaikeaa talvella 2022-23, mutta ikuisena yrittäjänä hän käytti aikaansa katselemalla internetin huutokauppasivustoilta sopivaksi katsomiaan kaivinkoneita. Urakoitakin mies etsi kaivurille, jota ei vielä ollut edes ostanut. Kaikki ajallaan, oli Esan käyttämä vastaus tiedustellessani joskus mitä sitten tapahtuu, jos Jyväskylän kaupunki oikeasti antaa sinulle sen urakan kaivinkoneelle, jota sinulla ei edes ole?

Ilmeisen vakavissaan Esa kuitenkin sitä kaivuriaan etsi. Oli talven mittaan mukana kolmessa nettihuutokaupassa, jossa kaivureita kaupiteltiin ja osallistui ainakin kahteen urakkatarjouskilpailuun.

– Sitä paitsi, Esa sanoi kerran, jos ei sille kaivurille saada keikkaa, niin sitten opetetaan sinun vaimosi ajamaan sitä. Saa aikansa kuluksi kaivella meille matoja Petäjäveden mökillä, että päästään kalaan.

Vielä elokuussa Esa oli tosissaan tulossa Pattayalle talven viettoon, vaikka makasi jo sairaalassa. Melkein kaiken nähneelle miehelle sairaala oli vain yksi etappi matkalla kohti uusia seikkailuja. Tällä kertaa kohtalo kuitenkin päätti toisin. Oli tullut Esan aika.

Jussin ja Ritun lisäksi Esaa jäivät kaipaamaan niin monet, ettei kaikkien nimi mitenkään mahdu näille sivuille. Lepää rauhassa, vanha kaveri.

Yhdysvalloissa vierailulla oleva Thaimaan pääministeri Srettha Thavisin tapasi Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin (pikkukuva) New Yorkissa eilen. YK:n yleiskokoukseen osallistuva Srettha kertoi tapaamisen sujuneen positiivisessa hengessä. Thaimaan mediassa on presidentti Donald Trumpin aikakaudesta sanottu sen saaneen aikaan Thaimaan ja Kiinan välisten kauppasuhteiden kehittymisen. Tapaamisessaan Bidenin kanssa Srettha kertoi molempien johtajien korostaneen maiden yli 160 vuotta kestäneitä […]

Tämä artikkeli ainoastaan tilaajille. Thaimaansuomalaisen Vuositilaus – 15 € or Kuukausitilaus – 2 €.
Read More

Thaimaan maanpaosta kotimaahan palannut ex-pääministeri Thaksin Shinawatra pysyy edelleen Bangkokin poliisivankilassa, jossa hän toipuu äskettäin tehdystä leikkauksesta, tiedottivat maan vankeinhoitoviranomaiset keskiviikkona 20.9.

Viranomaiset eivät kertoneet minkä luonteisesta leikkauksesta oli kysymys, mutta toivat julkisuuteen Thaksinia hoitavien lääkäreiden lausunnon, jonka mukaan leikkauksesta toipuminen vaatii sairaalahoidon jatkamista. Thaksin toimitettiin vankilaan suoraan lentokentältä hänen palattuaan Thaimaahan 22.8, mutta vankilassa hänet siirrettiin ensin vankilan sairaalaan, josta matka jatkui heti puolenyön jälkeen Bangkokin poliisisairaalaan.

Lääkärien mukaan siirto oli välttämätön, koska ainoastaan poliisisairaalassa on Thaksinin hoitoa varten tarvittava välineistö. Oireina potilaalla oli siirrettäessä korkea verenpaine ja veren alhainen happipitoisuus.

Kansalaisten keskuudessa monet ovat huomanneet, ettei Thaksin vaikuttanut lainkaan sairaalta tervehtiessään kannattajiaan Don Mueangin lentokentällä 22.8.

Oikeusministeriön vankeinhoidolle asettamien sääntöjen mukaan yli 30 päivän ajan sairaalassa vankilan ulkopuolella olleista vangeista tulee antaa erillinen selvitys lääkärinlausuntoineen vankeinhoitolaitoksen, Department of Corrections, johtajalle, joka päättää hoidon jatkumisesta. Thaksinin kohdalla tuo 30 päivän raja tuli vastaan tänään 21.9.

Thaksinia koskevassa lausunnossaan vankeinhoitoviranomaiset ilmoittivat myös Thaimaassa kaikkiaan 140 vangin viettäneen yli 30 vrk vankiloiden ulkopuolisissa sairaaloissa ja syyskuun aikana heitä on Thaksin mukaan lukien ollut kaikkiaan 14. Tämä ilmeisenä vastauksena kansalaisten kyselyihin Thaksinin erityiskohtelusta vankilatuomionsa aikana.

1.9. Thaksinille langetettu kahdeksan vuoden vankilatuomio alennettiin kuninkaan armahduksella yksivuotiseksi ja helmikuussa hänelle, kuten kaikille muillekin vangeille korostavat vankilaviranomaiset, avautuu mahdollisuus anoa pääsyä ehdonalaiseen vapauteen.

Eivät ne oikeat vanginvartijat ole paljoa tainneet Thaksinia nähdä?

Vuosisataisen perinteen mukainen Hua Hinin kalastajien ja koko kalalaivaston siunauspäivä on ensi sunnuntaina 24.9.

Tapahtumat alkavat sunnuntaina klo 9.00 Hilton -hotellin lähistöllä sijaitsevassa Chao Mae Tubtim -pyhätössä, jossa järjestetään alkuseremoniat. Munkkien suorittama siunaustilaisuus alkaa klo 10.00 ja pääseremonia, jonka aikana vedotaan henkiolentoihin ja jumaliin hyvän kalaonnen takaamiseksi ja suotuisan sesongin sallimiseksi, alkaa klo 11.00.

