+358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Ja tapahtui niinä päivinä, että Keskisen kauppa Tuurin kylässä ohitti Helsingin Stockmannin päivittäistavaramyynnissä. Tämä tapahtui Sauli I:n ollessa presidenttinä, Juha keskustalaisen pääministerinä ja Timo katolilaisen ulkoministerinä. Joillain seuduilla oli noina päivinä paimenia kedolla, mutta koska yksikään heistä ei Kauppalehteä lukenut, olivat he autuaan tietämättömiä tapahtuneesta.

Vesa Keskisen väitetään jossain yhteydessä todenneen myös kaupankäynnin olevan viime kädessä Tuurista kiinni, joten tämähän piti käydä oikein porukalla tarkistamassa etenkin, kun kävi ilmi etteivät Tepi ja Maritakaan olleet ihmepaikassa aiemmin käyneet.

Itse muistan elävästi ensi vierailuni Tuurin kyläkauppaan joskus 1960 -luvun lopulla, jolloin kauppa sijaitsi vihreäkattoisen ja harmailla mineriittilevyillä vuoratun pitkänomaisen omakotitalon sisätiloissa. Käynti kauppaan oli rakennuksen päädystä ja paperille sinisellä tussilla tekstatun tiedon mukaan paikka oli auki myös “lauvataisin”. Sittemmin olen käynyt siellä säännöllisesti 10 – 15 vuoden välein. Vakioasiakas, siis.

Siitä ensimmäisestä, varsinaisesta kyläkaupasta, tarttui mukaan vain kärryllinen tavaraa.
Siitä ensimmäisestä, varsinaisesta kyläkaupasta, tarttui mukaan vain kärryllinen tavaraa. Tässä vaiheessa keräily on vielä pahasti kesken, mutta sattui tuo hyvä kyltti kohdalle.

Siis matkaan, veli hopea!

Tepi kurvasi pihaan sovitusti torstaiaamuna klo 08.00 ja matka Tuuriin saattoi alkaa. Joku netistä löytynyt reittikartasto väitti matkan Tuuriin taittuvan Lahdesta kätevimmin Päijänteen itäpuolitse ensin Jyväskylään ja sieltä jostain Multian kautta Töysän ohi Tuuriin, mutta Keuruulla pioneerijoukoissa palvelleena ja Ähtärin mummolassa joskus jopa asuneena tiesin varmasti lyhyimmän reitin kulkevan Lahdesta Päijänteen länsipuolitse Jämsään, josta suunta kohti Mänttää, sitten Keuruuta, Ähtäriä ja Töysää.

– Eka kerta kun mulla on ainakaan näillä seuduin oikein Thaimaasta tuotettu kartturi, Tepi sanoi kuullessaan Keuruun keskustan tuntumassa, että nyt käännytään vasemmalle.

– Mutta voiko täällä ihan oikeasti olla jossain Suomen suurin päivittäistavarakauppa, ihmetteli Luck koko ajan harvenevaa asutusta ja synkkenevää metsätaivalta tuijottaen. Soratieosuus Pihlajaveden kirkolta Ähtäriin johtavalle tielle sai hänet entistä mietteliäämmäksi.

– Nyt kyllä varmana kusetatte!

Täällähän on muitakin?

Itse Tuurin kylillä on kauppakeskus niin hyvin opastettu, että ummikkokin sinne osaa vaivatta, mutta vaikeudet alkavat, kun mieluiten ulko-oven lähistöltä pitäisi löytää parkkipaikka. Keskisen kyläkauppa on nimittäin sen verran iso paikka, ettei sinne mennäkään kuin torppaan!

– Sinä päivänä, kun Keskisellä alkaa mennä huonosti, niin ei tätä ainakaan kukaan suomalainen osta, toteamme komeutta ulkoapäin ihastellessamme.

– Ja taitaa siinä koko kyläkin olla kanttuvei saman tien.

– Ja pari lähikuntaakin ainakin pahoissa vaikeuksissa työllisyystilanteensa kanssa.

– Mistä nämä kaikki ihmiset tänne oikein löytävät, ihmetteli Luck.

Oheistoimintaa ja shop in shop -konseptia

Jo Tuurin kylille tultaessa saa aavistuksen siitä, kuinka koko paikka elää kyläkauppansa varassa. Tienvarret ovat täynnä pirttikalusteen tekijää, autokauppiasta, majoitusalan yrittäjää jne. Onpa muutama nimekkäämpikin yritys katsonut aiheelliseksi yrittää hyötyä kyläkaupan asiakasvirroista. Se on markkinataloutta aidoimmillaan.

Ilmakuva lienee paras tapa saada käsitys koko alueen laajuudesta.
Ilmakuva lienee paras tapa saada käsitys koko alueen laajuudesta.

Kaupan sisällä on esimerkiksi Fiskarsilla ja muutamalla vaatealan tuotemerkillä omat “osastonsa” pelkästään omia tuotteitaan varten ja toki sieltä löytyy myös erilliset urheilu-, askartelu-, vaatetus- ym. -osastot. Elintarvikkeet on eriytetty erilliseen kauppaan valtavan rakennuksen toiselle puolelle, josta löytyy myös hotelli, kahvila ja pienimuotoinen lounasravintola. (Pizzaa, hampurilaisia ja päivän keitto.)

Prismojen ja Citymarkettien tyyliin siihen varsinaiseen kyläkauppaan mennessä pitää ohittaa parturi-kampaamoa, kylttimaakaria ja oli siellä jokunen korukauppias ja kahvilan pitäjäkin.

Omat tuotteet ja huipputarjoukset

Keskinen näyttää pikku hiljaa olevan tuotteistamassa myymäläänsä myös siten, että sieltä nyttemmin alkaa löytyä Keskisen omia tuotteita vähän joidenkin Pirkka -tuotteiden tyyliin. Lajitelma on vielä pienen puoleinen, mutta epäilemättä tähän suuntaan on touhu menossa.

Omien tuotteiden edullisuuden lisäksi Keskisen maine edullisena ostospaikkana – täytyy muistaa ettei Tuurin kyläkauppa suinkaan kaikista ostoskorien hintavertailuista ole voittajana selvinnyt – näyttää perustuvan muutamiin todellisiin shokkitarjouksiin, joista parhaina esimerkkeinä mainittakoon Knaappiloiden ostamat kuusi veitsen, haarukan sekä ison ja pienen lusikan sisältävää aterinsarjaa yhteishintaan 60 euroa, kun yhden setin normaalihinta on Tepin mukaan 53 euroa ynnä Luckin ruokakaupan puolelta ostamat viisi norjalaista täytekeksipakettia eurolla/kappale, kun kassalla näimme yhden pakkauksen normaalin ovh:n olevan 13 euroa.

Nelosella pyörivä Tuurin kyläkauppa -sarja palvelee tuotteistamista omalta osaltaan.
Nelosella pyörivä Tuurin kyläkauppa -sarja palvelee tuotteistamista omalta osaltaan.

Saavuimme Tuuriin parin pysähdyksen ja Ähtärissä tekemämme muistoja mummolasta -kierroksen jälkeen vähän ennen kahtatoista, kävimme vähän kahden jälkeen ravintola Onnenkiven seisovassa pöydässä (9,80 €/hlö) ja alueella palloillessamme alkoi kello lähennellä viittä ennen kuin huomasimmekaan. Oli aika suunnata kohti Lahtea. Tällä kertaa Jyväskylän ja Itä-Päijänteen kautta, sillä pitihän sekin reitti toki testata. Se on muuten huomattavasti tulomatkalla käyttämäämme oikoreittiä helpompi, mutta ainakin paluumatkalla vaaditaan kohtalaisen paikallistuntemuksen lisäksi vahvaa uskoa siihen, että Kuopion ja Varkauden tienviittoja seuraamalla päädytään myös Jyväskylästä etelään päin vievälle tielle. Miksei esimerkiksi Lahtea, Heinolaa, Kouvolaa, Mikkeliä tai Helsinkiä voi merkitä mihinkään liikennemerkkiin lännestä tai pohjoisesta tuleville? Ensimmäinen vihje saadaan vasta sitten, kun moni jo on Vaajakosken risteyksessä ryhmittynyt armottoman väärälle kaistalle.

– Muista kirjoittaa siihen juttuusi, että tänne ei ainakaan kannata pysähtyä, Luck kommentoi Vaajakosken ABC:n palvelutasoa. Vessat ovat tämän kokoiselle paikalle aivan riittämättömän kokoisia eikä se edes toiminut, hän puhisi. Teimme sitten uuden varikkopysähdyksen Leivonmäellä.

Takaisin olimme erittäin antoisan päivän päätteeksi klo 19.30 ja vielä samana iltana se kyläkaupasta ostamamme iso lakupussi sai kyytiä!

Viimeistään tiistaina sitten se lupailemamme finaali, jossa Luck kertoo vaikutelmistaan Suomesta ja suomalaisista yli kaksi kuukautta kestäneen tutkimusretkensä jälkeen.

 

Jos on yli 20 vuotta asunut pelkästään ulkomailla ja toiminut lähes koko tuon ajan espanjaksi tai englanniksi, niin joskus saattaa sattua tämmöistäkin.

Tuohon edelliseen, Thaimaan turismin ensi kauden näkymiä koskevaan juttuun, oli lipsahtanut sellainen painovirhe, jota ei jatkuvasti äidinkielellään toimiville kovin helposti satu. Toki toimituksen arkistoista löytyy sangen huvittava kokoelma ammattilaisillekin sattuneita kielellisiä lipsahduksia, mutta jos tähän äskeiseen mennään, niin mustien viinimarjojen poimiminen toki voidaan lyhentää suomeksi mustaviinimarjojen poimimiseksi, mutta punaisten viinimarjojen kohdalla näin ei voida tehdä.

Mikäli punaisten viinimarjojen poimiminen lyhennettäisiin punaviinimarjojen poimimiseksi, niin sehän tarkoittaisi viinirypäleitä, joita ei toimituksen tietojen mukaan Suomessa juurikaan kasva.

Kiitos terävälle tamperelaislukijallemme palautteesta. Virhe on nyt korjattu  ja jos vastaavia mokia tällä sivustolla vielä näkyy, kuten varmasti tulee aina jossain vaiheessa tapahtumaan, niin ilmoittakaa ihmeessä meillekin niistä. Nauretaan niille yhdessä!

Ei ole kauaa siitä, kun Turkissa varmistettiin pommeja räjäyttämällä se, että turistit alkoivat hakeutua toisiin kohteisiin. Nyt on Thaimaassa tekeillä aivan vastaava operaatio.

Suomessa lomaileva kustannusosakeyhtiö MaijaGizmon toimitusjohtaja Panisa Keronen on huolestuneena seurannut thaimaalaista pomminheittoa koko kuluneen lomansa ajan. 

– Erittäin huolestuttavaa tässä on se, että jotain Bangkokin hallintorakennuksia käsittävää kaupunginosaa lukuunottamatta nyt on nähty ensimmäiset iskut aivan selkeissä turistikohteissa, kutsumanimellään Luck paremmin tunnettu Keronen sanoo. Kun pommi räjähtää jossain Erawanin temppelialueella tai esimerkiksi pohjoismaalaisten suosimassa Hua Hinissä, niin siinä kuka tahansa Thaimaan -matkaa suunnitteleva eurooppalainen, amerikkalainen ja australialainenkin alkaa miettiä kannattaako tuommoiseen paikkaan mennä ensinkään.

- Suomi on kyllä semmoinen lintukoto, että täällä on vaikea kuvitella joutuvansa mihinkään pommiuhkiin, tällä kertaa punaviinimarjoja poimimasta tavoitettu Keronen sanoo.
– Suomi on kyllä semmoinen lintukoto, että täällä on vaikea kuvitella joutuvansa mihinkään pommiuhkiin, tällä kertaa punaisia viinimarjoja poimimasta tavoitettu Keronen sanoo.

– Siitä minä olen iloinen, jos nyt toisten onnettomuuksista pitää tai ylipäätään edes saa hyviä puolia etsiä, ettei meillä kotona Pattayalla ole tapahtunut mitään tuollaista. Pattaya kun on muutenkin paikka, missä ei maa järise, mihin ei tsunami yllä ja jonka jostain syystä myös erilaiset ääriryhmät tuntuvat jättävän rauhaan. Ehkä se johtuu siitä, että ns. punapaitojen kannatus on kaupungissa paljon vahvempaa kuin Thaimaan kaupungeissa yleensä, Keronen miettii.

– Toisaalta se on Thaimaalle erittäin tärkeän matkailuelinkeinon kannalta suoranainen sääli, että joku pieni ääriryhmä voi näillä vastuuttomilla tempauksillaan tuottaa hallaa koko sesonkiriippuvaiselle elinkeinolle, hän päättää. Onnettomuuden uhrien perheistä nyt puhumattakaan.

Raivaustöitä Bangkokissa. Kuva: Richard Harris
Raivaustöitä Bangkokissa. Kuva: Richard Harris

Rion olympialaiset on saatu päätökseen. On aika tarkastella kisojen mitalitaulukkoa hieman toisenlaisesta näkökulmasta kuin Suomessa yleensä on tapana.

Suomelta kaikkien aikojen pohjanoteeraus, se tiedetään. Lapsuudestani muistan Sapporon talvikisat 1972, jolloin Suomessa surkuteltiin sitä, että ensimmäistä kertaa maamme historiassa Suomi jäi olympialaisissa talvikisoissa ilman yhtäkään KULTAmitalia. Silloin tuli sentään jotain kolme hopeaa ja neljä pronssia vai oliko se päinvastoin?

Näistä ajoista on kisajärjestelyissä tultu todella kauas. Kuva Italian ja Unkarin välisestä olympiajalkapallo-ottelusta Bolliksella vuonna 1952.
Näistä ajoista on kisajärjestelyissä tultu todella kauas. Kuva Italian ja Unkarin välisestä olympiajalkapallo-ottelusta Bolliksella vuonna 1952.

Hällä väliä, sillä nyt puhutaan Rio de Janeiron kesäkisoista ja kaakkois-aasialaisesta näkökulmasta katsottuna ne menivät näin:

Paras ASEAn maa Riossa oli tietenkin Thaimaa, joka löytyy mitalitaulukon sijalta 35 saldolla kaksi kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Ei hassummin kehitysmaalta!

Kultamitaleihin ylsivät myös mitalitaulukon sijoilta 46 löytyvä Indonesia (1 kulta ja 2 hopeaa), sijalla 48 majaileva Vietnam (1 kulta ja 1 hopea) sekä sijalta 54 löytyvä Singapore, jonka kokonaissaalis kisoista oli suomalaiseen tyyliin vain yksi mitali, mutta se Singaporen “mitsku” sattui olemaan kultaa.

Näiden kisojen todellinen veli hopea oli takuulla Malesia, mitalitaulukon 60, joka neljän hopean lisäksi saalisti Riosta yhden pronssin. Malesian kultamitali oli muuten todella lähellä sulkapallon miesten kaksinpelin loppuottelussa, mutta jännittävien vaiheiden jälkeen se kiinalainen oli parempi tai onnekkaampi, mene ja tiedä.

Filippiinit saivat sentään yhden hopeamitalin ja päätyivät mitalitaulukossa sijalle 69.

Myanmarin edustajia näin parissa lajissa, joissa molemmat päätyivät alkueriensä viimeisiksi, mutta tärkeintähän ei ole voitto, vaan ne sympatiapisteet.

Laos oli näissä kisoissa aika näkymätön. Ei havaintoja mitalitaulukossa eikä myöskään kisalähetyksissä. Ja oliko Kamputseasta edes ketään paikalla? Sentään joillain meni huonommin kuin Suomella.

Suomen kanssa mitalitaulukon jaetulta sijalta 78 löytyvät mm. Viro, Moldova ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat kukin oman pronssinsa kanssa. Suomea mitalitaulukossa mairittelee se, ettei taulukossa millään tavalla noteerata sitä, että Mira Potkosen Suomeen tuoma pronssi oli jaettu mitali.

Näkemiin, Rio! Saas kattoo, onko Suomi virallisten kisatavoitteiden mukaan paras pohjoismaa vuoden 2020 Tokion kisoissa. Tanskaan on matkaa 14 mitalin verran. Ruotsiin vain 10.
Näkemiin, Rio! Saas kattoo, onko Suomi virallisten kisatavoitteiden mukaan paras pohjoismaa vuoden 2020 Tokion kisoissa. Tanskaan on matkaa 14 mitalin verran. Ruotsiin vain 10.

Viikko alkoi kylmissä ja sateisissa merkeissä. Oli tullut aika toteuttaa jo ennen matkaa itänyt kieliopintoja ja ruoanlaittoa koskeva suunnitelma.

Pähkinänkuoressa homma eteni niin, että äitini ja Luck valmistivat Luckin johdolla thaimaalaisia ruokia ja vastavuoroisesti äitimuorin johdolla suomalaisia eväitä samaan aikaan, kun vahvasti hengessä mukana elävä miesväki seurasi silmä kovana Rion olympialaisia.

Viime maanantaina päätin olympiatermein sanottuna ottaa varaslähdön ainakin tässä suomenkielisessä ruokasanastossa ja toin keittiöön Luckin ihmeteltäväksi kolme esinettä, joista ensimmäisen hän tunnisti.

– Tuossa on lakkaa, mutta mitä nuo kalat on?

– Siinä on silakkaa, vastasin.

– Entä tuossa purkissa?

– Kynsilakkaa.

Ennen kuin ehdin esitellä kynsilaukkaa, hätiin ehtinyt äitini hätisti minut keittiöstä ja alkoi johdatella vaimoani varsinaiseen aiheeseen.

Ruokatalkoot näkyvät alkaneen.
Ruokatalkoot näkyvät alkaneen.

Suomalaista ruokaa

Mustikkapiirakkaa oli mustikkakuningattaren aiempien offensiivien seurauksena valmistettu talossa jo sangen kiitettävästi, joten keittiökisojen avauslajina heillä näkyi olevan mansikkakakku. Se olikin oivallinen asia, sillä myös olohuoneen kisakatsomossa oltiin tietoisia meille torstai-iltana tulossa olevista illallisvieraista. Mansikkakakun tähteistä leivottiin vielä lupaavan monta pullaa.

Maanantai päättyi Citymarkettiin, josta ostettiin eväitä tiistain välierävaihetta varten.

Pääruokia

Salaatti on oleellinen osa suomalaisia pääruokia, joten koekeittiömme tiistai alkoi heti aamiaisen jälkeen oikeaoppisen salaatin valmistuksella. Tarkoitusta varten oli pöytään kerätty lehtisalaatin lisäksi kurpitsaa, feta -juustoa, mustia oliiveja, punaista paprikaa, kurkkua, tomaattia, emmentalia, retiisejä, rusinoita, pähkinöitä, porkkanaa, jäävuorisalaattia, ananasta ja jotain kurkkurelishin näköistä ja sitten vielä ainakin kolmea erilaista salaattikastiketta.

– Etteköhän heitä nuo kaikki samaan paljuun ja kyhää pääruoaksi vaikka kaurapuuro-, banaani-, pähkinä- ja suklaapizzaa, ehdotin ja sain tiistaiksikin häädön kisakeittiöstä.

Kisastudion puolella joku qatarilainen ostokansalainen toi "maalleen" korkeushyppyhopeaa samaan aikaan, kun Luckille selvisi avioliiton ulkopuolisen tomaatin olevan itse asiassa automaatti, jota ei käytetä ruoanlaittoon.
Kisastudion puolella joku qatarilainen ostokansalainen toi “maalleen” korkeushyppyhopeaa samaan aikaan, kun Luckille selvisi avioliiton ulkopuolella kypsyneen tomaatin olevan itse asiassa au -tomaatti, jota ainakaan sellaisenaan ei käytetä ruoanlaittoon.

Mausteet

Mausteet, kuten tunnettua, ovat kaiken hyvän ruoan perusta jopa mauttomaksi haukutussa suomalaiskeittiössä. Thaimaassa ne ovat suoranainen must.

Mausteiden astuttua kuvioon koitti myös itselleni pääsy keittiöön Luckin kerrottua kotona Pattayalla olevasta maustekokoelmastani. Se on nimenomaan minun, ei Luckin, sillä olen aina halunnut kertoa kaikille asuvani “kämpässä, jossa on sitten kaikki mausteet”.

Niinpä kulkumme suuntautuikin Lahden Karjalankatu 3:ssa sijaitsevaan Mauste Mestaan, jossa myös on kaikki mausteet ja vielä pari ylimääräistäkin yhteensä neljässä eri liiketilan huoneessa.

Mauste Mestan yhden huoneen oven yläpuolella on kyltti, jossa sanotaan "Exotic Spicies". Kuvamme on juuri sieltä.
Mauste Mestan yhden huoneen oven yläpuolella on kyltti, jossa sanotaan “Exotic Spicies”. Jostain syystä Luck viihtyi juuri sieltä.

Retkueemme osti mausteita paitsi thaimaalaisia, niin myös kotimaisia ruokia varten ja kun kotiin palattiin vielä Citymarketin kautta, niin tavaraa oli kasassa mitä moninaisimpia eksoottisia makukokemuksia odotellessa.

Sinä päivänä oli tarjolla riisiä, kananuggetteja, joitain muita nuggetteja, niille sopivaa soosia ja tietenkin salaattia, kun sen tekemistä oli jo niin kovasti harjoiteltu.

Torstain ruokavieraille oli sitten järkyttävän isoja wieninleikkeitä, perunamuusia, kastiketta, salaattia ja joitain eksoottisia vihanneksia, joiden kokoonpano jäi ainakin meille chaine des rotisseurs -jäsenyyttä vaille jääneille arvoitukseksi.

Thaimaalaista ruokaa

Koko tämä thaimaalainen ruokahömpötys (“Että meidän pitikin tulla Pattayalta Lahteen asti keittelemään riisiä!”) sai alkunsa siitä, kun koekeittiön laborantit keskiviikkona unohtivat kaikessa siinä ruokatohinassa illallisen laiton kokonaan ja Luck tuli vilkaisseeksi jääkaappiin, josta löysi helpot nakit, vähän porsaanlihaa ja vihanneksia. Löytämistään aineksista Luck loihti siinä silmänräpäyksessä jonkin sortin riisipohjaisen sweet & sour -annoksen kaikille neljälle. Mikäs se tarina olikaan niistä suutarin lasten kengistä?

Perjantaina oli vihdoin aurinkoista, joten thai- lounasta syötiin kesäiseen tapaan yläkerran parvekkeella.
Perjantaina oli vihdoin aurinkoista, joten thai- lounasta syötiin kesäiseen tapaan yläkerran parvekkeella.

Perjantain lounaalla meille tarjoiltiin sitten paahdettua kanaa cashew -pähkinöiden kera ja niin vain kävi kuin aikoinaan sille karjalaiselle muuttofirmalle, jonka nimikin oli Kaik män. Jos katsot kuvaa tarkemmin, niin huomaat ruokapöydästä kaikkien mausteiden loistavan poissaolollaan. Luck sanoi, ettei niitä tarvita ja oikeassapa tuo oli.

Paluu perinteisiin menoihin

Tuli Lahteenkin lauantai. Iltapäivällä pihaan kaarsi tuttu Peugeot, jonka kuljettaja sanoi aivan Tepan äänellä, että se on kuulkaas Keroset menoa nyt.

– Kyllä me se jo tiedetään, Luck vastasi, ainoastaan tuloista on puutetta!

Yksikään viikonloppu ei mitenkään voi olla täydellinen ilman sitä varten tehtyjä perusteellisia ruokaostoksia, joten Karisman Citymarket sai meistä uusia asiakkaita.

Karismassa oli meneillään joku perhepäivä, joten ruokaostosten jälkeen saimme tutustua koirien tottelevaisuuskokeeseen.
Karismassa oli meneillään joku perhepäivä, joten ruokaostosten jälkeen saimme tutustua koirien tottelevaisuuskokeeseen.

Tepalla ja Maritalla oli meille runsaasti näytettävää ja lauantaiehtoo alkoikin heidän kohdakkoin entisen talonsa esittelyllä, sillä heillä on tekeillä uusi talo, johon menisimme tutustumaan sunnuntaina. Illan mittaan tuhosimme valtaosan Citymarketin antimista ja täytyy tunnustaa, että myös Tepin alkoholivarannot saivat kyytiä hieman enemmänkin kuin saunakaljojen verran.

Sunnuntaiaamuna mustikkakuningatar halusi ehdottomasti marjaan “koska se nyt kumminkin on tässä seurueessa aina tapana”, jolloin Marita ehdotti, ettemme menisi merta edemmäs kalaan vaan noukkisimme pihapensaat tyhjiksi punaisista viinimarjoista. Näin tehtiinkin ja jossain välissä jotkut kuulemma sopivat meidän olevan puolukkaankin menossa jossain vaiheessa ensi viikon mittaan. Lähdenköhän minäkin?

Luck oli jotenkin onnistunut salakuljettamaan Tepin autoon myös poimintavehkeet marja-astioineen.
Luck oli jotenkin onnistunut salakuljettamaan Tepin autoon myös poimintavehkeet marja-astioineen.

Kerättyään yhden kolmen litran astian täyteen, saattoi marjakombinaattimme kolhoosipomo todeta pensaat tyhjiin noukituiksi, tuotantotavoitteet täytetyiksi ja matka kohti Tepin ja Maritan uutta taloa saattoi alkaa. Talo rakentuu näille Lahden keskustan koillispuolen uusille pientaloalueille, jotka ovat nousseet suurin piirtein tyhjästä ja kaavoitettu siten, että talot muodostavat ulkonäöllisesti yhteensopivan oman pienen kyläyhteisönsä. Alueella asuu paljon lapsiperheitä. Jopa niin paljon, että Tepi ja Marita taitavat olla alueen ainoa lapseton pariskunta.

– Mutta onhan meillä tuo kissa, Tepi riemastui.

– Niin, ja täytyyhän noilla mukuloilla joku setä ja täti olla siksi aikaa, kun lasten vanhemmat käyvät töissä, Marita säesti.

Ottaen huomioon, että taloon muuttaa pysyvästi asumaan ainoastaan kaksi aikuista ja yksi kissa, niin uudisasunnossa on tilaa lievästi sanottuna riittävästi.  Suunnitelmissa on myös grillikatosta ja kaikkea muuta isolle tontille mahtuvaa mukavaa.

Olohuoneen nurkkaan sijoitetussa kiipeilypuussaan kovasti viihtyvä Ahmed on Maritan sanojen mukaan memu, eli "meille muuttanut".
Olohuoneen nurkkaan sijoitetussa kiipeilypuussaan kovasti viihtyvä Ahmed on Maritan sanojen mukaan memu, eli “meille muuttanut”.

– Mutta alkuperäisiin suunnitelmiin kuuluneesta uima-altaasta me ainakin toistaiseksi ollaan jouduttu luopumaan, Tepi tunnusti, koska siinä olisi muuten käynyt niin, että minusta olisi tullut päätoiminen uimavalvoja.

Vaikka itse talo onkin vielä vähän keskeneräinen, saa sen muuttovalmiiksi parissa viikossa, kun se aika koittaa.

– Tätä projektia viivästyttää enää sen vanhan paikan salaojaremontti. Se kun saadaan valmiiksi, niin laitetaan talo myyntiin ja muutetaan tänne.

