Viime viikolla tuli Thaimaassa julkisuuteen rayongilainen mekaanikko, joka väitti kehittäneensä osittain vedellä kulkevan auton.

Veden voimalla kulkevan auton keksijäksi ilmoittautunut Poomin Ratsami, 56, toimii Rayongin provinssissa automekaanikkona. Hän kertoi asentaneensa keksinnön omaan autoonsa, joka aiemmin kävi petroolilla.

Thaimaan National Science and Technology Development Agency (NSTDA) sekä korkeamman koulutuksen ja tutkimuksen ministeriö Ministry of Higher Education, Science, Research and Innovation kiinnostuivat asiasta niin paljon, että ottivat yhteyttä keksijään ja kysyivät voisiko heidän tutkijaryhmänsä tulla ihmettä katsomaan.

Poomin kertoi työskennelleensä keksintönsä parissa lähes 20 vuotta ennen läpimurron saavuttamista. Moottori toki tarvitsee vielä muutakin polttoainetta kuin pelkkää vettä, mutta veden ansiosta polttoainetta sääsyy merkittävästi. Toisena etuna hän mainitsi ajokkinsa lähes täydellisen päästöttömyyden.

Auton konepellin alla on erillinen säiliö, johon vesi laitetaan.

Hän toivotti tutkijat tervetulleiksi tutustumaan autoonsa ja toivoi heidän levittävän siitä tutkittua tietoa, jotta autonvalmistajat kautta maailman voisivat alkaa hyödyntää uusinta teknologiaa autonvalmistuksessa.

Thaimaan sosiaalisessa mediassa “uutinen” vedellä toimivasta autosta lähti leviämään kulovalkean tavoin ja sunnuntaina 4.2. NSTDA julkaisikin varoituksen viestittämällä, että ei pidä innostua liikaa, sillä tutkimukset ovat vielä kovin kesken. Somelle ominaiseen tyyliin “tieto” oli jo ehtinyt muuttua kertomukseksi pelkällä vedellä toimivasta autosta.

Myöhemmin NSTDA ilmoitti, että moottori itse asiassa käyttää vettä aihoastaan moottorin jäähdytykseen eikä keksintö ole edes uusi. Kilpa-autoilijat ovat sitä käyttäneet lisätehoa autoihinsa tuomaan jo pitkän aikaa. Vettä säilytetään auton konepellin alla erillisessä säiliössä, josta se purkautuu sumutteena sylinterien ilmaan tehden siitä viileämpää ja happipitoisempaa. Happipitoisen ilman ansiosta sytytystulpat toimivat paremmin ja palaminen on tehokkaampaa, mikä aiheuttaa moottorin tehon lisääntymisen.

Tutkijoiden lopullinen tuomio oli kuitenkin se, että ei täällä mitään ylimääräisiä vesisäiliöitä tarvita.

NSTDA kehoitti kuluneella viikolla olemaan kokeilematta keksintöä omin päin. Moottorin viritteleminen yllä kuvatulla tavalla on äärimmäisen tarkkaa hommaa ja tohelompi voi siinä rytäkässä rikkoa autonsa moottorin. Lisäksi laitoksesta muistutetaan, että ellei vesisumute ole tarpeeksi hienojakoista, voi vesi alkaa ruostuttaa auton moottoria.

Loppulauseessa NSTDA vielä toteaa autotehtaiden jo tänä päivänä käyttävän sen verran uudempaa tekniikkaa, että moottorien puoskarointi omin päin on täysin tarpeetonta.