Pääseremonian jälkeen viedään veneisiin lastatut nuket merille.

Ennakkotietojen mukaan näitä nukkeja on 2.500 kpl.

Viime vuosista poiketen tänä vuonna koko tilaisuus järjestetään nukkien vesillelaskua lukuunottamatta Chao Mae Tubtimin pyhätöllä. Tämä tapahtuma on sinulle, joka haluat nähdä sitä aitoa Thaimaata.

Alkaa näyttää vahvasti siltä, että pääministeri Sretthan vierailu poikii seutukunnalle lentokentän.

Pääministerinä Sretthan ensimmäinen vierailukohde oli Phuket. Vierailun aikana puhuttiin mm. Phuketin lentokentän ruuhkista ja laajennustarpeista. Yhtenä mahdollisuutena väläyteltiin toisen lentokentän rakentamista Phang Nga’n alueelle ja nyt on Airports of Thailand ilmoittanut lähtevänsä toteuttamaan tätä hanketta. Vastaavanlainen tapahtuma nähtiin viime viikonlopun jälkeen Chiang Maissa, jonka toisen lentokentän rakennustöiden aloittaminen julkistettiin jo viime maanantaina 18.9. sen jälkeen, kun Srettha ja muutama muu ministeri olivat paikkakunnalla vierailleet.

Andaman Airportin työnimellä aloitettavan projektin budjetti on 70 miljardia bahtia (n. 1,85 mrd €) eli saman suuruinen kuin Chiang Main lähistölle Lamphunin provinssiin rakennettavan Chiang Mai II -lentokentän. Andamanin projekti alkaa Khok Kloin alueella toteutettavalla soveltuvuustutkimuksella, jonka yhteydessä myös tulevan lentokentän ympäristövaikutukset selvitetään. Tämä tulee kestämään noin kahdeksan kuukautta, jonka jälkeen alkaa yksittäisten investointien yksityiskohtaisempi suunnittelu. Siinä yhteydessä päätetään myös lentokentän alueesta, rakennustavoista jne.

Edellisen hallituksen suosikkeja olivat luotijunat. Tämä uusi näkyy suosivan lentokenttiä. Kuvassa kuitenkin Gatwickin lentokenttä Lontoon liepeillä.

Noin kolmen vuoden kuluttua ollaan siinä vaiheessa, että urakkatarjouskilpailu uuden lentokentän eri rakennusurakoista voidaan järjestää. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan on Khok Kloissa uusi lentokenttä matkustajien käytettävissä joskus 2030-2031.

AoT:n johtaja Keerati Kitmanawatin mukaan Phuketin lentokentän matkustajakapasiteetti on tätä nykyä noin 12 milj. matkustajaa vuodessa. Krabin lentokentän vastaava on viisi milj. matkustajaa.

– Andaman Airportin rakentamisella alkaa olla kiire, sillä tunnettu tosiasia on, ettei Phuketin lentokentällä ole enää vapaita slotteja lentovuoroille, ellei joku yhtiö peru varaamaansa slottia, Keerati sanoi.

Slotilla hän tarkoittaa sitä aikaa, jonka lentokentälle tuleva matkustajakone tarvitsee purkautuakseen matkustajista, heidän matkatavaroistaan sekä mahdollisesti rahdista. Tämän lisäksi koneet pitää siivota, tankata ja lastata uudelleen ennen kuin ne ovat lähtövalmiita. Kaikesta tästä ajasta muodostuu yksi slotti.

Korona-aikaan yhteen slottiin kuului myös saapuneen koneen peseminen.

– Alustavissa suunnitelmissa Andaman Airportille on kaavailtu kahta kiitorataa ja sen matkustajakapasiteetiksi tulee 40 milj. matkustajaa vuosittain, Keerati jatkoi.

Khok Kloi on valittu uuden lentokentän sijaintipaikaksi siitä yksinkertaisesta syystä, että siellä kentän tarvitsema maa-alue on suurimmaksi osaksi jo nyt valtion omistuksessa. Kaikkinensa uusi kenttä tulee tarvitsemaan lääniä noin 6.000 raita (960 ha).

Belgialainen lauluntekijä Lou Deprijck (pikkukuva), jonka kynästä ovat lähteneet mm. Pattayan epäviralliseksi tunnusmelodiaksi noussut Pattaya, Pattaya sekä Plastic Bertrandin aikoinaan maailmanmaineeseen nostanut megahitti Ça plane pour moi, on kuollut belgialaisessa sairaalassa 77 vuoden ikäisenä.

Jotta kaikki varmasti tietäisivät, mistä Pattaya -melodiasta on kyse, niin laitetaan se soimaan tähän taustalle:

Pattaya -melodiasta tuli ennemminkin paikallinen kestohitti, mutta vuonna 1977 julkaistu Ça plane pour moi oli suurmenestys kautta koko maailman. Sitä pidetään punk rockin tulemisen airuena ja siitä ovat oman versionsa levyttäneet mm. Red Hot Chili Peppers, Sonic Youth, Vampire Weekend ja Nouvelle Vague. Plastic Bertrandin esittämänä kappale nousi listaykköseksi Ranskassa, kakkoseksi Australiassa, kahdeksanneksi Englannissa jne.

Oman tulevaisuutensa levyn royaltitulojen muodossa Deprijck varmisti olemalla hittikappaleensa säveltäjä ja sanoittaja. Kappaleen esittäjästä käytiin katkeraa riitaa vuosien ajan sen alkuperäisen esittäjän eli Deprijckin sekä kappaleen maailmalla tunnetuksi tehneet Plastic Bertrandin alias Roger Jouretin välillä.

 

%d bloggers like this: