Paikan nimi on The Patio Old Town Night Market ja aitoon iltatoritapaan tarjolla on tavaran lisäksi runsaasti erilaisia ruokakojuja ja elävää musiikkia.

Paikalle löytää ja pääsee helposti Phetkasem Roadilta. Hua Hin Clock Toweria vastapäätä alkaa jalankulkuväylä suoraan uudelle markkina-alueelle.

Paikallista kädentaitoa esittelevät kauppiaat ja matkamuistojen myyjät yhdessä mitä moninaisempien ruokakojujen kanssa takaavat paikan tunnelman. Tungos on paljon vähäisempää kuin Hua Hin Night Marketin alueella, jossa paikka paikoin ei meinaa päästä kulkemaan.

Siitä käsityötaidosta vielä sen verran, että Hua Hinissä osataan vaikka vääntää Suomi -konepistooleja puusta. Olimme kerran tilaisuudessa seurata historiallisen maanpuolustusesineen valmistusprosessia ja työn tarkkuus ja laatu tekivät meihin vieläkin mieleen muistuvan vaikutuksen.

Tämän thaimaalaistaiturin käsissä syntyi aivan aidon näköistä Suomi -konepistoolia Hua Hinissä aikana ennen koronaa. Kuva: Vesa Mäkinen

Vielä suurempi oli vaikutus silloin, kun sen kummempia ajattelematta kävelimme pitkin Soi 94:ä mallikappale mukanamme. Kansa vaihtoi kadun puolta aika vilkkaasti vähän aikaa ennen kuin tajusimme miksi niin tapahtui. Vieläköhän niitä tehdään?

Tässä on ihan kelpo vaihtoehto sille perinteiselle yömarkkina-alueelle, joka ei sekään kaukana ole. Torilla tapahtuu keskiviikosta sunnuntaihin klo 17.30-23.00.

Käykäähän katsomassa jo tänä viikonloppuna.