Hua Hinin vuosittainen pitkien veneiden melontakilpailu tarvitsee uuden luvan voidakseen jatkua.
Nyt on Khao Taon tekojärvellä vuosittain jo vuodesta 2007 järjestetty pitkien veneiden näyttävä kisa joutunut byrokratian hampaisiin. Asialla on jotain tekemistä sen kanssa, että kilpailut aloitettiin aikoinaan kuninkaallisen direktiivin turvin ja nyt, kun kunigas Rama IX:stä on aika jättänyt ja hänen viimeksi nimittämästään hallituksesta on pääministeri Prayut Chan-O-Cha väistynyt, on kaupungintalon hakeminen provinssihallinnolta uutta lupaa kilpailujen järjestämiseksi.
Tuo yllä kuvailtu ei aivan kirjaimellisesti ole se virallinen syy, miksi olemassa olevalle kilpailulle pitää hakea uutta järjestämislupaa, mutta ajatuskulku syiden takana on suurin piirtein tuo. Tämä on Thaimaa eikä täällä tehdä asioita niin kuin Euroopassa.
Pelkkä veneiden kokoontuminen ja järjestäytyminen kilpailupaikalla on näyttävän näköistä puuhaa itse kisasta puhumattakaan. Sitä paitsi tarjoilu pelaa kuvan oikeassa ylänurkassa näkyvällä rannalla.
Nyt lupaa haetaan sillä perusteella, että kyseessä on jo perinteeksi muodostunut tapahtuma, jolla on juurensa täkäläisessä yhteisössä. Luvan uskotaan olevan pelkkä muodollisuus, mutta haettu sitä nyt on ja kisa on tarkoitus järjestää tutussa paikassaan 17.-19.11.
Näyttää siltä, että BluPortin ostoskeskus houkuttelee väkeä tiloihinsa mieluummin kunnon tapahtumilla kuin kaiken maailman alennusmyyntikampanjoilla.
Perjantaista 29.9. sunnuntaihin 1.10. on vuorossa Hua Hin Eat, Drink, Travel -tapahtuma ostoskeskuksen tapahtuma-alueella (Event Port). Tarjolla on matkustamiseen ja ulkona syömiseen liittyviä vinkkejä, maistiaisia ja ennakkotietojen mukaan jokunen hotelli siellä tarjoaa majoituspakettejaan hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan. Tarjontaansa esittelevät myös muutamat paikalliset ravitsemusliikkeet.
Yksi tapahtuman tavoitteista onkin esitellä, mitä kaikkea tarjottavaa Hua Hinin seudun omilla yrityksillä on ja toinen on tietysti väen saaminen kauppakeskukseen. Tärkeintä on, että sekä vierailijat että yrittäjät kokevat hyötyvänsä tapahtumasta.
Kahvin ystäville on tapahtumassa tarjolla tietoa eri kahvilaaduista sekä -pavuista, näytösluontoinen barista -kilpailu ja paikan päällä pääsee myös seuraamaan mitä kaikkea taiteellista aivan tavallinen café latte voikaan olla. Eikä retkeilijöitäkään ole unohdettu. Näyttelystä voi ostaa erilaisia retkeilyyn liittyviä varusteita tarjoushinnoin.
Menossa mukana on myös BluPortin Food Court, jossa on tarjolla aterioita vaivaiseen 49 bahtin hintaan.
Jos ja kun viikonloppuna edelleen sataa, niin BluPort tarjoaa tekemistä ja näkemistä kokonaiseksi päiväksi.
Nyt voi jo sanoa, että ihan taivaalle katsomalla näkee saman tien, millainen sää on huomenna, ylihuomenna ja ensi viikolla.
Tuon harmaampia sääkarttoja ei Hua Hinin taivaasta enää voi piirtää. Otetaan positiivisena puolena se, että ainakin vedenjakeluongelmat lie tulevien sadepäivien myötä ratkaistu.
Päivälämpötilat kuitenkin 29-31 asteen välillä ja öisin on tasaiset 25-26 astetta.
Mutta otetaan tähän loppuun vielä The Weather Girls ja heidän vanha hittinsä It’s Raining Men:
Vuosisataisen perinteen mukainen Hua Hinin kalastajien ja koko kalalaivaston siunauspäivä on ensi sunnuntaina 24.9.
