Jo 17 vuoden ajan Hua Hinissä Moly Car Care -autopesulaansa pitänyt Phudis Arunoros sai elämänsä vesilaskun maaliskuulta.

Laskun suuruus oli yhteensä 38.624,70 bahtia (n. 990 €), mikä on lähes 80 kertaa enemmän kuin hänen keskimäärääiset 500 bahtin kuukausittaiset vesilaskunsa. Yrittäjä julkaisi laskun Facebook -seinällään kysyen samalla kuinka voi olla mahdollista, että vettä ei edes kunnolla tule, mutta laskuttaa kyllä osataan.

Phudis myöntää, ettei kaupungin vesijohtoverkon anti yksin riitä hänen autopesulalleen, vaan vettä tuodaan paikalle myös vesiautoilla ja yhteensä asemalla käytetään vettä sen kiireistä riippuen 2.000-3.000 bahtin (n. 50-75 €) edestä kuukausittain. Kulunut maaliskuu oli kuitenkin sikäli poikkeuksellinen kuukausi, että kaupungin vesijohtoverkosta ei hänelle juurikaan vettä riittänyt, vaan vettä piti ostaa vesijohtoverkon ulkopuolelta 10.000 bahtin (n. 255 €) arvosta.

Hua Hinin vesilaitoksella vesimittareiden asentamisista vastaava Montri Nuanarot kertoi yllättävän suuren vesilaskun saattavan johtua monesta tekijästä tai niiden yhdistelmästä.

Kaikki kallistuu. Pisan tornikin.

– Voi olla, että mittari on viallinen tai vesiputkessa on vuoto. Edelleen on mahdollista, että vesiputkeen on päässyt ilmaa, kun se on avattu eikä vettä ole tullutkaan. Joka tapauksessa vedenkulutuksessa oli suuri poikkeama maaliskuussa 2024 aikaisempaan verrattuna ja nyt tutkitaan, mistä se johtuu, hän selvitti.

Montrin mukaan asiat yleensä saadaan selvitettyä 3-4 työpäivän aikana. Hän kehoittaa kaikkia ihmisiä, jotka havaitsevat poikkeamia tai epäselvyyksiä vesilaskuissaan, ottamaan yhteyttä vesilaitokseen.