Tällaisia pientaloalueita Lahden seudulle nykyään nousee. Alueen lapsiystävällisyyttä korostaa läpiajoliikenteen puuttuminen.
Tällaisia pientaloalueita Lahden seudulle nykyään nousee. Alueen lapsiystävällisyyttä korostaa läpiajoliikenteen puuttuminen.

Ensi sunnuntaina julkaistavaa finaalia silmälläpitäen meillä on tulevan viikon ohjelmassa vielä ainakin golfia ja puolukan poimintaa ja lisäksi agendalla on toteutumattomat keikat Helsinkiin ja Pohjanmaalle joten taitaa aika loppua kesken. Sunnuntaina selviää myös, mikä tämän koko kahdeksanosaisen juttusarjan perimmäinen juoni on ollut.

 

Luinpa viime viikonvaihteen Ilta-Sanomista joidenkin ministerien avustajista, jotka olivat valtion muovikortilla ostelleet pussikaljoja ja nuuskaa ihan vaan omaan käyttöön. Alkavat apupojat oppia ministerien tavoille.

Sen sijaan ne, jotka eivät tunnu sitten millään oppivan millekään tavoille ovat eri instanssien tiedotustoiminnasta vastaavat tahot. He kun eivät tiedota mitään, vaan ainoastaan keskittyvät selittelemään asioita parhain päin sen jälkeen, kun paska ihan tosissaan on iskenyt tuulettimeen. Tämä nuuska-/pussikaljaepisodi ei ollut lajissaan mitenkään ainutkertainen, vaan ainoastaan luonnollinen jatkumo jo kauan sitten alkaneelle kehitykselle.

Tällä kertaa kaikki alkoi siitä, kun Ilta-Sanomat keksi ministerien alkoholitarjoilussa ja etenkin sen määrässä olevan huikeita ministeriö- ja ministerikohtaisia eroja. Vai kuvitteleeko joku sen eron johtuvan vieraista? Lehti alkoi selvittää eri ministeriöistä kuka on tarjoillut, kenelle on tarjoiltu, millä perusteella on tarjoiltu ja mitä on tarjoiltu. Tässä vaiheessa kaikkien virkamiesten ikiaikainen itseriittoisuus nosti päätään ja toimittajalle ilmoitettiin, etteivät tiedot ole julkisia, koska vieraslistat oli merkitty ainoastaan ao. ministerien pöytä- tai muihin henkilökohtaisiin kalentereihin.

Moinen tulkintahan on täysin vastoin lakia erilaisten asiakirjojen julkisuusperiaatteista, kirjanpitolaista nyt puhumattakaan, mutta koska osa virkamieskunnasta ilmeisesti edelleen kuvittelee valtansa periytyvän suoraan tsaarilta, katsottiin muutamassa ministeriössä viranhaltijan ihan issekseen kehittämän tulkinnan jonkun lain soveltamisesta menevän itse lain edelle.

Sen jälkeen, kun lehti oli parin laeista ihan oikeasti perillä olevan asiantuntijan avustuksella näyttänyt verorahoilla palkatuille yleisönpalvelijoille kaapin paikan, alkoikin julmettu selittely. Joku oli käyttänyt valtion korttia siksi, ettei oma kortti ollut toiminut ja toinenkin oli maksanut kyllä ihan kaiken takaisin. Omista varoistaan vielä, kun kerran kaljat oli omaan käyttöönsä ostanut. Uskokoon ken haluaa. Joku voisi luulla rahojen tulleen maksetuiksi takaisin ainoastaan siksi, että asiasta nousi niin julmettu meteli. Tätä tulkintaa tukee sekin, että vielä maanantaina 15.8. piti ainakin Etelä-Suomen Sanomiin saada erikseen otsikko, jonka mukaan rahat kyllä maksettiin takaisin jo ennen asiasta noussutta kohua. Näissä hommissa olen jo vuosia sitten oppinut, että totuuden kertojalle kerta riittää, mutta valehtelijoiden pitää toistaa, inttää ja vahvistella tarinaansa pitkin matkaa niin kauan kuin asiaa käsitellään. Vrt. “En koplannut” (Juhantalo), “En vuotanut” (Alho) ja vaikka “En viestitellyt” (Kanerva).

Mikäli ministeriöiden tiedotuksesta vastaavat henkilöt olisivat tehtäviensä tasalla, olisi näistäkin nuuska-/pussikalja-asioista raportoitu välittömästi niiden paljastuttua, sillä kyllähän nämä jossain päin kutakin ministeriötä olivat tiedossa jo ennen kuin ne julkisesti paljastettiin. Ennakkotiedotusjutut olisi voitu otsikoida tyyliin “Valtio valvoo virkamiestensä edustukuluja” ja kertoa sen jälkeen, kuinka valtion kortin yksityiskäytöstä on jälkeenpäin peritty rahat avustajien omista varoista eikä asiasta ikinä olisi noussut mitään kohua eikä tarvetta myöskään minkäänlaisille selittelyoperaatioille. Vai oliko sittenkin niin, ettei mitään oltukaan maksettu takaisin ennen kuin asia tuli julkisuuteen?

Muita esimerkkejä lähihistoriasta voidaan mainita vaikka Ilkka Kanervasta tai Toimi Kankaanniemestä, joille molemmille ihan oma hölmöily meni maksamaan ministerin pestin. Kanerva joutui eroamaan ja Kankaanniemen varmana pidetyn nimityksen yli vedettiin puoluetoimistossa nopeat henkselit.

Mikäli Ilkka Kanerva olisi jollain poliittisten toimittajien lehdistölounaalla itse kertonut, että “oon tässä viime aikoina aikani kuluksi vonkaillut tota Johanna Tukiaista, mutta eihän se tämmöisestä vanhasta kääkästä perusta”, niin Tukiaisella ei ikimaailmassa olisi ollut Hymy -lehdelle mitään myytävää, sillä asia olisi jo hyvänä vitsinä ollut kaikkien tiedossa. Mitään kohua ei olisi koskaan syntynyt ja Iken maine coolina ministerinä olisi sen kun kasvanut. On se äijä!

Jos kristillisistä loikannut Toimi Kankaanniemi olisi itse tullut julkisuuteen kertomaan jättäneensä kristilliset arvot vähän vähemmälle myös muutamassa yhteisten asioiden hoitoon liittyvässä tilaisuudessa ja jättävänsä äänestäjien harkittavaksi onko hän kypsä enää jatkamaan edustajana Arkadianmäellä, niin todennäköisin seuraus olisi ollut samanlainen ilmiö kuin aikoinaan Kauko Juhantalolla, kun hän valtakunnanoikeudessa saamansa koplaustuomion jälkeen tuli äänivyöryllä valituksi uudelleen eduskuntaan.

Isä Mitron potkuista lukiessani tulin ajatelleeksi toista umpisuomalaista maantapaa, joka mielestäni on aivan käsittämätön. Juttu on nimittäin niin, että kun joku julkisessa ammatissa toimiva henkilö tai huippujohtaja on mennyt puristelemaan vähän vääriä pakaroita tai heilunut humalassa jossain Tallinnan lentokentällä, niin välittömästi tapauksen tultua julkisuuteen käy tämä sankari tutun tohtorisedän luona hakemassa ainakin loppuviikon verran sairauslomaa. Mihin sairauteen? Toimitetaanko potilas kenties jatkotutkimuksiin? Hakeutuuko hän hoitoon?

En tiedä, mitä joku Valvira sanoo väärin perustein myönnetyistä sairauslomista ja niistä tohtorisedille koituvista sanktioista, mutta siitä olen kohtalaisen varma, ettei yksikään sorvari, rakennusmies tai taksinkuljettaja samoissa olosuhteissa saisi päivääkään sairauslomaa. Mistähän minäkin löytäisin tutun tohtorin, joka tarpeen vaatiessa suosiolla kirjoittaisi pari päivää saikkua aina, kun alkaa ahistaa?

Suomessa päätöksenteon ylimpiin kammareihin päässeille on tapana kirjoittaa lääkärintodistus siitä, että median esittämiin hankaliin kysymyksiin omiin toilailuihin liittyen, tyyliin “miksi sammuinkaan kisakatsomoon edustaessani Suomea Sotshissa?”, ei nyt muutamaan päivään tarvitse vastata. Loppuviikon ja viikonlopun aikana on sitten aikaa hioa vastineita, joissa yleensä puhutaan “median ajojahdista” tai “tarkoitushakuisesta tutkinnasta”. Onhan näitä nähty.

Kaikesta tästä huolimatta nämä tapaukset eivät varmasti lopu isä Mitron potkuihin tai parin ministeriavustajan pussikaljoihin. Aina on tarjolla sellaisia poliitikkoja ja viranhaltijoita, jotka oman valtansa sokaisemina kuvittelevat voivansa julkisessa ammatissaan tehdä tai valmistella jotain salaa. Jos ei muuten, niin seuraavissa vaaleissa taas on tarjolla tuoretta verta sahalle.

Hollola on paikka, josta ei hevillä selviä. Mutta osataan sitä Lahdessakin. Suomalaiseen ruokakulttuuriin perehdyttäminen saa myös jatkoa.

Se oli sunnuntaiaamupäivää, kun Raikaan Jari sai yllätysvieraita.

– No?

– Luck halusi tulla hakemaan tuoreita kanttarelleja sienikastikkeeseen, selvitin.

– Oon justiinsa menossa venettä laittaan, Jari sanoi, mutta käykää ihmeessä taloksi. Luck kyllä tietää, mistä niitä sieniä löytyy ja te miehethän voitte vaikka sillä aikaa katsella olympialaisia ja tehdä kuppia, Jari sanoi meitä peremmälle viittoillen, loihti jostain pullollisen Viru Valgeeta ja iski sen minulle kouraan.

– Lantrinkien paikan tiedät!

Autoilevina ihmisinä jätimme sillä kertaa korkkaamatta, mutta kisakatsomo meille kyllä kelpasi. Kumpikaan meistä, faija eikä minä, ole ikinä mikään himosienestäjä ollut…

Kanttarelleja, komisario Palmu! Itselläni ei ollut kameraa käsillä, joten kuva lainattu Kotona Annin kanssa -blogisivustolta.
Kanttarelleja, komisario Palmu! Itse en sienitalkoisiin osallistunut, joten kuva on lainattu Kotona Annin kanssa -blogisivustolta.

Jari on alunperin Mukkulan miehiä. Asusteli jossain Timonkadulla samaan aikaan, kun itse asuin ostarin toisella puolella siinä Reppurinkadulla. Timonkadun suuria poikia ovat muuten Hassisen Koneesta tutut Kinnusen veljekset ja Reppurilla puolestaan asui yhteen aikaan Urjalan taikayö -hitillään kulttimaineeseen kohonnut Martti Innanen. 1960 -luvun lopun lapsuuteni hauskimpia hetkiä tulin eläneeksi aina silloin, kun maestro Innanen ilmestyi taloyhtiön lentopallokentälle, otti paidanhelmat pois housuista ja liittyi mukaan peliin. Peliesityksistään huolimatta muistelen taiteilija Innasen olleen aina mitä tervetullein myös lentopallokentälle.

Yhtä kaikki, meidän piti Raikaan Jarin kanssa aikoinaan muuttaa Thaimaahan tapaamaan toisemme ensimmäisen kerran.

Hollolaa ristiin rastiin

Hollolalainen on siitä outo ihmisrotu, että heille Hollola on todellakin kaikki. Kun hollolalainen lähtee keskustaan ostoksille, tarkoittaa hän Salpakankaan liikekeskusta ja jos politiikkaa puhutaan, niin se on hollolalaista kunnallispolitiikkaa. Hollolalaisten mielestä kaikki lahtelaiset asuvat “Hollolan Lahles” ja heidän mielestään joskus 1980 -luvun aikana vasta saatiin korjattua suuri vääryys ja suoranainen suunnitteluvirhe, kun Hollolan kunnanvirasto lopultakin muutti Lahdesta Hollolan puolelle.

Hollolan Kunnantupa toimii yleensä ravintolana ja on myös mitä mainioin paikka yksityistilaisuuksiin.
Hollolan Kunnantupa toimii lounasravintolana ja on myös mitä mainioin paikka yksityistilaisuuksiin.

Kaikesta tästä saatiin jälleen kerran oiva esimerkki, kun kunnantuvan pihapiirissä joiskentelimme kioskikahveja joiden kyytipojaksi valittiin kiusallammekin kaikkein koppavimmat viinerit, mitä tiskiltä löytyi. Naapuripöydän juttuja kuunnellessa osasin oitis kertoa Luckille, että “nuo on nyt niitä hollolalaisia, joista tänne tullessa oli puhe”. Pöydässä puhuttiin ainoastaan Hollolan kunnan päättäjistä, viranhaltijoista, tapahtumista, kaavoituksesta, nuorisoseuratoiminnasta, kotiseutuyhdistyksestä jne. Kuvioon kuuluu, että joka ainoa keskustelussa mainittu sukunimi kuului perheelle, jolla on ollut sukuhauta Hollolan kivikirkon kupeessa vähintään 1800 -luvun puolivälistä saakka.

Hollolan "maailmankuulun" kirkon kellotapuli vas, kivikirkko oik. ja osa hautausmaata etualalla.
Hollolan “maailmankuulun” kirkon kellotapuli vas, kivikirkko oik. ja osa hautausmaata etualalla. Ne vanhimmat hautapaikat sijaitsevat kirkon toisella puolella.

Mutta kahvi oli hyvää eikä viinereissäkään ollut valittamasta, joten ei muuta kuin vastapäiseen, jotain 500 -vuotiseen kivikirkkoon tutustumaan. Kirkosta löysimme onneksemme Messilän suuruuden aikoina kartanon hiihtokeskuksineen omistaneen Kyösti Toivosenjoka sentään on entinen europarlamentaarikko ja jota näin ollen ei ylenmääräinen hollolalainen nurkkakuntaisuus vaivaa. Kyösti on tänä päivänä eläkkeellä, mutta Hollolan historiaa hyvin tuntevana ihmisenä tuuraa silloin tällöin paikallista alueopasta, noin 40 päivää vuodessa Kyöstin itsensä kertoman mukaan.