Tapahtumat alkavat sunnuntaina klo 9.00 Hilton -hotellin lähistöllä sijaitsevassa Chao Mae Tubtim -pyhätössä, jossa järjestetään alkuseremoniat. Munkkien suorittama siunaustilaisuus alkaa klo 10.00 ja pääseremonia, jonka aikana vedotaan henkiolentoihin ja jumaliin hyvän kalaonnen takaamiseksi ja suotuisan sesongin sallimiseksi, alkaa klo 11.00.
Pääseremonian jälkeen viedään veneisiin lastatut nuket merille.
Ennakkotietojen mukaan näitä nukkeja on 2.500 kpl.
Viime vuosista poiketen tänä vuonna koko tilaisuus järjestetään nukkien vesillelaskua lukuunottamatta Chao Mae Tubtimin pyhätöllä. Tämä tapahtuma on sinulle, joka haluat nähdä sitä aitoa Thaimaata.
Hyvin monessa ulkomaalaisen todellisuudessa omistamassa yrityksessä Thaimaassa on ns. haamuosakkaita, joilla ei varmasti ole mitään tekemistä yhtiön toiminnan kanssa, mutta jotka on yhtiörekisteriin merkitty, jotta lain kirjain osakeyhtiöiden omistussuhteista täyttyisi.
Monissa asiointitoimistoissa, joiden toimialaan kuuluu osakeyhtiöiden perustaminen, on luettelo thaimaalaisista, joiden nimen voi vähemmistöosakkaana kirjoittaa yhtiön osakasluetteloon, jotta lain vaatima 51 % thaimaalainen omistusosuus saadaan toteutumaan. Osakeyhtiön osakekannasta 49 % saa olla ulkomaalaisomistuksessa ja niinpä thaimaassa onkin osakeyhtiöitä, joiden osakekannasta 49 % kuuluu yhtiön varsinaiselle ulkomaalaiselle omistajalle ja 51 % jakautuu esimerkiksi viiden thaimaalaisen kesken, jotka eivät tunne toisiaan. Tuskin edes tietävät koko yhtiön olemassaolosta.
Myös asunto-osakeyhtiöiden neliöistä 51 % on oltava thaimaalaisomistuksessa.
Thaimaassa on jokin aika sitten alettu tutkia näitä yhtiöitä ja niiden haamuosakkaita ja nyt tuo tutkinta on ulottunut Prachuap Khiri Khanin ja Phetchaburin provinsseihin. Erityisesti tutkitaan niitä thaimaalaisia osakeyhtiöitä, jotka omistavat maata. Kuten tunnettua, ei ulkomaalainen saa Thaimaan lakien mukaan omistaa edes talonsa alla olevaa tonttimaata Thaimaassa, joten takavuosina oli sangen yleistä tehdä ulkomaalaisten kanssa sellaisia maakauppoja, joissa tontin ostikin joku sitä varten erityisesti perustettu “thaimaalainen” osakeyhtiö.
Kiinteistöjä omistavien yhtiöiden lisäksi erityissyynissä ovat hotellit ja majatalot sekä erilaiset matkailualan palveluja tarjoavat yritykset. Nämä tutkimukset ovat jo johtaneet ikäviin löytöihin esimerkiksi Chiang Maissa ja Chonburissa, johon matkailusta elävä Pattayakin on sijoittunut.
Tutkimuksista vastaavasta Business Development Departmentista kerrotaan, että jo nyt on Prachuap Khiri Khanista ja Phetchaburista löydetty yrityksiä, jotka ovat suurennuslasin alla. Tutkimuksia johtava BDD:n apulaisjohtaja Jitakorn Wongkhatekorn ei kerro, minkä nimisiä yritykset ovat tai millä alalla ne toimivat.
– Syytteitä tullaan nostamaan mikäli käy ilmi jonkun tietoisesti olleen mukana tällaisessa toiminnassa, Jitakorn tyytyi toteamaan.
Tuomiot tällaisissa tapauksissa ovat ankarimmillaan jopa kolme vuotta vankeutta tai 1.000.000 bahtia (n. 26.300 €) sakkoa. Lisäksi on mahdollista määrätä 10.000-50.000 bahtin suuruinen päiväsakko, joka on voimassa niin kauan, kunnes tällainen haamuosakkuus on purettu. Jitakornin mukaan tällaisia sakkoja voivat saada sellaiset thaimaalaiset laki- ja kirjanpitotoimistot, joiden havaitaan palkanneen thaimaalaisia bulvaaneja esiintymään osakkaina yhtiöitä perustettaessa.
