Nuori, noin 7-10 -vuotias urosnorsu löytyi Takian Yakin laaksosta.

Viranomaiset arvelivat alustavasti eläimen painoksi noin 1.500 kg. Se on ollut kuolleena vähintään viikon ennen löytymistään.

Norsua lähemmin tutkittaessa sen poskesta löydettiin hauleja. Eläinlääkärit uskovat norsua ammutun jo yli kuukausi sitten, mutta se ei kuollut laukausten seurauksena välittömästi. Lopulliseksi kuolinsyyksi epäillään ampumahaavoista levinnyttä tulehdusta.

Viranomaiset arvelevat nuoren norsun luultavasti tunkeutuneet jonkun kylän pellolle syömään, mistä sitä on haulikon avulla yritetty pelotella pois. Osumat eläimen poskessa viittaavat siihen, että sitä ei ole tarkoituksellisesti yritetty tappaa, vaan ainoastaan pelotella tiehensä.

Eläin päätettiin haudata niille sijoilleen mahdollisten tautien leviämisen ehkäisemiseksi.

Oli niin tai näin, norsujen ampuminen on Thaimaassa laitonta ja nyt etsitään norsun kuolemaan vastuullisia ihmisiä.

– Ihmisten tulisi joka tilanteessa muistaa villieläinten olevan oleellinen osa meidän ekosysteemiämme, muistuttaa Kuiburin kansallispuiston tiedottaja meitä kaikkia, ja niiden vahingoittamisella on kauaskantoisia seurauksia myös ihmisen elinympäristöön.

Kuolleen norsun tapaus on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka tarpeellinen ennaltaehkäisevä toiminta on norsujen ja ihmisten välisten konfliktitilanteiden ehkäisemiseksi.