Tänään on se päivä, kun puretaan palapelin palat paketteihin ja kerätään konheet kokoon torstaiaamuna koittavaa matkaa varten. Perjantaina ollaan aamulla Bangkokissa ja puoliltapäivin Pattayalla, jossa alkaa tuhansien tavaroiden purku ja asentaminen Thaimaa -moodiin, eli siellä olevan kalustomme kanssa yhteensopiviksi.

Ensi viikon alun avainasia on HIVPointin maksuttomien lomakondomien jakelun hoitaminen. Ploy ja Phet ilmoittivat eilen aamulla Suomen aikaa niiden jo odottelevan valmiina paketeissaan ja Pattayan jakelun on määrä käynnistyä jo viikonlopun aikana. Samalla viikolla meidän on palaveerattava vielä Rickardin kanssa noista juttujen otsikkokuvista ja sivuston ulkoasusta jonka lisäksi Rickardin ja Nuen välinen työnjako vaatii ehkä jonkin verran selkiyttämistä. Tunnustan pudonneeni vähän kärryiltä sen suhteen, kun on tässä ollut niin paljon kaikkea muuta syksyn mittaan.

Näistä syistä johtuen Thaimaan Suomalainen ei ilmesty ennen ensi viikon keskiviikkoa, jolloin toivottavasti tähtien asento on suosiollinen uutistoiminnan jatkumiselle. Hua Hiniin pitäisi ehtiä joskus 20.11. alkavalla viikolla ja sen jälkeen ovat vuorossa Phuket, jossa Matti varmaan on jo siihen mennessä saanut pelimerkkinsä siihen järjestykseen, että voi hommansa aloittaa, ja Malesian Georgetown, jossa toivon mukaan on ensimmäisen kerran mahdollisuus vähän hengähtää vaikka maan mainion Soho Pubin antimista nautiskellen. Jossain välissä pitäisi ehtiä vielä Mae Phimiinkin Ilpoa ja Pasia moikkaamaan ja se väli toivottavasti osuu jonnekin Hua Hinin ja Phuketin tai Phuketin ja Georgetownin väliin. Georgetownista saatamme tulla junalla Thaimaahan ainakin Bangkokiin saakka. Siitä voisi saada aivan kelpo jutun ja sitä paitsi se mahdollistaisi varikkopysähdyksen Hua Hinissä. Aika näyttää.

Ylipäätoimittajan työpiste on yhtään kaunistelematta tämän näköinen. On siinä aina oma purkamisensa ja kasaamisensa, kun maa vaihtuu.

Joulua vietetään perinteiseen tyyliin Pattayalla ja sen jälkeen onkin Luckilla vahvistetun joukko-osastomme aika aloittaa vuosittainen maaseutukierroksemme Sakon Nakhonista, jossa meillä on se kesämökkitontti. Sielläkin on aina yhtä ja toista tekemistä ja laittamista. Tammikuun aikatauluista ja maaseutukierroksemme tarkemmasta ohjelmasta lisää tammikuun alussa.

Kevään ulkomaankeikaksi on Riston kanssa alustavasti suunniteltu Kamputsean Phnom Penhiä ja kenties Sihanoukvilleä, josta matka voisi luontevasti jatkua Koh Changille tai toisin päin. Aika näyttää. Kamputsean keikalta on luvassa raporttia Puna-Khmerien ajoilta ja sen aikaisesta historiasta.

Talven 2023-24 päätteeksi on vielä huhtikuussa ennen Suomeen paluuta uusittava thaimaalainen ajokortti, joka sekin on oman juttunsa paikka. Kaiken tämän keskellä Christina toivottavasti ehtii viedä meitä enenevässä määrin sosiaaliseen mediaan ja ottaa Pattayan haltuunsa niin, ettei oma läsnäoloni siellä enää ole yhtä pakollista kuin ennen. Meillä kun on Luckin kanssa muutenkin aikomus siirtää maalliset tomumajamme Hua Hinin suuntaan järkevän tilaisuuden avautuessa. Kyllähän parinkymmenen vuoden Pattayalla pitää jo riittää.

Meille tuli alkusyksystä paljon lukijapalautetta runsaita sponsoroituja artikkeleita koskien. Kysyttiin, että olemmeko me täysin hurahtaneet noihin kasinopeleihin ja muihin sponsoroituihin sisältöihin. Nyt lienee aika kertoa, että niistä sponsoroiduista artikkeleista saatujen korvausten turvin meidän ylipäätään on mahdollista tulevan talven mittaan tehdä näitä matkoja, jotka viime talvenakin poikivat Thaimaan Suomalaiseen lehden eniten luettuja artikkeleita.

Viime tammikuussa sinne kesämökkitontille vedettiin vedet ja sähköt sekä istutettiin yli 50 kookospalmua. Tänä talvena laitetaan kunnon ajotie ja aita tontille. Nuo hiiviskelijät ovat muuten Keet ja Timppa.

Parin tuhannen maksullisten sisältöjen tilaajan ansiosta meidän päivittäiset rutiinimme pyörivät ja mainostajien ansiosta meillä on varaa maksaa juttukorvauksia, kuvauspalkkioita ja muita uutistoimintaan liittyviä kuluja. Sponsorit tuovat sitten ne matkarahat.

Näillä eväillä Thaimaan Suomalaista on tehty jo yli 15 vuotta. Syksyllä 2026 Thaimaan Suomalainen täyttää 20 vuotta. Olisikohan meidän Luckin kanssa sitten jo aika antaa viestikapula jonkun muun vietäväksi?

Gizmo