Hollolan kivikirkon sisätiloissa henkii vuosisatainen perinne.
Hollolan wanhan kirkon sisätiloissa henkivät vuosisatojen kirkonmenot: kuulutukset, häät, ristiäiset ja hautajaiset.

Kyösti mielellään kertoili Luckille pikkurikollisista, jotka vuosien saatossa olivat onnistuneet pöllimään kirkosta (kuinka alas joku slurkki voi tosissaan vajota?) puuveistoksen tai ehtoollispikareita ja sitten yrittäneet myydä niitä sangen huonolla menestyksellä. Kaikille ekumeenisen alan rikosuraa suunnitteleville tiedoksi: Kirkollista esineistöä ei saa kaupaksi mihinkään hintaan ainakaan Suomessa, koska joka ikinen antiikkikauppias ja alan harrastaja tietää niitä nähdessään tavaran ilman muuta varastetuksi.

– Ne viimeksi varastetut kirkkoviinipikaritkin löydettiin kassista, joka oli heitetty metsään sen jälkeen kun pienyrittäjille oli selvinnyt, ettei bisneksistä oikein mitään tule, Kyösti muisteli.

Juttuhetkestä virkistyneinä kävimme Luckin kanssa katsastamassa Messilän kartanon alueella, mitä kaikkea Kyösti onkaan aktiivivuosinaan puuhannut.

Messilän varsinainen kartanorakennus taustalla ja etualalla yksi hissilippujen myyntipisteistä. Messilä valittiin vuoden hiihtokeskukseksi 2015.
Kesäisin hiljaiseloa viettävän Messilän varsinainen kartanorakennus taustalla ja etualalla yksi hissilippujen myyntipisteistä. Messilä valittiin vuoden hiihtokeskukseksi 2015.

– Kova äijä, totesi Luck, eikä edes yhtään vaikuttanut hollolalaiselta.

Lakkaa lakkaamattomiin

Ja kun kerran suomalaisia erikoisuuksia etsittiin, niin mansikoiden, mustikoiden, vadelmien ja viinimarjojen jälkeen piti ensikertalainen tutustuttaa lakkojen ihmeelliseen maailmaan. Tällä en nyt tähän lähtöön tarkoita täkäläisten ammattiliittojen aktiviteetteja, vaan sitä keltaista marjaa, mitä jotkut thaimaalaiset myös tapaavat silloin tällöin poimiskella kotimaisen marjateollisuutemme tarpeisiin.

Lakkakakku meni vielä muikistellessa, mutta jo sitä tarjotessa olin huomaavinani thaimaalaisen pyrkimyksen kohti kakun reunoja, ts. sitä osaa, jossa lakkojen sijasta oli enempi kermavaahtoa kuin varsinaista tarjottavaa.

Lakkakakkua ja semanttista tuijotusta kohti televisiota, jossa ovat menossa Rion olympiakisat.
Lakkakakkua ja semanttista tuijotusta kohti televisiota, jossa ovat menossa Rion olympiakisat.

Olettamuksemme saivat vahvistuksen, kun nougat -jäätelön kanssa oli iltapäiväkahvilla tarjolla sekä vadelma- että lakkahilloa. Kaikki muut päätyivät lakkahilloon paitsi Luck, joka mätti vadelmaa suurin piirtein kaksin käsin.

– Etkö sinä pidä lakkahillosta, kysyin vaivihkaa.

– Vadelmahillo on tosi hyvää, kuului kohtelias vastaus.

Lahtelainen vastaisku heti seuraavana tiistaina

Jos on hollolalaisuus erään sortin valistunutta nurkkakuntaisuutta, niin lahtelaisuutta puolestaan on vaikea kuvitella ilman hiihtostadionia. Tai Lahden Stadionhan se nykyään on nimeltään ympärivuotisen käyttönsä ansiosta. Näytä minulle lahtelainen, joka väittää ettei koskaan ole käynyt stadionilla, niin minä näytän sinulle liikuntakyvyttömän lahtelaisen, joka kaiken lisäksi vielä valehtelee!

Lätkähallin, hyppyrimäkien ja maauimalan lisäksi siellä on kesäisin tarjolla jalkapalloa, järjestetään erilaisia messuja, kongresseja ja konsertteja tyyliin Johnny Cash ja Pink FloydYleisurheilun puolelta mainittakoon Eliittikisat ja kulttuurin puolelta esim. Hiihtomuseo. Lisäksi alueella on joukko ympäri vuoden auki olevia ravintoloita ja kahviloita, joihin kaikkiin riittää väkeä joka päivälle. Toisin kuin muka Oslossa sijaitsevalta Holmenkollenilta tai joltain Falunilta, on Salpausselältä noin 10 minuutin kävelymatka Lahden ydinkeskustaan ja esimerkiksi Vesijärven satamaan tai Sibelius -talolle.

Lylyt ja kalhut esiteltiin jo Hiihtomuseossa, mutta ravintola Voiton seinältä Luck löysi vanhat kunnon mäystimet.
Lylyt ja kalhut esiteltiin jo Hiihtomuseossa, mutta ravintola Voiton seinältä Luck löysi vanhat kunnon mäystimet.

Tällä kertaa poikkesimme hiihtokatsomon alle avattuun ravintola Voittoon kolmesta syystä:

1. Se oli kätevästi Hiihtomuseon kupeessa,

2. Kukaan seurueesta ei ollut aiemmin siellä käynyt ja

3. Päivän lounaslistalla oli muikkuja, joihin Luck oli kehdannut suhtautua jotenkin penseästi Kauppatorilla edellisenä keskiviikkona.

Muikkujen vaihtoehtona oli toki kalkkunaa, sahramiriisiä ja jotain chutney -kastiketta, mutta Luck uskoi, kun vakuutimme nyt tarjolla olevan Päijänteen muikkuja, jotka ovat aivan eri asia kuin ne torilla tarjolla olleet Kallaveden muikut.

Lahden hiihtomuseossa on mahdollista hypätä suurmäen hyppysimulaattorista, kokeilla ampumahiihtoa jne.
Lahden hiihtomuseossa on mahdollista hypätä suurmäen hyppysimulaattorista, kokeilla ampumahiihtoa jne.

– Ihan totta! Ero on sama kuin Isaanin riisillä ja vaikka Prachinburin riisillä!

No, Luckin mielestä riiseillä on eroa, joten hän nieli selityksen purematta ja ne muikutkin sen jälkeen! Kehui Päijänteen muikkuja aivan erinomaisiksi etenkin kun sain salaa upotettua niiden kyytipoikana tarjoiltuun perunamuussiin ruokalusikallisen voita sillä aikaa, kun eukko haki salaattia. Hoikat vartalot tulevat ja menevät, mutta läski on ikuista!

Helsinki vielä kerran

Jo tutuksi tullut Z -juna Helsinkiin lähti Lahden rautatieasemalta perjantaina 12.8. klo 8.02. Vaihto Pasilassa ja lentokenttäjunalla Malminkartanoon raiteelta 9. Tämä oli työkeikka ja aikataulu sen mukainen. Ensimmäinen asiakaskäynti oli ohi kello 10.36 ja sieltä ehti mainiosti bussiin numero 51, jolla matkattiin miljoonan maitolaiturin kautta Hakaniemen torille, sillä seuraava paikka sijaitsi Unioninkadulla.

Niin kiire ei sentään saa olla, ettei kuvaamaan keritä. Luck Hakaniemen torin reunalla.
Niin kiire ei sentään saa olla, ettei kuvaamaan keritä. Luck Hakaniemen torin laidalla.

Jostain syystä Luck on aina tykännyt seurata minua asiakaskäynneille ja niitä on tehty Thaimaassa ainakin Phuketissa, Krabilla, Hua Hinissä, Bangkokissa, Pattayalla, Mae Phimissä ja nyt sitten myös Suomessa ja Helsingissä. Ilmoitusasioiden lisäksi kävimme päivän päätteeksi hoitamassa vielä näitä Kipin Kapin -asioita ja päivä päättyi tuttuun paikkaan, eli Helsingin rautatieaseman kupeessa sijaitsevaan tsekkikuppila Vltavaan, jossa HIV -tukikeskuksen toiminnanjohtaja Jukka Kerosen (joo, sama mies kuin siinä Espoon jutussa aiemmin. Olisko ollut Ensikertalainen 3?) seurassa odottelimme kello 17.35 Lahtea kohti lähtevää Z -junaa.  Merkille pantavaa tässä reissussa oli ainakin se, että VR laskuttaa pelkästä Helsinki – Lahti -välistä tasan saman hinnan kuin Lahdesta Pasilan kautta Malminkartanoon, 13 euroa/nuppi.

Luck ja Jukka Vltavassa, josta pikku hiljaa on muodostunut Helsingin reissujemme keskeinen tapaamispaikka.
Luck ja Jukka Vltavassa, josta pikku hiljaa on muodostunut Helsingin reissujemme keskeinen tapaamispaikka.

Seuraavaksi pukkaa kuulemma keikkaa Pohjanmaalle ja mahdollisesti johonkin saareen mikäli kelejä riittää, mutta ensi viikosta enemmän sen viikon kuluttua. Ja kahden viikon päästä meillä onkin jo luvassa “upee finaali”.

 

Kiitos Sinulle, joka tilasit Ahvennahkatakkisi Portugalista asti. Marko joko ottaa sinuun yhteyttä lähiaikoina tai on jo ottanut yhteyttä, sillä kirjan hinta on niin tiukka, ettei se kymppi postikuluineen yllä ihan Portugaliin asti. Tarkennetaan siis tässä ja nyt, että hinta 10 euroa postikuluineen on voimassa Suomen rajojen sisäpuolella.

Maamme ulkopuolelta tulleisiin tilauksiin ilmoitamme hinnan tapauskohtaisesti jahka tilaukseen liittyvät postikulut on selvitetty.

Viime heinäkuussa ilmoittamamme rajoitettu erä Ahvennahkatakki -kirjoja myytiin loppuun ennätysajassa!

Tilauksia tuli Rovaniemeltä Helsinkiin ja Porista Kiteelle. Sekä kaikkialta siltä väliltä.

Tästä riehaantuneina tuotimme Pattayalta vielä matkalaukullisen tätä lukijoidemme suosikkia, jota tarjoamme entiseen hintaan ja muutenkin entisin ehdoin: 10 euroa/kirja sisältäen postikulut ja toimitusaikaa 2 – 4 arkipäivää.

Tilaukset edelleen sähköpostitse osoitteeseen hakki@pp1.inet.fi

Jahka nämä kirjat on myyty loppuun, saa niitä vielä kirjakaupoista joskus loka-marraskuusta alkaen, mutta hinnassa on sitten mukana jo kirjakaupan kate!

Ahvennahkatakki koostuu erilaisista veijaritarinoista niin Suomessa, Espanjassa kuin Thaimaassakin.
Ahvennahkatakki koostuu erilaisista veijaritarinoista niin Suomessa, Espanjassa kuin Thaimaassakin.

Thaimaata edustavat painonnostajat Sukanya Srisurat ja Sopita Tanasan ovat tuoneet Thaimaahan olympiakultaa sarjoissa naiset 58 kg ja naiset 48 kg.

Jo kisojen ensimmäisenä päivänä Suomen aikaa siinä varttia vaille neljä aamulla kultaa kotimaalleen tuonut Tanasan teki 48 kilon sarjassa yhteistuloksen 200 kg. Ensin hän tempaisi 92 kg ja näin ollen työnnön osuudeksi tarvittiin 108 kg yhteistuloksen saavuttamiseksi.

Siellä on! Sopita Tanasan avaa Thaimaan kultamitalitilin Rion olympialaisissa.
Siellä on! Sopita Tanasan avaa Thaimaan kultamitalitilin Rion olympialaisissa.

Maannaisensa esimerkin innoittamana Srisurat tempaisi 58 kilon sarjassa ensin 110 kg ja työnsi 130 kg saaden näin yhteistuloksekseen kokonaiset 240 kg!

Osataan sitä meilläkin! Sukanya Srisurat ei jäänyt kilpasiskoaan heikommaksi sarjassa 58 kg.
Osataan sitä meilläkin! Sukanya Srisurat ei jäänyt kilpasiskoaan heikommaksi sarjassa 58 kg.

Vertailun vuoksi: 63 kilon sarjassa 10:ksi sijoittunut Suomen Anni Vuohijoki tempaisi 85 kg ja työnsi 102 kg saavuttaen näin yhteistuloksen 192 kg.

Olympialaisten mitalitilastossa Thaimaa on hienosti sijalla 10 kahden kultamitalin, yhden hopean ja yhden pronssin ansiosta. Seuraavaksi thaimaalaiset odottavat innolla sulkapallon naisten kaksinpelejä.

Kun kerran Hollolan puolelle oli horjahdettu, niin ei kun keskiajalle.

Sunnuntaina 31.7. oli viimeinen mahdollisuus käydä tutustumassa Hollolan keskiaikaisten päivien tarjontaan, mutta valitettavasti turhan moni muukin oli siellä kuin viimeistä päivää eikä meillä autoinemme ollut mitään jakoa edes parkkipaikalle saati sitten hyvään u-käännöspaikkaan. Päädyimme ajamaan kivikirkon ja kunnantuvan ohitse Salen risteykseen, jossa törkeät ulkomaalaisturistit liikennejakajaa estottomasti hyväkseen käyttäen tekivät risteysalueella niin laittoman käännöksen kuin olla ja osaa. Thai tarkoittaa vapaata ja se näkyköön myös liikenteessä!

Suuntasimme samalta istumalta kohti Pyhäniemen kartanoa, jossa ainakin meille tihkuneiden tietojen mukaan olisi tyrkyllä kesäteatteria, taidenäyttelyä ja ihan kelvollista kahvia.

