Vain 1,35 euron tähden

Tämä on tarina ilmeisen hädänalaisessa tilassa olevasta ravintolayrittäjästä ja pieleen menneestä ruokatilauksesta.

Akat Amnuain kyliltä kohti Sakon Nakhonia menevän tien varrelta löytyi asiallisen näköinen ravintola, josta ei heti osannut sanoa, onko se auki vai kiinni. Joku tyttö siinä luuttusi lattiaa, mutta ainoatakaan asiakasta ei paikalla näkynyt. Se ei ollut tuo yläkuvassa näkyvä ravintola myöhemmin kerrottavista syistä, mutta siisti, sopivasti kohdalla ja selkeästi umpithaimaalainen.

Ei muuta kuin auto parkkiin ravintolan eteen ja Luck selvittämään sitä aukioloasiaa.

– Chai, kuului vastaus. Auki ollaan.

Paikka oli sikäli erikoinen, että ruoka-annosten nimet ja hinnat oli kirjoitettu ravintolan seinällä oleviin isoihin liitutauluihin ja siitä valitsin aina yhtä varman Pad thain hintaan 50 bahtia.

– Pad thai muu vai Pad thai kung, Luck kysyi minulta. Lihaa vai kakarapua?

– Pad thai muu, vastasin suoraan tarjoilijalle.

 

Itselleen Luck valitsi jotain aitokoillismaalaista Isaan Nua -ruokaa, joka sekin maksoi liitutaululla olevan hinnaston mukaan 50 bahtia.

Juotavaksi Luck otti punaisen Fantan hintaan 30 bahtia ja itselleni kävin kylmäkaapista hakemassa ison pullon Singhaa hintaan 70 bahtia. Täällä maalla on sellainen tyyli, että olut tarjotaan isosta pullosta ja se juodaan korkeasta lasista jäiden kanssa, koska kylmätila on kallista ja se on useimmiten varattu elintarvikkeiden säilytystä varten.

Toisella seinällä olevalla liitutaululla oli koordinaatit paikan ilmaisen wi-fin käyttöön ottamiseksi ja avasinkin puhelimeni, kun meinasin siinä ruokaa odotellessa vilkaista Ilta-Sanomien otsikot. Ei löytynyt koko liitutaululla nimettyä verkkoa.

En ehtinyt syventyä asiaan sen tarkemmin, kun ruokamme jo tulivatkin. Luckille se aitoisaanilainen kulttuuripläjäys ja minulle Pad thai muu. Olimme juuri aloittaneet ruokailun, kun pöytään kiikutettiin vielä Pad thai kung, se katkarapuversio tilaamastani ruoka-annoksesta.

 

Pitkien selvittelyjen jälkeen Luck sai lopulta ravintolan henkilökunnan, äiti ja hänen kaksi tytärtään, ymmärtämään ainoastaan kysyneensä minulta kumman Pad Thain minä haluan. Se ei ollut mikään tilaus. Tilaus oli ainoastaan se Pad thai muu.

– Mai pen rai, hällä väliä, perheen äiti kommentoi kassakoneen takaa ja annos vietiin pois.

Ruoka-annoksista sen verran, että ruoka oli erittäin hyvää. Ihmettelimmekin sitä, että olimme paikan ainoat asiakkaat, vaikka kansa oli jo siihen aikaan töistään kotiutunut ja kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla paljon enemmän asiakkaita.

Laskun tullessa perheen numeropää huomasi heti, että kaikki ei ole oikein.

– Miksi tuosta Pad thai muusta on veloitettu 70 bahtia, vaikka taululla on hinnaksi merkitty 50 bahtia, Luck kysyi tarjoilijalta.

– Se on vanha hinta, tyttö vastasi.

– Ja sitäkö ei tuohon liitutauluun ole saatu korjattua samaan aikaan, kun hintaa nostettiin, Luck kommentoi.

 

Sitten huomasimme, että Singhasta oli veloitettu 100 bahtia sen 70 bahtin sijasta.

– Sen Pad thai kungin hinta on yritetty kätkeä tähän laskuun, Luck sanoi minulle suomeksi.

– Ehkä ne tarvitsevat sitä 50 bahtia vähän enemmän kuin me, vastasin, sillä täällä ei koko ruokailun aikana ole ollut yhtäkään muuta asiakasta ja niiden oma wi-fikin näkyy olevan katkaistu.

Maksoimme laskun sen enempiä mukisematta ja nousimme lähteäksemme. Kassan vieressä kysyin tyttöjen äidikseen puhuttelemalta naiselta josko saisin ottaa pari valokuvaa ravintolan sisä- ja ulkotiloista. Thaimaassa kun laki on sellainen, että julkaisuihin kuvaamiseen täytyy pyytää lupa. Julkiset rakennukset ovat tietysti asia erikseen.

Lupa evättiin hetkeäkään miettimättä.