Kuluvan vuoden kesäkuussa DSI -poliisi nousi otsikoihin tehtyään ratsian phuketilaiseen lakiasiaintoimistoon, jonka epäiltiin perustaneen ulkomaalaisten tarpeisiin sellaiset 70 osakeyhtiötä, joiden omaisuuksien yhteisarvo oli noin 440 miljoonaa bahtia (n. 11,6 meur). 44 näistä yhtiöistä omisti maata.
Meidän ulkomaalaisten keskuudessa paremmin Rama VI:n kesäpalatsina tunnettu Mrigadayavan Palace avataan yleisölle kolmen päivän ajaksi lokakuussa.
Palatsia on restauroitu vuodesta 2021 alkaen ja sen virallisen avaamisen yleisölle on määrä tapahtua vasta toukokuussa 2024, mutta lokakuun 13.-15. päivien aikana avautuu mahdollisuus päästä katsastamaan, miltä siellä alkaa näyttää.
Portit ovat avoinna yleisölle 13.10. klo 13.30-16.30 ja 14. & 15.10. klo 9-16.30.
Pääsylippujen hinnat alueelle ovat seuraavat:
Aikuiset (niin paikalliset kuin ulkomaalaisetkin): 90 bahtia/hlö
Vallasväen uimakoppi Mrigadayavanin palatsin alueella Hua Hinin ja Cha-Amin välissä.
Korkeakouluopiskelijat ja opettajat: 60 bahtia/hlö
Koululaiset ja opettajat: 30 bahtia/hlö
Leikkikouluikäisten lasten vanhemmilta, munkeilta, vanhuksilta eikä vammaisilta peritä erillistä sisäänpääsymaksua, mutta he voivat halutessaan tehdä lahjoituksen palatsialueen restaurointirahastoon oman harkintansa mukaan.
Thaimaan Suomalainen kävi katsastamassa paikan joskus ennen koronapandemiaa ja ainakin meidän mielestämme se on Hua Hin/Cha-Amin nähtävyyksien johdossa ehdoton must.
Piha-alueiden suihkulähteissä on sellainen vika, että niistä ei millään tahdo saada sellaista kuvaa, joka tekisi niille oikeutta.
Vedenpinnan aleneminen Hua Na’n tekojärvessä on aiheuttanut katkoksia vedenjakelussa joillain alueilla Hua Hinissä.
Ongelmaa on ruvettu korjaamaan asentamalla uusi vesiputki tuomaan vettä tekojärveen Animal Hospital 3:n alueelta Soi 97:ltä. Uusi putki on jo toiminnassa ja tuo vettä tekojärveen, mutta kestää aikansa ennen kuin tilanne Hua Na’lla normalisoituu.
Kaikkia kaupungin asukkaita kehoitetaan säästämään vettä nyt ainakin alkuviikon ajan. Ne, joiden hanoista ei viikonloppuna tullutkaan vettä sekä muutkin vesipulasta kärsivät voivat soittaa vedenjakeluauton tuomaan vettä. Numero on 032 511 667.
Kuvassa vasemmalla vanha vesiputki, jonka varassa tekojärven vedensaanti on tähän asti ollut. Oikealla uusi putki, jonka alla näkyy hyvin se raja, millä tasolla vedenpinnan pitäisi tekojärvessä olla.
Hua Hinissä on jälleen käynnissä laajamittainen makakiapinoiden sterilointioperaatio.
Jotta apinakanta pysyisi kurissa ja vältyttäisiin samanlaisilta ongelmilta kuin mitä jossain Lopburissa tai lähempänä Phetchaburissa on koettu, tulee apinoita aika ajoin siirtää toisaalle tai steriloida.
6. syyskuuta alkaneen sterilointioperaation tavoitteena on tällä kertaa saada 300 apinaa steriloitua. Operaatiolla alkaa jo olla Hua Hinin seudulla perinteitä, sillä tämä on jo kuudes vuosi peräkkäin, kun apinoita steriloidaan. Kaupungintalolla eläinlääkärien yhteyshenkilönä toimii apulaiskaupunginjohtaja Busaba Choksucharti, jonka tehtävänä on varmistaa, että ryhmä saa kaiken tarvitsemansa ja toiminta jatkuu häiriöittä.
