Kaksi tyttöä, 16- ja 14 -vuotias, pääsi pakenemaan Rayongissa Phe’n alueella bordellina toimivasta talosta, jossa kävi asiakkaina etupäässä thaimaalaisia miehiä.

Seksin lisäksi tyttöjen piti kertomansa mukaan myydä myös huumeita asiakkailleen, joiden joukossa oli poliisejakin. Bordellia pyöritti thaimaalainen aviopari, josta tytöt tekivät ilmoituksen Phe’n poliisiasemalle päästyään pakenemaan talosta 28.11.

Ilmoitus otettiin kyllä poliisiasemalla vastaan, mutta sattuneesta syystä juttu ei sen jälkeen edennyt mihinkään, joten tyttöjen oli etsittävä muita keinoja oikeutta saadakseen. Niinpä he julkaisivat tarinansa Facebook -ryhmässä nimeltä Zoom Rayong, josta juttu alkoi levitä kulovalkean tavoin. Facebookin avulla löytyi myös juristi Paisarn Ruangrit tyttöjen avuksi.

Juristin puututtua asiaan poliisien oli pakko alkaa toimia ja nyt tiedetään, että talossa työskenteli kahden paenneen lisäksi kolme muutakin teinityttöä, jotka pakotettiin myymään palveluksiaan huumattuina. Asiakkaita tytöille riitti. Heidän kertomansa mukaan jokaisella tytöllä oli useampi asiakas päivittäin. Heidän palveluksistaan maksettiin bordellin pitäjille 1.300 bahtia, mutta tytöille summasta annettiin vain 300-400 bahtia.

Poliisit kävivät vapauttamassa loputkin tytöt lapsibordellista.

Bordellia pyörittäneen avioparin vaimo antautui poliisille eilen 6.12. Ylitarkastaja Preepahwat Chaiphetyothi Phe’n poliisiasemalta kertoi naisen veri- ja virtsanäytteessä näkyneen jälkiä ekstaasin käytöstä. Häntä tullaan syyttämään ihmiskaupasta, lapsiprostituutiosta sekä huumeiden myynti- ja käyttörikoksista. Poliisi on pyytänyt oikeutta pitämään naisen vangittuna oikeudenkäyntiä odottamassa.

Ylitarkastaja Preepahwat mainitsi erikseen, ettei mitään näyttöä ole saatu siitä, että bordellin asiakkaina olisi ollut poliiseja.