Maaseudun rauhaa – Akat Amnuai

Luckin sisarentytär Iu oli autoineen meitä vastassa koneemme laskeuduttua Sakon Nakhonin lentokentälle.

Siskokset Iu ja Liu tapasivat opiskeluaikoinaan autella Luckya pesulassa milloin koulusta ja sittemmin yliopistosta oli lomaa. Tienasivat siinä samalla vähän opiskelurahoja ja näkivät maailmaa. Pienestä Nawan kylästä Sakon Nakhonista tuleville tytöille Pattaya edusti siihen aikaan sitä suurta maailmaa, joka avautuu etelämmässä ja jossa asuu farangejakin.

Liun täytettyä 18 vuotta päästimme kerran tytöt omin päin käymään yön yli Pattayan edustalla sijaitsevalla Koh Larnin saarella ja annoimme vähän matkarahaa mukaan. Rahojen saamisen ehtona oli, että ne piti ehdottomasti käyttää kokonaan Koh Larnilla vietetyn miniloman aikana. Seuraavana iltana kaksikko kotiutui silmät pyöreinä kertomaan meille seikkailuistaan bangkokilaisten ja ulkomaalaisten täyttämällä lomasaarella. Kännykkäkameroilla oli räpsitty yhteensä yli 70 valokuvaa matkan varrelta.

Nyt Iu on yliopistosta valmistunut aikuinen nainen, joka työskentelee Nawan kunnan terveystoimen palveluksessa. Liusta tuli opettaja ja yksinhuoltajaäiti sen jälkeen, kun hän adoptoi Luckin veljen ja tämän yllättäen kuolleen vaimon pienen tyttären. Täällä maalla ihmiset pitävät huolta omistaan.

Luckin perhettä yhteisellä aterialla. Vasemmalla Luck, taempana Liu ja takimmaisena Luckin äiti.

Majoitus meillä on samassa tutussa vuokramökissä (otsikkokuva), joka on palvellut kesämökkinämme jo noin 15 vuoden ajan. Paikka sijaitsee Akat Amnuain kylässä parinkymmenen kilometrin päässä tontista, jonne nyt olemme rakentamassa omaa kesämökkiämme. Tämä taitaakin olla viimeinen kerta, kun istuskelen tällä tutulla terassilla, joka palvelee Thaimaan Suomalaisen “kesämökkitoimituksena”.

Ilta on jo pimentynyt saapuessamme perille autolla, jonka Iu luovutti käyttöömme jäätyään matkan varrella kotikylilleen. Illallinen sujuikin sitten todella aitothaimaalaisissa merkeissä kylänraitin varteen perustetussa katukeittiöravintolassa. 40 bahtin (n. 1,05 €) hintainen illalliseni käsitti alkukeiton, riisiä ja kanaa pääruoaksi ja niin paljon jäävettä kuin juoda jaksoi. Luck otti jonkinlaisen tulisen salaatin ja nuudelikeiton, josta en koskaan päässyt täysin selville, mitä se oli.

Maaseudulle on ominaista se, että juuri kukaan täällä ei puhu englantia, joten oli pyrittävä pärjäämään paikallisella kielellä.

– Tau rai, mitä maksaa, kysyin vanhemman puoleiselta rouvalta ruokailumme jälkeen.

Kylänraitin varrelle on pystytetty aito thaimaalainen katukeittiö. Pöydät ovat täkäläiseen tyyliin jalkakäytävällä.

Hän katsoi minua hämmästyneenä. Puhuuko farang thaita?

– Päätsib baht, 80 bahtia, kuului epäröiden annettu vastaus. Ymmärtääköhän tuo nyt?

Maksaessani satasella meidän molempien ruokailut kaikkine tykötarpeineen huomasin naapuripöydissä ruokailevien thaimaalaisten estoitta tuijottavan meitä. Täällä farangi edelleen kääntää ihmisten pään. Etenkin, jos farang osaa hiukan thaita. Sitten rouva tulikin jo takaisin.

– Jiisib baht, hän antoi rahasta takaisin ja hymyili kuin Naantalin aurinko.

Ensimmäinen aamuherätys tutussa mökissä alkoi läheisen temppelin munkkien kuoron aamunavauksella vähän kuuden jälkeen. Sitä seurannut infernaalinen metakka ja temppelin kaiuttimien kautta koko kylään kuuluva puhe kertoivat Luckille, että joku kyläläinen oli saanut tarpeekseen maallisesta vaelluksestaan. Vainajaa alettiin valmistella myöhemmin koittavaa polttohautausta varten, mutta sitä ennen olisi hänen kaikilla sukulaisillaan muutama päivä aikaa matkustaa temppelille eri puolilta Thaimaata.

Akat Amnuain aamu.

Edellisiltana olimme hakeneet kyläkaupalta vähän aamukahvitarpeita ja ne otettiin nyt tehokäyttöön. On kesän kirkas huomen ja suvi sunnuntain.