Parkkipaikalla piti oikein ihmetellä, mihin sille Luckille yht’äkkiä niin hitonmoinen kiire tuli, mutta kiireen syy paljastui noin 100 metriä myöhemmin, kun tultiin alueen portille.

Yllätys olikin melkoinen, kun lipunmyyjä osoittautuikin entuudestaan tutuksi!
Yllätys oli melkoinen, kun lipunmyyjä osoittautuikin entuudestaan tutuksi!

Pyhäniemen kartanon kesän taiteilija oli Hugo Simberg, mutta esillä oli myös muiden ja hieman enempi tätä päivää edustavien suomalaistaiteilijoiden töitä, jotka kaikki oli myös hinnoiteltu mahdollista myyntiä varten. Hinnaston avulla maallikkokin osasi päätellä, mikä näyttelyssä edusti arvotaidetta ja mikä ei sekä hakea hintojen perusteella kunnon töistä syvempiä merkityksiä ja sisäisempiä tuntemuksia ilman, että tarvitsi tuhlata arvokasta näyttelyaikaa kaiken maailman humpuukiin.

Vaikka näyttely olikin erittäin monipuolinen ja peräti kolmessa eri rakennuksessa, niin siitä huolimatta Pyhäniemen komea kartanomiljöö oli päivän se juttu.

Lipunmyyntihukistaan vapautunut kesätyöläinen matkalla kohti uusia seikkailuja Pyhäniemen kartanon alueella.
Lipunmyyntihukistaan vapautunut kesätyöläinen matkalla kohti uusia seikkailuja Pyhäniemen kartanon alueella.

Vaikka sisätiloissa kuvaamista ei oltukaan suoranaisesti kielletty, niin siitä huolimatta kartanon upeat huoneet mattoineen, kalusteineen, valaisimineen ja ennen kaikkea käsintehtyine kaakeliuuneineen jäivät tällä reissulla ikuistamatta lähinnä siksi, että kuvaajaa suorastaan hävetti ruveta kännykkäkameralla räpeltämään yhtään mitään siinä ympäristössä. Mutta käykää itse katsomassa.

Sisätiloihin mentäessä saimme todeta joutuneemme todellisen pääkallokelin uhreiksi.
Sisätiloihin mentäessä saimme todeta joutuneemme todellisen pääkallokelin uhreiksi.

Toinen mielenkiintoa ja uteliaisuuttakin herättänyt asia oli kartanon päärakennuksesta erotettu privaattipuoli, jonne näyttelyvierailla ei ollut asiaa. Lukitut ovet oli tasan samoista kohtaa rakennusta merkitty “Private” -kyltein, joten tätähän meidän piti ulkoa päin käydä tutkimassa emmekä joutuneet pettymään.

Kävi nimittäin ilmi, että ulkopuolisilta suljettu siipi edusti koko rakennuksenkin mittakaavassa sellaista kokoluokkaa jota moni jo ihan itsessään menisi tietämättömyyttään kutsumaan kartanoksi, mikäli se omiin nimiinsä pystytettynä jossain möllöttäisi. Varovainen arviomme pytingin koosta pyöri luokassa reilusti yli 400 ja mieluummin ehkä 600 neliötä. Liekö uuden omistajan kesämökki?

Vasemmalla puolella näkyvä torni on osa rakennukseen päätyyn erotettua privaattipuolta kuten myös ensimmäiset ikkunat tornista oikealle.
Vasemmalla puolella näkyvä torni on osa rakennukseen päätyyn erotettua privaattipuolta kuten myös ensimmäiset ikkunat tornista oikealle.

Lienee tarpeetonta mainita, että privaattipuolelle oli rakennuksen päädystä oma, erillinen sisäänkäynti. Sen sijaan tarpeellista lienee mainita sen “privaattipäädyn” olleen sen verran leveää ja korkeaa luokkaa, että se muodosti koko kartanorakennukselle ikään kuin toisen julkisivun.

Pikanttina yksityiskohtana näyttelystä tai oikeammin siihen liittyvästä käsiohjelmasta vielä sellainen, että kesän 2016 kuvataidenäyttelyä esittelevän kirjasen alkusanat sivulla kolme päättyvät lauseeseen “Näyttelyn kuratoi Riikka Latva-Somppi“. Sen kanssa lauseen nopeasti vilkaissut näyttelyvieras joutui hetken pohtimaan, miksi maailmassa on pitänyt erikseen mainita se henkilö, joka on kunnostautunut tuomalla kuraa näyttelyyn?

Messilä

Venesatamalaiturin eteen parkkeerattu Vespa Primavera meinasi varastaa koko shown Messilän karavaanarialueella.
Venesatamalaiturin eteen parkkeerattu Vespa Primavera meinasi varastaa koko shown Messilän karavaanarialueella.

Kun kerran Pyhäniemi oli nähty, niin mitä sitä enää toista kartanomiljöötä ihastelemaan etenkin kun edellisellä viikolla olimme tutkailleet myös Mukkulan kartanon maisemia ja puistoa hieman tarkemmin. Niinpä suuntasimmekin kahville Messilän leirintäalueen puolelle, josta pikku hiljaa on vuosien saatossa kehittynyt todella viihtyisä karavaanarien keidas. Moni karavaanari kertoi palaavansa tänne vuosi toisensa jälkeen aina uudelleen ja uudelleen.

Ei taida tämä vaunu ihan äkkiä Messilän leirintäalueelta poistua? On aputelttaa, kiinteää terassia tykötarpeineen ja jopa aidattu, oma alue. Näitä on Messilässä aika paljon.
Ei taida tämä vaunu ihan äkkiä Messilän leirintäalueelta poistua? On aputelttaa, kiinteää terassia tykötarpeineen ja jopa aidattu, oma alue. Näitä on Messilässä aika paljon.

– Täällä on tuttu porukka ja mahtavat puitteet, oli usein kuulemamme kommentti.

Ja totta se on: on kauppaa, kahvilaa, ravintolaa, baaria, karaokea, venesatamaa, uimarantaa, kaiken maailman vuokraamoja, laivayhteydet ainakin Vesijärven satamaan ja Enonsaareen, normaalit leirintäaluepalvelut ja kaiken päälle vielä erilaisia tapahtumia viereisen Messilän kartanoalueen palveluita unohtamatta. Tänne pitää tulla oikein ajan kanssa ensi kerralla!

– Ei taida täältä sentään karusellia löytyä, totesi nuori isä kahden alle kouluikäisen poikansa kanssa aluetta tutkiessaan.

Uimarannalta voi halutessaan vuokrata soutuveneen ja soutaa sillä vaikka taustalla häämöttävään Enonsaaren virkistysalueelle. Laivayhteyskin toki on.
Uimarannalta voi halutessaan vuokrata soutuveneen ja soutaa sillä vaikka taustalla häämöttävän Enonsaaren virkistysalueelle. Laivayhteyskin toki on.

Takaisin tositoimiin

Luckin tuossa edellisessä tarinassa kuvaaman viiden vuorokauden “huilin” jälkeen oli jälleen vuorossa urheilukaupunkina paremmin tunnetun Lahden ominta antia. Perjantaille 5.8. osuivat yhtäaikaa ainakin Historic Rally, Pelicansin kotiottelu ja triathlonin SM -kisat. Kulttuuritarjontaa edusti Lahden torilla järjestetty iskelmäkonsertti. Tilaisuudet menivät vähän päällekkäin, joten osaksemme valikoituivat aivan keskustan tuntumassa startannut Historic Rallyn erikoiskoe ja sen jälkeen Pelicansin harjoitusottelu KHL -seura Amur Habarovskia vastaan.

Lahden Historic Rallyn osanottajia parkissa ehkä aivan sattumalta kohdalle osuneen Kulkija -pubin edustalla.
Lahden Historic Rallyn osanottajia parkissa ehkä aivan sattumalta kohdalle osuneen Kulkija -pubin edustalla.

Historic Rallyn ns. keskustan erikoiskoe järjestettiin koulutuskeskus Salpauksen edessä avautuvan kolmion muotoisen Fellmannin puiston ympäri kulkevalla reitillä toki niin, että järjestäjät olivat rakennelleet pitkille puistoa reunustaville suorille hidastusshikaaneja jottei koko homma aivan pelkäksi kaasutteluksi menisi. Ne on nuo Lahden Urku Auki -viikot erikseen, vaikka nekin toki elokuussa järjestetään.

Esillä oli etupäässä 1970 -luvun lopun jyrsijöitä, Asconaa, Volvoa, Escortia jne. Erikoiskokeen voiton vei, kuinkas muuten, Jari-Matti Latvala, jonka kisa valitettavasti jäi lauantaina kesken kaluston hajoamisen vuoksi. Kuka noista tietää, käytetyistä autoista…

Vauhdin hurmaa jäähallille johtavan suoran pikkushikaanissa.
Vauhdin hurmaa jäähallille johtavan suoran pikkushikaanissa.

Kello 18 jälkeen alkoi pikku hiljaa olla aika siirtyä jäähallille, jossa viime aikoina kuntaliitosten myötä kovasti kasvanut Lahti kohtasi “kiihkeässä paikallisottelussa” lähestulkoon umpisiperialaisen Amur Habarovskin. KHL -joukkueen vierailu oli lahtelaisten mielestä mielenkiintoista nähtävää, sillä ainakin neljästä rinnakkaistapahtumasta huolimatta paikalla oli järjestäjien mukaan 1.360 lippunsa maksanutta katsojaa. Samalla tuli tilaisuus esitellä Luckille Lahden jäähallia vähän lähemmin, kun tippaakaan valehtelematta kävin pressikorttiani esitellen sanomassa eräälle järjestävän seuran edustajista, että “viitsisitkö järkkää jonkun näyttämään vähän tän hallin tiloja tuolle thaimaalaisen mediatalo MaijaGizmon toimitusjohtajalle.”

Peli on alkamassa. Aitiot ja muu oheistoimintaympäristö on nähty ja nyt päästään itse asiaan.
Peli on alkamassa. Aitiot, lounget ja muu oheistoimintaympäristö on nähty ja nyt päästään itse asiaan.

Kotikaupungin ylpeys aloittikin ottelun pirteästi ja ensimmäisen erän jälkeen tulostaululla komeilivat kotijoukkueen 1 – 0 johtolukemat. Luck alkoi tehdä lähtöä.

– Hei! Mihin sä meet?

– Kotiin. Näkyvät nuo muutkin jo lähtevän, Luck osoitti.

– Ne on menossa kuselle tai makkaraa ostaan, valistin. Tässä on vielä kaksi erää jäljellä. Ihan niin kuin Sotshissa tai viime kevään MM -kisoissa. Muistatko?

Toiseen erään tulikin sitten niin sisuuntunut KHL -joukkue, liekö valmennusjohto erätauon aikana muistuttanut miehistöä siitä, missä sarjassa kukin pelaa, että pariinkin otteeseen piti oikein ottelutaululta tarkistaa pelaako Pelicans vajaalla.

Toisessa erässä ei Pelicans meinannut päästä omalta maaliltaan mihinkään.
Toisessa erässä ei Pelicans meinannut päästä omalta maaliltaan mihinkään.

Kaikesta huolimatta vanhat konnat Tyrväinen – Sopanen – Erkinjuntti loihtivat suurin piirtein erän ainoasta Pelicansin aikaansaamasta maalinedushässäkästä todellisen räkämaalin, joka hyväksyttiin vasta videotarkistuksen jälkeen. Sen verran hyvin oli kumminkin ronkittu, että tauolle mentiin tilanteessa 2 – 0. Ja nyt kun nimiä ruvettiin mainitsemaan, niin pakko on sanoa Pelicans -vahti Janne Juvosen pitäneen koko joukkuetta (jälleen kerran!) pystyssä toisen erän kriittisimmillä hetkillä. Paikoin jopa niin loisteliaasti, että Amur Habarovskin vaihtopenkin takana varmasti ainakin muutama tyyppi ajatteli Juvosen seisovan sinä iltana mahdollisimman väärän joukkueen maalin tolppien välissä.

– Tämä on hallilla paljon hauskempaa katsottavaa kuin telkkarissa, totesi viime MM -kisat ja Sotshin olympiakiekon kaikki Thaimaassa näkyneet ottelut olosuhteiden pakosta seurannut Luck.

Kun kolmas erä vielä reilun neljän minuutin jälkeen alkoi Bluesin raunioilta pelastuneen 21 -vuotiaan ja suurin piirtein taskukokoisen Iikka Kangasniemen läpiajon päätteeksi ranteella yläkulmaan laukomalla 3 – 0 johto-osumalla, oli Habarovskin selkäranka katkaistu ja joukkue keskittyi loppua kohden enemmän ja enemmän nahisteluun. Tuosta Kangasniemestä on meille kannattajille vielä paljon iloa kauden mittaan.

Viimeiset viisi minuuttia lähinnä vain pelailtiin muutamaa pikku nujakkaa lukuun ottamatta.
Viimeiset viisi minuuttia lähinnä vain pelailtiin muutamaa pikku nujakkaa lukuun ottamatta.

Ilokseni saatoin Lahden jäähallissa todeta aiemman kiekkokasvatuksen pattayalaisessa olohuoneessa kantaneen hedelmää. Siinä nimittäin moni pää kääntyi viereisillä penkeillä, kun thaimaalainen kysyi miksei Amur ota veskaria pois kun kerran Pelicanseille on estämisestä kahden minuutin jäähy tulossa?

Kotia kohti kävellessämme kuuntelimme vielä hetken Vapaudenkadun “mannekatsomossa” (= Kauppatorin maksullisen katsomoalueen ulkopuolella sijaitseva jalkakäytävä) Paula Koivuniemen tälle vuosikymmenelle päivitettyä tulkintaa vanhasta hitistään Aikuinen nainen.

