Thaimaalaiset ovat tunnetusti hyvin taikauskoista väkeä ja näillä seuduin oltiin jokunen aika sitten aivan varmoja siitä, että perikato on meille koittava.

Tämä tarina alkoi noin kuukausi sitten eräänä lauantaina Saeng Chan Beachiltä, jossa koditon mies jostain syystä sytytti ison patsaan tuleen. Patsas paloi suorastaan soihtuna ja liekit nousivat parhaimmillaan kolmen metrin korkeuteen. Paikallisilta ihmisiltä meni 10 minuuttia ennen kuin palo saatiin sammumaan. Ison patsaan lisäksi palossa vaurioituivat myös sitä ympäröivät pienemmät patsaat.

Patsas oli alkujaan pystytetty turistinähtävyydeksi, mutta siitä tuli kuuluisa sen jälkeen, kun ihmiset alkoivat kertoa löytäneensä onnen tai rakkauden rukoilemalla sitä jumalattarelta. Patsaan luona suorastaan kuhisee väkeä Thaimaan lottoarvontoja edeltävinä päivinä.

Patsas esitti runoilija Sunthorn Phu‘n (1786-1855) eeppisessä runossaan Phra Aphai Mani kuvaamaa meren jumalatarta Nang Phisuea Samudraa. Jumalatar sai palossa pahoja vaurioita ja thaimaalaiset pelkäsivät hänen kostonsa olevan hirmuinen.

Kaiken alleen hukuttava hyökyaalto oli paljon kannatusta saanut arvaus ja moni tähyilikin huolestuneena merelle vielä pitkään tapahtuman jälkeen. Kun hyökyaaltoa ei alkanut kuulua, alettiin huolestua seuraavasta sadosta tai omaisuutta tuhoavasta mereltä tulevasta myrskystä. Jumalattaren uskottiin keräilevän voimiaan palon jäljiltä.

Mitään järkevää selitystä patsaan polttamiselle ei koskaan saatu.

Sankarin viittaa soviteltiin rannalla tavaroitaan myyvän Ratana Deebangin, 52, hartioille. Hän oli nähnyt jonkun kulkurin kiertelevän patsaita ja hälytti ensimmäisenä ihmisiä apuun paloa sammuttamaan.

Todistajien kuulemisen jälkeen poliisi pidätti 35 -vuotiaan kodittoman miehen, joka julkisuudessa esiteltiin ainoastaan Ming -nimiseksi, koska hän ilmiselvästi kärsi pahoista mielenhäiriöistä. Ming toimitettiin hoitoon ja pois Saeng Chan Beachin alueelta.

Alueen asukkaat alkoivat kerätä rahaa ostaakseen jumalattarelle uudet vaatteet palossa tuhoutuneiden tilalle. Jumalatar mitä luultavimmin katsoi ihmisten hyvittelyoperaatiot riittäviksi, koska julmaa kostoa ei ainakaan vielä ole kuulunut.

Mutta mikäli Saeng Chan Beachillä jatkossa havaitaan vaikka öljylautta tms, niin voitte olla varmoja ihmisten sanovan sen olleen jumalattaren kosto patsaan polttamisesta.