Iän myötä rituaalit, jotka suoritin ennen lenkille lähtöä tai kirjoittamaan ryhtymistä ovat lähes unohtuneet.
Liekö konsteja ollutkaan? Tällä kertaa puuhasin jotakin, mikä tekemättömänä on vaivannut vuosikaudet. Tein sen minkä tein 2000-luvun alussa kerrostalokotonani.
Kaapeissa makasi vaatteita, suurin osa periytynyt jo äidiltä ja siskolta. Vetelin lattialle. Kolme pussillista joutavaa löytyi sekä yksi säkillinen, jonka leikkaan kuteiksi. Ostin hyvin purevat sakset. Yhden pussin vien poistovaatekonttiin, kaksi kierrätykseen. Osan niistäkin, mitä en kahteen vuoteen ole tarvinnut, säästän. Ja jos mattoa kutoessa kude loppuu kesken, saa saumavaroistakin raidan.
Thaimaalaiset ja muualtakin tulleet marjanpoimijat ovat varautuneet, vaan matkalaukun täysi ei aina riitä kolmeksi kuukaudeksi. Jokainen, joka on elantoaan metsästä tai suolta etsinyt, tietää, mitä vaatetta työssään tarvitsee. On suojauduttava hyttysiltä, tuulelta ja sateelta, joskus ja toivottavasti auringolta, syksyn lähetessä tarvitsee lämmintä. Kumikengätkin voivat hajota kesken kesän. Hiki polttaa kangasta.
Marjanpoimijoiden leiriä ei saa käyttää kaatopaikkana. Puhtaat, ehjät, pieneksi käyneet vaatteet ovat tarpeellisia. T-paita on kova sana, etenkin, jos on puuvillaa tai sen kaltaista. Ellei käytä vaatteitaan loppuun, voisi ottaa haasteen ja lahjoittaa. Kokemuksesta tiedän, että kohtelu, jonka saa, riittää kohottamaan oman mielen. Lähintä kirpputoria voi käyttää apuna.
Harjoittelun saumavaraa on liikunta, ns hyötyliikunta, jota ei tule kirjattua mihinkään: lumien lapiointi, polttopuiden kerääminen ja kantaminen, marjastus, postiinkin on vielä joskus asiaa… Ohjeista olen lukenut, että kannattaa kernaammin seurata harjoitukseen käytettyä aikaa kuin kilometrejä. Niinpä. Aikoja on vaikea verrata. Tiellekin kerääntyy hidastavaa irtoainesta.
Mutta asiaan. Liikun koska niin elämäni on parempaa. Vesi on edelleen paras voiteluaine. Viiden kilometrin matkalla ei tarvitse juotavaa, etukäteen voi vähän tankata, yhtä tärkeää on käydä vessassa. Sataa lunta ja tuiskuttaa, tuulikello kilahtelee. Ulkona on pilkkosen pimeää. Sää määrää asusteet. Puheet kerrospukeutumisesta ovat hieno asia. Puen vaatteita mieluummin liikaa kuin lähden leuka täristen pakkaseen. Jalkaan voi vetäistä maasto-olosuhteisiin tarkoitetut lenkkitossut. Nastoja tarvitsee vasta, kun tiet liukastuvat. Sukkia pitää vaihtaa usein. Parasta pukea kahdet, joista toiset ovat ohuet villaiset. Samoin kintaita. Rukkaset ja hanskat ovat hyvät, mutta lapasista hiki ja muu lika lähtee pesemällä. Pipon päälle kannattaa kietoa huivi tai liina.
KHON KAEN -Maratonin maastossa mäet ovat laakeita. Toisin on Valtimolla. Tie on aurattu ennen sadetta, väylä avautuu kahteen suuntaan. Valitsenpa kumman tahansa, etenen vastamäkeen. Toinen lenkki on viisi kilometriä, toinen neljä. Jaksan viitosen. Pian kiihdytän hölkäksi, on saunailta ja hikoilun voi aloittaa ulkona. Tasaisella ehtii ajatella omiaan. Alkusuoran jälkeen seuraa lähes kilometrin vastamäki. Sen kiipeäminen vahvistaa reisilihaksia. Pieniä pätkiä kävelen. Risteyksestä käännyn, käännyn uudestaan, otsalampun valo paljastaa viitat ja aurauskepit kaukaa. Osaan ilman lamppuakin, mutta valo korvaa heijastimen. Näyn toisille! Parit tuoreet jäniksen jäljet ovat risteävää liikennettä, lunta humpsahtelee puista, muuten maasto hiiskumaton. Osin peittyneistä hirven jäljistä näkee, että lunta oli viikolla puolisääreen. Turhauttavaa verrata itseään muihin!
Pulssi ei saa nousta niin korkealle, että jalat alkavat hyräillä apuva. Verenpainemittarin omistan, en kuitenkaan velvoita sitä treenaamaan, iäkäskin, ja toimi jo äidin apuvälineenä. Myötäleessä tahti kiihtyy, sen huomaa lampun valosta, joka kirkastuu, kun askeltiheys saavuttaa hyvän nopeuden. Kunhan todella kirkastuu. Lunta satanut jo yli viisi senttiä.
Viisi kilometriä on aika pitkä matka! Lenkki se on lyhyempikin lenkki, ja vaikka kahdessa erässä etenkin pakkasella. Aloittaa voi “pienin askelin” vaikka siitä, että istumiseen tulee kunnon tauko! Huomenna teen intervalliharjoituksen; kävelen, hölkkään, juoksen muutaman minuutin niin kovasti kuin jaksan. Näitä vaihdellen etenen neljä kilometriä. Huomisen suunnitelma on valmis, toteutan sen viimeistään ylihuomenna, pakkasmittari on harjoitellut sitkeämmin, takana ovat eräät muistini kylmimmät viikot.
Sähkölinjaa pitkin, havumetsäkaistaleen takaa pilkottaa valo, jonka jätin palamaan lähtiessä. Tutkijat valitkoot tai rakastakoot kahta totuutta, ”töröttääkö” talo tutussa joululaulussa vai ”törröttääkö”. Oma mökkini ehdottomasti töröttää.
Eija Mämmi
You must be logged in to post a comment.