Kello lähenteli yhdeksää. Terassit alkoivat täyttyä ja Suomen suvi Lahdessa parhaimmillaan. Jännä nähdä, kuinka katukuva muuttuu ensi maanantaina, kun koulut alkavat. Jo nyt näytti olevan paljon kouluikäistä nuorisoa liikenteessä.

 

 

Tämä artikkeli pohjautuu viikon aikana käytyihin keskusteluihin Luckin kanssa ja julkaistaan hänen luvallaan kertojan minä -muodossa. 

Se oli viime sunnuntaina, kun tulin sanoneeksi miehelleni, että sinulla on kyllä tosi kivoja kavereita ja kaikki ovat joka paikassa olleet hirveän ystävällisiä eikä yhtäkään tylsää hetkeä ole ollut, mutta sopisiko tulevalla viikolla tehdä niin, että elettäisiin ihan vaan kaikessa rauhassa noiden sinun vanhempiesi kanssa suomalaisten eläkeläisten arkea? Käytäisiin kaupassa niiden kanssa ja vaikka uimassa tai mitä nuo nyt arkipäivinään tekevät. Pidettäisiin semmoinen hengähdystauko tämän hektisen Suomi -loman puolivälin kunniaksi?

Yllätyksekseni Gizmo suostui mukisematta, soitti pari puhelua ja kertoi siirtäneensä mm. meidän seuraavaa Helsingin -matkaamme viikolla.

Tuli arki ja maanantai. Tuli ostosreissu ja Citymarket. Citymarketin kassalla ja sitä ennen kahviossa sain huomata, etteivät suomalaiset juurikaan käytä rahaa. Kahvi ja pullakin maksetaan tässä maassa muovikortilla. Torikojuostoksista puhumattakaan. Ja mikäli joku jostain syystä kaupan kassalla erehtyy tarjoamaan käteistä rahaa, niin sen tueksi pitää aina esittää joku muovikortti. Tätä aloin ensi töikseni selvittää tarkemmin.

Kävi ilmi muovikortteja käytettävän niin paljon osaksi siitä syystä, että vaikka Suomessa onkin edelleen pankkeja, niin rahaa niissä ei pääsääntöisesti ole! Ulkomaalaisena en voi kuin ihmetellä, että missä ne rahat sitten oikein ovat?

Talouspolitiikan perustyövälineistöä.
Talouselämän perustyövälineistöä.

Meillä Thaimaassa kun pankkilaitos on se tuki ja turva, jonne joka ainoa perhe kiikuttaa kaikki ylimääräiset säästönsä pahan päivän varalle ja sinä päivänä, kun paska iskee tuulettimeen oikein tosissaan, niin pankista voi hakea omia rahojaan pois. Suomessa se ei kuulemma ole ihan niin helppoa. Edes omalta tililtään ei voi nostaa kaikissa pankeissa rahaa ja niissä harvoissa ja valituissa, joissa omalta tililtään saa ihan oikeasti nostaa omia rahojaan pois, voi tähän ryhtyä pankkiajan puitteissa tiettyinä päivinä esimerkiksi klo 9.30 – 11.00, mikäli minulle annetut tiedot pitävät paikkansa. Myöskään valuutan vaihtaminen ei kuulemma enää suomalaispankeissa onnistu ellet ole pankin asiakas.

Mikäli näin on, niin mihin ihmeeseen niitä pankkikonttoreita enää tarvitaan? Paikallista valuuttaa tarvitseva ulkomaalainen ei ainakaan ymmärrä miksi kummassa hänen pitäisi olla esimerkiksi Osuuspankin asiakas voidakseen vaihtaa bahteja paikalliseen valuuttaan? Meillä Thaimaassa kaikkien tilinpitäjäpankkiensa konttoreista voi kuka tahansa asiakas käydä nostamassa omia rahojaan jopa viikonpäivään katsomatta. Lauantaisin ja sunnuntaisinkin löytyy avoinna olevia pankkikonttoreita isojen markettien, kuten teidän Prismat ja Citymarketit, yhteydessä. Voi tallettaa, nostaa, maksaa laskuja, vaihtaa valuuttaa jne.

Aivan oivallinen liikepaikka ainakin viikonloppuisin auki olevalle pankille?
Aivan oivallinen liikepaikka viikonloppuisin auki olevalle pankille?

Toinen tähän “suomalaiseen korttipeliin” liittyvä piirre on sitten tämä monihinnoittelu. Olen siellä Thaimaassa monelta suomalaiselta kuullut, kuinka syvältä thaimaalainen kaksoishinnoittelu on. Ulkomaalaiselle eri hinta kuin thaimaalaiselle, vaikka myytävä tuote tai palvelu ja liikepaikkakin on tasan sama.

Jostain syystä suomalainen ei näytä huomanneen häneltä kysyttävän joka käänteessä jotain eläkeläis-, varusmies-, opiskelija-, etu-, bonus- tai muuta jäsenkorttia, jonka perusteella tarjolla olevasta tuotteesta tai palvelusta saa alennusta. Mielestäni thaimaalainen kaksihintajärjestelmä on paljon selkeämpi ja yksinkertaisempi toteuttaa, sillä meidän ei tarvitse painattaa noita kortteja.

Tämän etukortin voi yhdistää vaikka urheiluseuran jäsenkorttiin.
Tämän etukortin voi yhdistää vaikka urheiluseuran jäsenkorttiin.

Vanhuksistaan Suomi näyttää pitävän kerrassaan erinomaista huolta. En minä Thaimaassa ikinä ole nähnyt, että yksinäinen vanhus rollaattoreineen käy kaupassa aivan omin voimin ja asuu kotonaan, jossa kotiavustaja käy päivittäin katsomassa, että kaikki varmasti on kunnossa. Thaimaalainen vaihtoehto suomalaiselle vanhustenhoidolle on se, että mummi tai vaari muuttaa jonkun lapsensa perheeseen sitten kun ei enää kotona pärjää, auttaa lastenhoidossa ja taloudenpidossa sen minkä kykenee ja sen pituinen se.

Kateellisena olen seurannut aivan tämän loma-asuntomme vieressä olevan vanhusten palvelukeskus Wanha Herran päivittäistä elämänmenoa. Se on kokoontumis-, hoito-, lehdenluku-, ruokailu- ja harrastetila, jonka yhteydessä on mahdollisuus myös asua. Mitään vastaavaa ei Thaimaassa kerta kaikkiaan ole.

Wanhaa Herraa ylläpitää Lahden vanhusten asuntosäätiö.
Wanhaa Herraa ylläpitää Lahden vanhusten asuntosäätiö.

Sama näyttää pätevän muihinkin sellaisiin ihmisryhmiin, joiden kyky huolehtia itsestään on joko rajoittunut tai täysin mennyttä. Tallinnan risteilyllämme huomioni kiinnittyi neliraajahalvaantuneeseen nuoreen mieheen, joka liikuskeli pitkin laivaa sähkökäyttöisessä pyörätuolissa, jota ohjaili puhaltamalla suunsa eteen asennettuun pilliin. Puhetta vahvistamaan miehellä oli eräänlainen kurkkumikrofoni ja äänenvahvistin.

Mutta niin vaan kävi äijä Tallinnassa! Ei ikimaailmassa tapahtuisi meillä päin tuommoinen.

Yksi suomalainen erityispiirre on lisäksi kotiin kannettu lehti. Thaimaassa kun ei todellakaan kanneta aamun sanomalehteä postiluukusta eteisen lattialle kuten ainakin Kerosten perheeseen tehdään. Sitä sitten jaellaan eri osiin tyyliin A-osa, B-osa, erikoistarjoussivut sekä kiinteistökauppa -osio ja lueskellaan perheen yhteisen aamukahvirupeaman merkeissä. Aamiaisen edetessä osiot vaihtuvat kädestä käteen.

Tänä aamuna aamiaispöydässä naureskeltiin Citymarketin tarjoukselle, jossa kaupiteltiin Presidentti -kahvia todella kovalla alennuksella, mutta korkeintaan kolme pakettia yhtä asiakasta kohden. Meitä kun oli siinä aamiaisella neljä, niin tuumattiin hakea 12 pakettia saman tien.

Suomalaisiin erikoistarjouksiin sisältyy toisinaan mitä ihmeellisimpiä rajoituksia. Tätä maitokaadinta oli saatavilla vain rajoitettu erä tarjoushintaan. Joskus kyseessä on rajoitettu määrä/asiakas ja toisinaan rajoitettu aika.
Suomalaisiin erikoistarjouksiin sisältyy aina erilaisia rajoituksia. Tätä maitokaadinta oli saatavilla vain rajoitettu erä tarjoushintaan. Joskus kyseessä on rajoitettu määrä/asiakas ja toisinaan rajoitettu aika. Thaimaassa se on aina “niin kauan kuin tavaraa riittää”.

Toinen hyvä oli housutarjous, jossa sanottiin “Ota 3, maksa 2”. Mieheni meinasi oitis lähteä hakemaan viittä paria housuja ja sanoa kassalla, että “tässä nämä kolme, mitkä minä otan ja tuossa ovat ne kaksi, jotka meinasin maksaa”.

Se ei kuulemma mene ihan niin.

Kaupoista löytyy vielä lisäksi näitä punahintalappuisia tuotteita, joista saa 30 % alennuksen ja joiden kanssa pitää huomioida viimeinen käyttöpäivä. Muistaakseni Kannelmäen Prismassa oli näihin liittyen vielä lisäalennus: Mikäli tuote on viimeistä käyttöpäivää edeltävänä päivänä vielä kaupan hyllyssä, niin klo 18 jälkeen alennuksen suuruus on 50 % ohjehinnasta.  On minulla näistä kotona kertomista.

P.S. Tätä “lepoviikkoa” kestikin sitten lähes viisi täyttä vuorokautta. Tänään perjantaina klo 17.45 on kuulemma Lahden Historic Rallyn startti jossain Fellmannin puiston kulmalla ja sen jälkeen Pelicans pelaa harjoitusottelun KHL -seura Amur Habarovskia vastaan. Thaimaalainen ei kuulemma ole käynyt Suomessa mikäli ei ole näitä nähnyt ja kokenut…

Pui ja Marko tapasivat toisensa Jomtienilla kolmisen vuotta sitten ja se olikin sitten menoa. Intensiivisen seurustelurupeaman jälkeen pari päätyi naimisiin ensin Suomessa reilu vuosi sitten ja marraskuussa 2015 myös thaimaalaisin menoin Puin kotikylällä Nakhon Ratchasimassa.

Tapaan Puin työpaikallaan, joka on Kouvolan Veturi -liikekeskuksessa sijaitsevassa muotiliikkeessä.

– Mitäs me nyt sitten tehdään, kysyy nainen englanniksi, sillä suomen kieli on vielä vähän hakusessa vaikka opintoja onkin asian eteen tehty ja asiakaspalvelukieli on työpaikalla suomi.

Ehdotan kulman takana sijaitsevaa Sinuhen kahvilaa, jonka kaikkein syrjäisimmässä pöydässä taustamelu on sen verran siedettävissä lukemissa, että nauhoittaminen onnistuu. Jostain ilmestyy paikalle myös Puin ensi syksynä koulunsa aloittava poika.

Kollegat. Pui suomalaisen työkaverinsa Enni Jaatisen kanssa muotiliikkeen aamuvuorossa.
Kollegat. Pui suomalaisen työkaverinsa Enni Jaatisen kanssa muotiliikkeen aamuvuorossa.

Suomi – enemmän kuin uskalsin toivoa

– Minun nimeni on Pinyapha Häkkinen ja tulin Suomeen ensimmäisen kerran noin puolitoista vuotta sitten. Suomea olen opiskellut kahdeksan kuukauden ajan ja töitä löysin parisen kuukautta sitten, hän aloittaa.

– Elämä Suomessa on mukavaa etenkin nyt, kun minulla on oma työpaikka, oma auto, jolla kulkea työpaikan ja kodin väliä ja alan pikku hiljaa ymmärtää, mitä ympärilläni puhutaan. Asumme mieheni Markon ja poikani kanssa omakotitalossa Korialla ja ilokseni poikakin on saanut paljon kavereita jalkapalloharrastuksensa ansiosta. Se on hyvä, sillä koulut alkavat ensi syksynä.

– Kouvolan seudulla asuu aika paljon thaimaalaisia, joista joidenkin kanssa pidän yhteyttä ja joidenkin kanssa en. Se vähän riippuu siitä, missä ne asuvat ja millä aikatauluilla työskentelevät, Pui tarkentaa.

– Koulussahan me toki tapaamme hyvin usein. Ja marjassa. Tähän aikaan vuodesta kaikki kynnelle kykenevät thaimaalaiset ovat metsissä keräämässä ensin marjoja ja sittemmin sieniä.

Nakhon Ratchasimasta maailmalle

– Markon kanssa tavattiin Jomtienissa, kun hän ehdotti josko illallinen oikein noin herraseurassa olisi sen illan kantava ajatus ja kun muutakaan tekemistä ei ollut, niin minä suostuin. Alun perin olen kotoisin Nakhon Ratchasimasta. Tiedätkö sinä, missä se on?

Vastaan matkailleeni reilun kymmenen vuoden aikana Thaimaata sen verran ristiin rastiin, että myös Nakhon Ratchasima on tuttu paikka, joten Pui jatkaa tarinaansa:

– Ensimmäinen vierailu Suomeen oli joulun alla 2014, mutta tänne muutin vasta kesällä 2015. Työn löytäminen oli oikeastaan aika helppoa sen jälkeen kun ymmärsin alkaa opetella teidän kieltänne. Poika opiskelee samoja asioita nyt ja täytyy myöntää pojan osaavan suomea jo minua paremmin.

Pui Racing Team luottaa Mini Cooper -merkkiseen kalustoon. Perheen miesväki on enempi Mersu -miehiä.
Pui Racing Team luottaa Mini Cooper -merkkiseen kalustoon. Perheen miesväki on enempi Mersu -miehiä.

