Thaimaan korkein oikeus on antanut maanpaossa elävästä ex -pääministeri Yingluck Shinawatrasta (pikkukuva) pidätysmääräyksen tiistaina 19.4. sen jälkeen, kun hän ei ilmaantunut oikeudenkäyntiin samana päivänä klo 9.30 vastaamaan Thaimaan National Anti-Corruption Commissionin (NACC) häntä vastaan nostamiin syytteisiin. 

Oikeudenkäynti juontaa juurensa siihen 28.1. kuluvana vuonna nostettuun syytteeseen, joka koskee Thailand 2020 Roadshow -projektia. Kuten näilläkin sivuilla on aiemmin todettu, oli erilaisia infrastruktuurihankkeita esitellyt projekti täysin sen aikaisten lakien mukainen ennen vuoden 2014 sotilasvallankaappausta. Yingluckin maanpakoon ajanut sotilasjuntta julisti projektin laittomaksi valtaan tulonsa jälkeen ja Yingluckia vastaan nostettu syyte pohjautuu näin ollen lakeihin, jotka eivät olleet edes olemassa vielä silloin, kun Thailand 2020 Roadshow järjestettiin.

Yingluckin lisäksi oikeuteen oli haastettu viisi muutakin syytettyä, jotka saapuivat paikalle kuulemaan syytteenluvun nyt voimassa olevien lakien säätämässä järjestyksessä. Paikalla oli myös Yingluckin edustajana hänen juristinsa Noppadon Laothong. Tästä huolimatta Yingluckista annettiin pidätysmääräys.

Sinänsä mielenkiintoista, että KKO ylipäätään on antanut käsittelyluvan tällaiselle asialle.

Kaikki syytetyt kiistivät syytteet ja pyysivät oikeudelta lisäaikaa omien todistustensa antamiseen ja puolustuksensa järjestämiseen. Tämä myönnettiinkin ja seuraava istunto päätettiin pitää syyskuun 12. päivä klo 9.30, jolloin on vuorossa todisteiden käsittely ja syytettyjen ristikuulustelu. Yksi syytetyistä vapautettiin ristikuulustelusta hänen korkean ikänsä, 80, sekä kroonisen sairautensa vuoksi.