Apulaiskaupunginjohtaja Busaba Choksucharti seuraa silmä kovana, kuinka apinaa steriloidaan.
580.000 bahtin (n. 15.260 €) budjetilla toteutettava operaatio on Hua Hinin kaupungin ja Area Conservation Management Office No .3:n Phetchaburin aluetoimiston yhteisprojekti. Projekti pyrkii ylläpitämään paikallisten asukkaiden ja luonnossa elävien villieläinten välistä tasapainoa niin, että yhteiselo niiden välillä sujuisi mahdollisimman sopuisasti.
Apinakannan kasvun rajoittamisella pyritään sekä siihen, etteivät ne joudu ruokaa etsiessään hakemaan sitä ihmisasumuksista ja siihen, etteivät apinat levitä ihmisten keskuuteen mitään kulkutauteja. Tähän mennessä on jo steriloitu yli 100 apinaa.
Miss Thailand -missikiertue kävi Hua Hinissä, jossa kuvattiin vähän uimapukuja.
Kaikkiaan 20 missifinalistia kiertää Thaimaata ja Hua Hinissä kiertueen tukikohtana toimi Avani -hotelli. Tiiviiseen kiertueohjelmaan kuului Hua Hinissäkin sponsoritapaamisia, valokuvaussessioita ja tietenkin se pakollinen gaalaillallinen harvoille ja valituille.
Kaikki kuvat Miss Thailand World -organisaation ottamia:
Mikäli olet meren antimien ystävä, niin poikeapa Cha-Amin parhaillaan käynnissä olevilla ruokamessuilla.
Jo 22. kerran järjestettävä Shellfish and Squid Festival on alueen suurin meren eläviin keskittyvä ruokatapahtuma. Tapahtumapaikka on Cha-Am beachillä sijaitseva näköalapaikka. Seuraa Viewpoint Arealle johtavia opasteita.
Cha-Am on ihan valtakunnallisestikin tunnettu merellisestä ruokaperinteestään eikä ihme; tänäkin vuonna on tarjolla alueen huippuhotellien kokkien taidonnäytteitä, jotka yhtään valehtelematta suorastaan sulavat suussa. Kirjaimellisesti. Pureskelematta.
Lauantaina 16.9. päättyvässä tapahtumassa on kystä kyllin tarjolla yli 60 ruokakojussa ja ihan kohtuuhinnoin. Ne joissain paikoissa kävijöitä ärsyttävät messuhinnat on täällä pyöristetty alaspäin.
Monen mielestä meren elävät ovat parhaimmillaan tuoreina ja sellaisenaan korkeintaan ehkä sitruunan ja pippurin kanssa. Paitsi nuo osterit, jotka eivät maistu oikein miltään ilman asiaan kuuluvia oheiseineitä.
Oheisohjelmasta mainittakoon päivittäin klo 17 alkava elävä musiikki ja erilaiset esitykset. Yökalaankin pääsee klo 19-24 sydäntäriipaisevaan 100 bahtin (n. 2,60 €) hintaan. Sisäänpääsy festivaalialueelle on paikan hengen ja perinteen mukaisesti maksuton.
Ei hyvältä näytä sääkartoilla viikonloppuna eikä tulevalla viikollakaan.
Koko viikoksi luvataan harmaita pilviä ja sadepisaroita ehkä keskiviikkoa lukuunottamatta. Tietyllä varauksella voi siihenkin suhtautua, sillä kuluneen viikon aikana se sama puolipilvinen auringonpaiste oli pitkään luvassa lauantaille, mutta vasta tänään se näkyy siirtyneen keskiviikkoon. Sitte syssymmällä…
Päivälämpötilat laskevat huomisen 34 asteesta tasaisesti kohti torstain 28 astetta ja öisin on vastaavasti 27-25 astetta.
Hua Hinin lentokentän ainoa säännöllinen reittilento jatkaa olemassaoloaan vielä ainakin lokakuun loppuun.
Neljä kertaa viikossa vuoroa operoiva AirAsia kertoo odottelevansa CAAT:n (Civil Aviation Authority of Thailand) vahvistusta marraskuussa voimaan astuvalle aikataululleen. Se on määrä julkaista lähiviikkojen aikana, mutta toistaiseksi mennään näillä:
Lippuja lennoille voi ostaa joko lentokentältä, puhelimitse numerosta 032 520 169 tai nettiosoitteesta airasia.com
Vähän myöhään tuli meille tämäkin ilmoitus, mutta parempi myöhään jos vielä silloinkaan.
Tänään ja huomenna on vesi väliaikaisesti poikki osissa Hua Hiniä klo 10-16. Katkoksia esiintyy Phetkhasem Roadin molemmin puolin, pitkin rantaa, Khao Takiabissa ja mm. Chatchain markkina-alueella.
Pidemmittä puheitta tuohon englanninkieliseen ilmoitukseen, jossa on lueteltu myös katkosalueet tarkemmin.
Tässä esiteltyihin tapahtumiin ja niiden antiin palataan jatkossa yksityiskohtaisemmin, mikäli tulee muutoksia, peruutuksia tms.
Aivan ensimmäiseksi on syytä mainita Hua Hin Cha-Am Golf Festival 2023, jonka puitteissa monet golf -kentät niin Prachuap Khiri Khanissa kuin Phetchaburinkin puolella antavat alennusta green fee -maksuistaan. Lisätietoja kentiltä ja golf shopeista.
Let’s Go Wow on Thap Sakaen rannalla ja kaupungissa toteutettavan esittelytapahtuman nimi ja se on meneillään juuri parhaillaan, eli 1.-10.9. Käyhän katsomassa.
Thailand Golf Travel Mart alkoi tänään ja jatkuu keskiviikkoon 6.9. saakka niin Prachuap Khiri Khanissa kuin Phetchaburissakin. Lisätietoa kaupungin turisti-infoista.
Rajabhakti Park on muutenkin käymisen arvoinen, mutta jos olet lisäksi vielä pyöräilyn harrastaja, niin 10.9. on sinun päiväsi siellä.
Syyskuun 9.-10. päivä kannattaa olla polkupyörällä varustautuneena Rajabhakti Parkin maisemissa. Massapyöräilytapahtuman lisäksi voi tutustua alueen historiaan. Lisätietoja enimmäkseen englanniksi täältä. Päätapahtuma on sunnuntaina 10.9.
24.9. järjestetään mangrovemetsien luonnonsuojelutapahtuma Sirinat Rajini Mangrove Ecosysterm Study Centerissä Pranburin puolella.
Paikallisen kalalaivaston siunaustilaisuus on Hua Hinille tärkeä tapahtuma. Se järjestetään samana päivänä 24.9. Chao Mae Tubtim Shrine -pyhätössä. Lisätietoja kaupungin turisti-infoista. Mikäli oikeasti olet kiinnostunut thaimaalaisesta kulttuurista ja kansanperinteestä, niin tätä tapahtumaa et halua jättää väliin. Thaimaan Suomalainenkin keksi sen vasta vuosi sitten, jolloin kirjoitimme tapahtumasta näin:
Ja sokerina pohjalla on tietysti Carabao, joka huipentaa syyskuun tapahtumakalenterin 30.9. Sam Roi Yotissa. Paikka on Long Lay Market, ovet avataan klo 18 ja lippuja konserttiin voi ostaa hintaan 300 bahtia aina 25.9. saakka, jonka jälkeen hinta nousee 500 bahtiin. Lisätietoa numerosta 09 0928 6874.
Nautitaan niistä auringonrippeistä, mitä vielä lauantaina ja sunnuntaina on luvassa, sillä sen jälkeen sääkartat ovat perin harmaita koko ensi viikon.
Viikonloppuna päästään vielä nauttimaan puolipilvisestä säästä ja 32-33 asteen päivälämpötiloista eli suurin piirtein niistä seikoista, joiden vuoksi tänne Hua Hiniin tullaan. Yölämpötilat vielä viikonloppuna 27 astetta.
Viikolla sitten viilenee ja harmaantuu. Sadetta on luvassa joka päivä ainakin torstaille asti ja päivälämpötilat putoavat 27-28 asteen tienoille. Öisin on sellaiset 25 astetta.
Olisiko aika kaivaa tämä kirja esiin ja katsastaa joku hyvä ravintola, jossa viettää sadeiltaa?
Eipä käy ensi viikolla kateeksi ainakaan Chomsin Roadilla viemäritöitä painavaa porukkaa.