Kouvola on mukava ja rauhallinen

– Pidän Kouvolasta kovasti ja myöskin kouvolalaisista. Täällä on niin rauhallista, aivan toisin kuin Thaimaassa. Puhdasta ja siistiä. Suomessa on tullut reissattua sen verran, että Helsingissä olen käynyt aika useastikin ja Lahdessa, sillä siellä on Thai -tuotteisiin ja elintarvikkeisiin erikoistunut myymälä Vesijärvenkadulla. Seuraavaksi on menoa Tampereelle, jossa eräs minun Thaimaan -aikainen ystäväni asuu.

Eli näetkö itsesi myös tulevaisuudessa kouvolalaisena?

– Kyllä! Ehdottomasti. Minulla on meininki jossain vaiheessa avata oma kauneussalonki Kouvolaan ja paria paikkaa olenkin jo alustavasti käynyt katsomassa, mutta ehkä minä vielä vähän aikaa opiskelen suomea ennen oman yrityksen perustamista. Myös liiketilojen vuokrataso on aika korkea.

Oletko miettinyt Koriaa?

– Siellä olisi kyllä halvempaa, mutta ei juurikaan ihmisiä. Kouvola nyt kumminkin on tämän talousalueen keskustaajama, joten kaipa se on sittenkin Kouvola, jahka sopiva paikka täältä löytyy.

Luckia viedään! Heti Eestin -reissun jälkeen tuli toimitettavaksi 20 litran mustikkatilaus ja sitten matka ei kun jatkuu…

Tallinnan -matkasta väsyneinä nukuimme  yön Tarjan ja Mörkön sohvalla Kannelmäessä suorastaan taivaallisesti ja sieltä suuntasimme sunnuntaina tavanomaisten aamutohinoiden jälkeen jälleen kohti Sipoota, jonka mustikointimahdollisuudet olivat mitä parhainta kasvualustaa saatujen mustikkatilausten toimittamista silmälläpitäen.

Sipoo revisited

Jostain syystä me emme tunnu pääsevän Tarjan äidin talolle käymättä Nikkilän kylän K -marketin kautta. Tällä kertaa mukaan tarttui ainakin viikonvaihteen Ilta-Sanomat, grillimakkaraa ja jotain muutakin mukavaa. Työnjakomme tulisi olemaan sellainen, että samaan aikaan kun Luck kerää mustikoita, hoitaa Tarja talon juoksevia asioita, koska äitinsä oli Tarjan velipoika Tagen kanssa mattopyykillä, ja Mika ja Gizmo hoitavat tämän tuikitärkeän grillimakkara, Ilta-Sanoma- ja formulapuolen.

Onko tässä Sipoon ehdoton mustikkakuningatar?
Onko tässä Sipoon ehdoton mustikkakuningatar?

Sipoossa kaikki meni kerrassaan mainiosti. Tarjan äiti ja Tagekin ehtivät katsomaan formuloita, jossa kisassa Kimi kaikkien riemuksi ajoi kuin vanhoina hyvinä aikoina ja nousi lähtöruudusta 14 sijalle kuusi.

Luck ehti isoimmat marjat valikoiden kerätä 18 litraa mustikoita samassa ajassa, kun muu porukka katsoi formulat ja grillasi makkarat. Toki myös mustikkakuningatar ehti makkaralle ja kun Tarja vielä alkoi auttaa marjojen puhdistamisessa, olisi tinka tullut äkkiä täyteen, mutta kun piti ennen lähtöä ehtiä vielä mustikkajäätelöt syödä ja sen jälkeen Keravan rautatieasemalle klo 18.57 lähtevään Lahden -junaan.

– Ihminen, elä sinä hermostu, lohduttelin Luckia, jota harmitti tilauksen jääminen kaksi litraa vajaaksi. Kerätään loput vaikka Ollin mökillä. Minä autan, lupasin hövelisti tietoisena siitä, ettei mustikkakuningatar ikimaailmassa tämmöisen räppäkäpälän apua tarvitse parin mustikkalitran takia.

Luckia näyttää kiinnostavan kaikki vanha ja niinpä tämä Keravan rautatieasemalla eläkepäiviään viettävä höyryveturikin oli ikuistettava jälkipolvia varten.
Luckia näyttää kiinnostavan kaikki vanha ja niinpä tämä Keravan rautatieasemalla eläkepäiviään viettävä höyryveturikin oli ikuistettava jälkipolvia varten.

Keravan rautatieasemalla pääsimme opiskelemaan lipunmyyntiautomaatin toimintaa. Luck ei voinut lakata ihmettelemästä sitä, ettei automaattia näemmä oltu kiinnitetty sen kummemmin mihinkään.

– Thaimaassa tuo kestäisi suljetun rautatieaseman kupeessa korkeintaan kaksi päivää, kunnes joku narkkari keksisi siellä voivan olla rahaa ja veisi koko koneen mennessään myöhempiä purkutoimenpiteitä varten, kuului kommentti.

Me sen sijaan toimimme lähes täysin päinvastoin, sillä tottumattomana lipunmyyntiautomaatin käyttäjänä jätin siinä pikku kiireessä sen aiemmin ostamani Ilta-Sanomat siihen lippuautomaatin päälle, vaikka Piilosana oli vielä ratkomatta ja 500 euron palkintoristikkokin täyttämättä. No, ehkä joku muu sai siitä mukavaa matkalukemista.

Sipoosta Lahden kautta Vuolenkoskelle

– Jotenkin tuntuu siltä, että nyt mennään jo toista kierrosta, totesi Luck kun maanantaina jatkoimme Lahdesta tuttua reittiä pitkin kohti Iitin Vuolenkosken kylää.

Yllätys olikin melkoinen, kun Knaappiloiden maille johtavan Herrojen tien sijasta käännyimmekin vasta Vuolenkosken koulun jälkeen Vehkojan tielle, jota pitkin ajelimme kaikessa rauhassa kohti vanhan kaverini Olli Aallon kesämökkiä.

Tervetuloa, sanoi Olli Luckille 1800 -luvulta peräisin olevan kesäasuntonsa tuvassa. Olkaa kuin kotonanne.
Tervetuloa, sanoi Olli Luckille 1800 -luvulta peräisin olevan kesäasuntonsa tuvassa. Olkaa kuin kotonanne.

Ollin mökki ei itse asiassa ole mikään mökki, vaan pikemminkin pieni metsätila vuotuisine metsänhoitosuunnitelmineen ja asiaan kuuluvine tykötarpeineen. Perinteisen maatilan varustuksen lisäksi paikan pihapiiristä löytyvät myös metsätilan tarvikkeet mönkijöineen jne. Ulkovessa oli ensikertalaiselle mitä oudoin ja uskomattomin kokemus.

– Oikeesti? Tuollako minunkin pitäisi asioida?

Kerroin Luckille puuceen olevan peruja samoilta ajoilta, jolloin Thaimaassa vielä suosittiin maakuoppia eli toisin sanoen kyseessä olevan hyvinkin edistyksellisen keksinnön eräisiin muihin kulttuureihin verrattuna, mutta siitä huolimatta mukavuuslaitoksen käyttöönotto vaati hetken sulattelua ennen kuin pakottava tarve vaati tarttumaan toimeen.

Ollin pihapiiriä Vuolenkoskella. Vasemmalla isännän ruohonleikkuri, keskellä ulkokeittiö ja oikealla mönkijän perässä vedettävä sauna, jossa yhdellä pesällisellä puita saatiin tuhdit löylyt ja vesikin lämmitettyä.
Ollin pihapiiriä Vuolenkoskella. Vasemmalla isännän ruohonleikkuri, keskellä ulkokeittiö ja oikealla mönkijän perässä vedettävä sauna, jossa yhdellä pesällisellä puita saatiin tuhdit löylyt ja vesikin lämmitettyä.

Olli esitteli mielellään tilansa pihapiiriä ja kertoi vinkeitä juttuja sen historiasta: Esitteli piikojen aitat ja kertoi, kuinka renkipojat aikoinaan tikkaita pitkin nohevina pyrkivät ylisille yöjalkaan, näytti tilan isomman saunan, jonka lämmittämisen sivutuotteena saatiin myös saunan takkahuone makuutiloineen lämpimäksi jne. Muutama halkoliiterin yhteydessä toimineen verstaan työkalu herätti Luckissa lähes yhtä suurta ihmetystä kuin puuceekin.

– Mihin tuollaista on tarvittu?

Pikainen ajo-opetus oli paikallaan ennen mönkijän puikkoihin pääsemistä. Polariksen 550 -kuutioinen työkone kun on hieman raskaampi versio pattayalaisista mopomönkijöistä.
Pikainen ajo-opetus oli paikallaan ennen mönkijän puikkoihin pääsemistä. Polariksen 550 -kuutioinen työkone kun on jonkun verran raskaampi versio pattayalaisista mopomönkijöistä.

Mitähän olisivat Ollin mökin alkuperäisrakentajat sanoneet, jos olisivat kuulleet mökistä noin 150 vuoden kuluttua löytyvän satelliittitelevision ja langattoman internetin? Olisi voinut olla vähän enemmän selittämistä kuin konsanaan thaimaalaiselle puuceen toiminnasta.

Vesijärvelle kalastamaan

Serkkuni Vesa Keronen on puhdetöinään rakennellut jotain, mikä ei oikeastaan ole vene mutta ei kyllä mökkikään. Ehkä on helpompi aloittaa siitä, mitä siellä on.

Siellä on sauna. Sitten siellä on kalavehkeitä. Ja grilli. Jonkinlainen tupakin siitä löytyy ja uimataso, sillä koko rakennelma kelluu ponttonien varassa ja risteilee pitkin Vesijärveä tilausten mukaan.

Ulkoapäin laite on tämän näköinen.
Ulkoapäin laite on tämän näköinen.

Alus on kaikkein parhaimmillaan silloin kun ei ainakaan kovin voimakkaasti tuule ja uistelunopeuksissa. Edellämainitun varustuksen lisäksi sisätiloista löytyy myös täydellisesti varusteltu keittotila jääkaappeineen, uuneineen jne. Kapyysi sijaitsee tuosta ylläolevasta kuvasta katsottuna sisätilojen vasemmassa etunurkassa. Ohjaamo on oikealla, sauna takavasemmalla ja kulku takakannelle/uimatasolle käy takaoikealta tai kumpaakin ulkosivustaa pitkin.

Aluksessa voi myös yöpyä, mutta siitä on sovittava erikseen varausta tehdessä. Paatista ja sen isännästä löytyy lisätietoja nettiosoitteessa www.kalastuslautta.fi

Saunan ovelta kuvattuna sisätiloissa on tämän näköistä. Aurinkoisella etukannella on hyvin tilaa kahdeksalle.
Saunan ovelta kuvattuna sisätiloissa on tämän näköistä. Aurinkoisella etukannella on hyvin tilaa kahdeksalle.

“Virkansa puolesta” eräoppaan koulutuksen hankkinut Vesa kuuluu myös porukkaan, joka on ottanut elämäntehtäväkseen Vesijärven säilyttämisen mahdollisimman puhtaana. Kuvioon kuuluu järven hapettaminen, jatkuva taistelu sinilevää vastaan jne.

Vuosikausia Vesijärven tilannetta, ensin sen saastumista 70 -luvulla sekä 80 -luvulla alkaneita puhdistustoimenpiteitä etäseuranneena uskon järven tänään olevan paremmassa kunnossa kuin vuosikymmeniin.

Luck ei eläissään ollut ennen kalastanut, mutta hyvinhän tuo pienen harjoittelun jälkeen näytti sujuvan.
Luck ei eläissään ollut ennen kalastanut, mutta hyvinhän tuo pienen harjoittelun jälkeen näytti sujuvan.

Itse kalastustuloksista puhuttaessa maininnan ansaitsee korkeintaan se pois heitetty ahvensintti, joka jostain kumman syystä uskaltautui käymään kiinni lähes itseään isompaan uistimeen, mutta muuten päivä oli kaunis ja lämmin (mikä varmasti osaltaan vaikutti saaliin olemattomuuteen), kahvi hyvää ja yhdessäolo sukulaisten kesken vaihteeksi ihan tervetullutta vaihtelua.

Saamansa ahvenensintin Gizmo heitti pois, koska ei halunnut nähdä koko yhdeksänhenkisen kalaporukan taistelevan siitä, kuka kalasta pääsee osingoille.
Saamansa sintin Gizmo heitti takaisin järveen, koska “ei halunnut nähdä koko yhdeksänhenkisen kalaporukan taistelevan siitä, kuka kalasta pääsee osingoille”.

Autonpesua ja informointikeikkaa Lahden seudulla

Torstaina oli vuorossa meitä uskollisesti jo kuukauden ajan palvelleen farmari -Volvon pesu. Ajattelimme, että jos vanha isäni kerran suosiollisesti antaa meidän käyttää autoaan milloin emme junalla jonnekin pääse, niin vähintä mitä me puolestamme voimme tehdä, on tankata ja pestä sitä autoa aina välillä.

Ennen töihin ryhtymistä kaivoin auton perästä lumiharja-jääskrapayhdistelmän ja kysyin Luckilta osaako hän arvata sellaisen laitteen käyttötarkoitusta.

– Mikä tuo on, kuului vastaus.

Kerrottuani ja havainnollistettuani ensin lumiharjan ja sitten jääskrapan käyttöä vapaasti omin sanoin, sain vastaukseksi jälleen yhden epäuskoisen tuijotuksen.

– Nyt kyllä kusetat aivan varmasti! Ei tuollaisia ole!

Valmista tuli! Annetaan sen vielä vähän kuivahtaa ja taas on mustikka-auto valmiina mökki-/mustikkakeikoille.
Valmista tuli! Annetaan sen vielä vähän kuivahtaa ja taas on auto valmiina mökki-/mustikka-/sienikeikoille.

