On tullut seurattua Thaimaan entisen pääministeri Thaksin Shinawatran paluuta kotimaahansa reilun kymmenen vuoden maanpaon jälkeen. Hän kun on valitettavan selkeä esimerkki siitä, kuinka aivan kaikki asiat saadaan Thaimaassa järjestymään kunhan sinulla vain on riittävästi rahaa.

Ja Thaksin mitä luultavimmin on se rikkaista rikkain. Virallisesti Thaimaan rikkaimmat löytyvät perheestä, joka omistaa CP Groupin ja sen myötä esimerkiksi Makrot ja 7/11 -myymälät Thaimaan lisäksi parissa naapurimaassakin, mutta Thaksinin rahat ovat piilossa ulkomailla. Ennen maanpakoon lähtemistään hän oli virallisestikin Thaimaan rikkain.

Thaksin tuli ajankohtaiseksi hänen tyttärensä Paetongtarn Shinawatran ilmoitettua eilen, ettei tiedä, aikooko kuningas armahtaa Thaksinin 5.12. Kuninkaallinen armahdus merkitsisi sitä, että ne kaikki rikokset, joista hänet on vankeuteen tuomittu, olisivat kertaheitolla pois pyyhittyjä ja Thaksin olisi taas vapaa mies.

Ex-pääministeri kiikutettiin suoraan Bangkokin Remand Prisonin vankilaan hänen yksityiskoneensa laskeuduttua Don Mueangin lentokentälle viime elokuussa. Siellä hän viihtyi lähes kokonaisen iltapäivän ja alkuillan, ennen kuin asiat alkoivat järjestyä. Tuomion suorittaminen Bangkokin poliisisairaalan VIP -huoneessa on paljon mukavampaa. Sinne pääsemiseen tarvittiin lääkärintodistus ja siellä pysymiseen lisää lääkärintodistuksia.

Onhan se nyt aivan eri juttu istua kahdeksan vuoden tuomiota, kun käytössä on mm. kuntosali ja uima-allas. Lääkärinlausuntojen mukaan kovasti sairaan miehen on vaalittava terveyttään.

Yksi armahduskin Thaksinille jo järjestyi. Sen myötä tuomioista suli suurin osa ja jäljellä olisi enää alle vuosi. Se riittää juuri sopivasti armahduksen saamiseen.

Thaksinin armahtaminen 5.12. päästäisi myös viranomaiset ikävästä välikädestä, kun kansa on alkanut kysellä ex-pääministerin terveyden ja vankilaolojen perään. Sitä paitsi nykyinen pääministeri Srettha Thavisin on jo ehtinyt mainita hallituksessa tarvittavan Thaksinin kaltaisen kokeneen poliitikon neuvoja.

Ehkä Srettha tarvitsee opastusta siinä, kuinka siivotaan jonkun P -kirjaimella alkavan ministerin, muiden poliitikkojen, tullin ja korkeiden virkamiesten yhdessä Thaimaan superrikkaiden kanssa aiheuttama salakuljetussotku? Sekin pysyi vuosikausia piilossa. Rahan voimalla.

Kuten ne rekkojen tuulilasitarratkin. Niistä ehti muodostua maan tapa ennen kuin joku kansanedustaja alkoi selvittää asiaa. Tultiin tilanteeseen, jossa poliisi alkoi tutkia liikennepoliisin toimia. Nyt sitäkin yritetään vaieta kuoliaaksi. Liian moni menettää rahaa, mikäli lahjustarrat katoavat rekkojen tuulilaseista.

Immigrationin johtokin on uutisten mukaan osannut pitää puolensa lahjusrahoja jaettaessa. Kunnioitusta herättävä nippu korkea-arvoisia poliisimiehiä jäi kiinni voitelurahojen ottamisesta kiinalaismafialta. Täytyyhän mafiamiehille viisumit saada.

Nämä esimerkit ovat todennäköisesti vain jäävuoren huippu. Tässä idän ihmemaassa tapahtuu paljon sellaista, mistä meillä ei ole aavistustakaan.

Thaimaalaiset eivät tunnetusti pidä siitä, että heidän kaunista kotimaataan nimitellään kehitysmaaksi, mutta kehitysmaa tämä on ja sellaisena pysyy niin kauan kuin edellä kuvatun kaltaisen pelin sallitaan maassa jatkua.

Amazing Thailand!