Thaimaassa vuosittain vietettävän lastenpäivän takana on ajatus lasten oikeuksien muistamisesta.

Lasten päivän viettoon osallistuvat aivan kaikki. Armeijasta alkaen.

Paras tapa viettää lasten päivää on tietysti viedä lapset pitämään hauskaa johonkin niistä paikoista, joita heille on 14.1. tarjolla. Hua Hinissäkin. Moni tapahtuma on muun hyvän lisäksi täysin maksuton.

Hua Hinin kaupungin järjestämä lastenpäivän tapahtuma alkaa klo 15 paikassa nimeltä 19 rai. Sinne ovat kaupungin koulujen oppilaat kehitelleet erilaisia esityksiä ja lisäksi alueella on lukuisia tapahtumia ja kilpailuja, joissa voi voittaa palkintoja. Tässä tapahtumassa on perinteisesti ollut läsnä paljon lapsia. Tapahtuma on maksuton.

Kaupungin lastenpäivän tapahtumassa voi nähdä, kuinka thaimaalaiset viettävät lastenpäivää.

Bluportin Legend -areenalla rakennuksen 3. kerroksessa vietetään huomenna lastenpäivää klo 11-15. Tämäkin tilaisuus on maksuton ja hyvin urheilullinen. Kokeilla voi ainakin taekwondoa, Thai -nyrkkeilyä ja tennistä. Jalkapalloakin siellä pelataan. Isommille lapsille on tarjolla maalausta, keramiikkatöitä ja kitaratunteja. Lisäksi suoritetaan arvontoja ja onpa paikalle lupautunut joukko thaimaalaisia edustusurheilijoitakin.

Market Villagen lastenpäivät kestävät kaksi päivää, eli lauantain ja sunnuntain. Tapahtumapaikka on Market Villagen Seaside Court ja tohinat alkavat kumpanakin päivänä klo 11. Täällä on lapsille tarjolla kokonainen huvipuisto karuselleineen, liukumäkineen ja sähkömopoineen. Tämä toimii sillä tavalla maksuttomasti, että ostoskeskuksen puolella tehdyistä ostoksista saatu kuitti toimittaa pääsylipun virkaa.

Hua Hin Artist Village tarjoaa lapsille kaikenlaista mielenkiintoista askarreltavaa, kuten maisemakorttien tekemistä Polaroid -kameran kuvista jne. Paikalle tulee myös pieni markkinatori, jonka yhteydessä on ruokakojuja, joista tarjoillaan thai -ruokia ja jälkiruokia. Ja lapsille tietysti jäätelöä. Täällä toiminta alkaa aamukymmeneltä ja loppuu klo 17.

Hua Hin Artist Village on tehnyt lastenpäivästä koko perheen yhteisen tapahtuman.

Äläkä unohda Hua Hinin alueen vesipuistoja, joilla kaikilla varmasti on oma lastenpäivän ohjelmansa. Vesipuisto on ns. varma nakki lastenpäivän viettoon.

Lisäksi kaikilla alueen suurilla hotelleilla näkyy olevan omat lastenpäivän pakettinsa. Niiden hintoja ja ohjelman sisältöä voi tiedustella ao. hotelleista.