Vasta näytettyäni parin kesämökeiltään kotiutuneen naapureiden autosta löytyneet vastaavat eväät ja esiteltyäni niin meidän kuin muutaman muunkin autotalleissa lojuneita talvirenkaita sain ensikertalaisen uskomaan, että Suomen talveen ihan oikeasti pitää ja kannattaa varustautua kaikilla rintamilla.

– Ehkä minä sitten joskus myöhemmin esittelen lohko- ja sisätilanlämmittimien toimintaa, ehdotin.

– Niin on varmaan meille molemmille parasta, kuului lakoninen vastaus.

Perjantaina soitti sitten Raikaan Jari, joka omistaa asunnon Siam Oriental Twinsissä Pattayalla ja on näin ollen meidän sikäläinen naapurimme. Jarilla oli asiaa. Mies kun ei ollut muutamaan vuoteen käynyt Pattayalla ja oli kiistatta tullut aika miettiä, mitä tehdä sen asunnon sekä Pattayalla aikoinaan ostetun Honda PCX -moottoripyörän kanssa. Myydäkö pois vai vuokratako? Näistä asioista Jari halusi Pattayan -naapuriensa kanssa jutella, sillä arveli meillä olevan tarkimmat tiedot alueen sekä nyky- että kehitysnäkymistä.

Jari Raikaa on rakennellut talonsa taakse mukavan ulkoterassin, jossa oli hyvä istuskella saunan lämpiämistä odottelemassa.
Jari Raikaa on rakennellut talonsa taakse mukavan ulkoterassin, jossa oli hyvä istuskella saunan lämpiämistä odottelemassa.

Perillä Jarin ja Tarjan talolla saimme huomata pariskunnan muuttaneen ja hankkineen uuden kissan. Isännän keräilyharrastuksiin aina kuuluneet amerikkalaiset autot olivat tällä kertaa Chevrolet -merkkisiä poikkeuksena ainoastaan Laune Baarin omistavan Tarjan käyttämä farmari-Mersu.

– Käy se Tarja  joskus tuolla Vanillakin töissä. Esimerkiksi eilen, kun minä pesin ja vahasin tuon mersun, Jari selvitti autojensa välistä työnjakoa.

Takaterassinsa vastapainoksi Jari oli nikkaroinut vielä talon etupuolelle lisäsiiven, josta löytyi talvikäyttöön tarkoitettu sisäsauna suihkuhuoneineen. Kesäisin käytössä on haloilla lämpiävä ulkosauna.

Ollin mönkijän jälkeen pääsi Luck ottamaan tuntumaa vähän vauhdikkaampiin peleihin.
Ollin mönkijän jälkeen pääsi Luck ottamaan tuntumaa vähän vauhdikkaampiin peleihin.

Kun paikat oli katseltu alkoi meillä muilla tutustuminen erään Pattayalla sijaitsevan asunnon papereihin, mutta mustikkakuningatar sen sijaan keräsi ensin tuopillisen mustia viinimarjoja pihan puskista ja poistui sen jälkeen tyhjän muovikassin kanssa metsään, josta palasi noin tuntia myöhemmin mukanaan täysi kassillinen jotain, josta kuulemma tulee mitä mainioin sienikastike.

– Näitä on täällä paljon, kuului innostunut kommentti.

Laune Baarin nimi ei muuten tee itse paikalle oikeutta, sillä tänä päivänä se on siisti ravintola, jossa myös ohjelmapuolesta on huolehdittu kiitettävällä tavalla. Näissä merkeissä tulinkin ehdottaneeksi viideksi töihin suuntaavalle emännälle einehtimön nimen muuttamista esimerkiksi Launeen lähteeksi, mutta sain kuulla paikan jo 30 vuoden ajan tulleen tunnetuksi nimenomaan Launeen Baarina, joten sellaisena se sai myös pysyä ainakin vielä nykyisen omistajan ajan.

Hiusvertailun tuloksena voitiin todeta molempien olevan pitkiä.
Hiusvertailun tuloksena voitiin todeta molempien olevan aika pitkiä.

Ja kun kerran Hollolan puolelle oltiin horjahdettu, niin viikonlopun mittaan on meininki käydä tutkimassa naapurikylää vähän tarkemminkin kun siellä kerran on nämä keskiaikaiset teemapäivätkin menossa. Ja onhan siellä se kartanokin ja Messilän alue ja vaikka mitä muuta. Siitä enemmän ensi viikon tarinoiden yhteydessä.

Vuonna 2008 ensimmäisen kerran Pattayalla nimellä Kipin Kapin Kapakkaan järjestetty hyväntekeväisyystapahtuma on hyväksytty osaksi Suomi 100 -juhlavuoden tapahtumia.

Viime maaliskuussa hengähdystaukoa pitänyt Kipin Kapin -tapahtuma palaa ensi maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna entistä ehompana ja suurempana kuin koskaan ennen. Tapahtuman takana ovat totuttujen järjestäjien lisäksi nyt myös Valtioneuvoston kanslia, Suomi – Thaimaa kauppakamari ja alustavan sopimuksen perusteella myös Pattaya Suomi -seura.

– Heti kun tieto hakemuksemme hyväksymisestä tuli, alkoi Gizmo soitella pitkin maailmaa tapahtumaan liittyvissä asioissa ja täällä Suomessa meillä on nyt tulevan elokuun aikana tapaamiset Valtioneuvoston kansliassa, Suomi – Filmillä, Kirjavälityksessä ja aivan kohta uuden nimensä lanseeraavan HIV -tukikeskuksen tiloissa, kertoo Kipin Kapin -tapahtuman käytännön järjestelyistä jo muutaman viime vuoden ajan vastannut Panisa Keronen, alias Luck.

Suomalaisella luontopolulla haastateltu Panisa Keronen, alias Luck.
Suomalaisella luontopolulla haastateltu Panisa Keronen, alias Luck.

– Syyskuulle on jo sovittu ensin tapaaminen Bangkokiin Kauppakamarille ja sen jälkeen meillä on meininki mennä kertomaan uudelle suurlähettiläälle, mitä on tekeillä, Luck jatkaa.

Kipin Kapin koko viikonloppuun

Maaliskuun 2017 tapahtuman taustavaikuttajiin kuuluva Pattaya People Media Groupin omistava tanskalainen Niels Colov lupasi jo kesäkuussa tapahtumalle kaiken sen julkisuuden, minkä se ansaitsee myös englanninkielisessä mediassa. Luvassa on ohjelmaa niin televisiossa kuin radiossakin, paikallisissa lehdissä sekä myös Media Groupin ylläpitämillä nettisivuilla.

Niels Colov on alkanut suhtautua niin omaan elämäänsä kuin ympäröivään maailmaankin huomattavasti rennommin uuden avioliittonsa myötä.
Niels Colov on alkanut suhtautua niin omaan elämäänsä kuin ympäröivään maailmaankin huomattavasti rennommin uuden avioliittonsa myötä.

Maaliskuun ensimmäinen viikonloppu tulee alkamaan jo perjantaina Pattayan Central Festival -ostoskeskukseen pystytettävällä näyttelyllä, joka kertoo suomalaisesta osaamisesta eli siitä, mitä kaikkea Suomi tuottaa maailmalle. Koko viikonlopun ajan on Central Festivalissa myös esillä suomalaista ruokaperinnettä sekä englanniksi tekstitettyjä suomalaisia elokuvia tyyliin Kaurismäki tai jos yksittäisiä elokuvia nimeltä mainitaan, niin hulvaton joulupukkiparodia Rare Exports on myös puuhamiesten ja -naisten hankintalistalla. Suomi -aiheinen näyttely oheistapahtumineen jatkuu aina sunnuntai-iltaan saakka.

Perinteinen hyväntekeväisyysjuoksu juostaan tuttuun tapaan lauantaina alkaen klo 12.00 ja alustavaksi lähtöpaikaksi on tällä kertaa kaavailtu Jomtienin Soi Welcomella sijaitsevaa ja Menuetin entisen omistajan perustamaa hotellia, jonka nimikään ei tätä kirjoitettaessa vielä ole tiedossa, mutta jonka jotkut Pattayan suomalaiset muistavat viime kevään karaoketapahtumista. Varapaikkana on vielä tällä hetkellä saman omistajan K.C’s Hideaway -niminen majatalo. Muutenkin luvassa on uusia paikkoja, sillä vuoden 2015 Kipin Kapin -tapahtuma osoitti, että yli 200 ihmisen liikuttaminen välirasteineen pitkin kaupunkia vaatii enemmän sisätilaa, enemmän parkkitilaa, enemmän aikaa, leveämpiä kulkuväyliä jne.

Kiertopalkinto jakoon

Kipin Kapin -tapahtuman suurin hyödynsaaja on kaikkien näiden vuosien ajan ollut katulasten suojakoti Pattayan Thepprasit Roadilla ja niin nytkin. Tämän vuoksi on suojakotia ylläpitävä katolinen säätiö Father Ray Foundation lahjoittanut Thaimaansuomalaiselle kiertopalkinnon, joka ensi maaliskuusta eteenpäin luovutetaan tapahtumajärjestelyissä parhaiten kunnostautuneelle taholle. Kiertopalkinto luovutetaan aina vuodeksi kerrallaan ja palkinnon voittajan edellytetään pitävän pystistä hyvää huolta ja sijoittamaan sen näkyvälle paikalle tiloissaan.

Tällaisen reitin varrelta sen kiertopalkinnon voittaja todennäköisesti löytyy. Kuvassa vuoden 2015 juoksun reittikartta.
Tällaisen reitin varrelta sen kiertopalkinnon voittaja todennäköisesti löytyy. Kuvassa vuoden 2015 juoksun reittikartta.

Central Festival

Pattayan 2nd Roadilla sijaitseva Central Festival saatiin koko tapahtuman päätukikohdaksi lähinnä Niels Colovin loistavien suhteiden ansiosta. Lisäksi osa Pattaya People Media Groupin tiloista, mm. TV- ja radiostudiot, sijaitsevat samassa rakennuksessa, joten valinta oli paitsi luonnollinen, niin myös sangen onnekas. Tähän liittyen on mietintämyssyn alla nyt myös eräänlainen “kisastudio”, johon viikonlopun aikana tuodaan haastateltaviksi niin näytteilleasettajien kuin näyttelyvieraidenkin edustajia.

– Kokemus on osoittanut, että on parempi viedä tapahtuma sinne missä ihmiset jo ovat sen sijaan, että yritettäisiin väen vängällä houkutella ihmisiä sinne, missä tapahtuma on, Colov hymähtää.

Yksityiskohtaisempia tietoja tapahtumasta päivitetään Suomi 100 -juhlavuoden nettisivujen tapahtumakalenteriin sitä mukaa kun ne varmistuvat. Kalenterissa on jo maaliskuun ensimmäisen viikonlopun kohdalla alustavaa tietoa tulevista tapahtumista Pattayalla.

Näissä merkeissä!
Näissä merkeissä!

 

Vuodenvaihteessa julkaisemamme artikkeli Hua Hinissä edesmenneestä Kalevi Nurmelasta on poikinut uskomattoman määrän palautetta, josta nyt nostamme esiin meksikolaisen Pablo Herreran meille lähettämät kuvat Jyväskylästä ja Meksikosta.

Pablo Herrera Mexico Citysta kertoi lukeneensa Kalen poismenosta Thaimaansuomalaisen nettisivuilta vasta äskettäin.

“Puutteellisen suomenkielen taitoni vuoksi en saanut koko artikkelista sanatarkasti selvää, mutta se kävi selväksi, että auttajani ja oppimestarini Kalevi Nurmela on kuollut Hua Hinissä viime joulun aikaan”, Herrera kirjoitti ja pyysi samalla englanninkielisiä yksityiskohtia Kalevin kuolemasta.

Hua Hinissä kaikki tunsivat Kalen mm. Hua Hinin Suomalaisen toimituspäällikkönä, joten tokihan me toimimme vainajan ja entisen kollegamme ystävän toivomusten mukaisesti.

Kale ja Pablo Herrera Jyväskylässä joskus 1970 -luvulla.
Kale ja Pablo Herrera Jyväskylässä joskus 1970 -luvulla.

Kiitokseksi tiedoista lähetti senor Herrera meille pari kuvaa Kalen silloisen mainostoimiston porukoista ja kertoi aikoinaan saaneensa ensimmäisen ja ainoan työpaikkansa Suomesta juuri Kalen toimistosta. “Kale opasti minua alkuun, hoiti työluvat ja avusti asuntoasioissakin”, Herrera muistelee.

“Toinen hyvä ystäväni ja samassa toimistossa aikoinaan työskennellyt Markku Laukkanen muuten kuoli pahassa auto-onnettomuudessa vain jokunen päivä ennen Kalea, joulukuussa 2015, eli nyt on kaksi hyvää miestä poissa”, meksikolainen kirjoittaa.

Kale, Markku Lehtinen ja Pablo Herrera Mexico Cityssa 1970 -luvun loppupuolella.
Kale, Markku Lehtinen ja Pablo Herrera Mexico Cityssa 1970 -luvun loppupuolella.

“Tunsin Kalen suomalaisen vaimon ja tyttären ja kun ennen tätä uutista edellisen kerran Kalesta kuulin, kertoi hän aikeistaan muuttaa Thaimaahan ja siellä odottavasta thaimaalaisesta tyttöystävästä”, hän kirjoittaa.

Kaikesta päätelleen Kalella oli suurempi kansainvälinen ystäväpiiri kuin kukaan meistä ikinä osasi aavistaakaan, mutta ehkä se johtuu siitä, että vaatimattomana ja joskus jopa ujonakin miehenä tunnettu Kale ei koskaan pitänyt mitään meteliä itsestään ja saavutuksistaan.

%d bloggers like this: