Lentomatkustajilta ei enää aikoihin ole vaadittu TM 6 -maahantulolomakkeen täyttämistä, mutta satamissa ja maarajoilla sen täyttäminen on tähän päivään saakka ollut pakollista.

Sisäministeriön aloitteesta hallituksen tekemällä päätöksellä se jää 15.4. alkaen pois myös satamista ja maaraja-asemilta ainakin 15.10. saakka.

Sisäministeriön tiedottaja Traisuree Taisaranakulin (yläkuva) mukaan uudistuksen tarkoituksena on nopeuttaa matkailijoiden asiointia ja vähentää ruuhkia raja-asemilla ja satamissa.

– Maaraja-asemista Aranyaprathet Sa Keossa, raja-asemat Mukdahanissa sekä Nong Khaissa, Chiang Saen Chiang Raissa, Padang Besar ja Sadao Songkhlassa, Sungai Kolok Narathiwatissa ja Yalan Betong luopuvat TM 6 -lomakkeista 15.4, tiedottaja kertoi.

Singkhonin raja-asema oli tunnettu sen kylkeen kasvaneesta markkinapaikasta, josta moni suomalainenkin Hua Hinin kävijä on tehnyt suoranaisia löytöjä.

Noiden kahdeksan lisäksi Thaimaalla on muitakin maaraja-asemia esimerkiksi Myanmarin vastaisella rajalla, mutta ne ovat joko koronan jäljiltä edelleen suljettuina tai sitten niiden kautta kuljetaan erillisillä sopimuksilla kuten on tilanne esimerkiksi Singkhonin raja-asemalla Prachuap Khiri Khanissa.

– Matkustajasatamista merkittävimmät – Pattaya, Sri Racha ja Sichang Chonburin provinssissa, Map Ta Phut Rayongissa, Samui sekä mantereen puoleinen satama Surat Thanissa, Phuket ja Krabi luopuvat niinikään TM 6 -lomakkeista, Traisuree jatkoi.

– Ensimmäiset puoli vuotta on tarkoitus katsoa, millaisia vaikutuksia uudistuksella on ja viimeistään lokakuussa tehdään lopullisia päätöksiä seuraavaa turistisesonkia koskien.

Yksi havainnekuva Pattayalle kaavaillusta uudesta risteilysatamasta.

Päätös on sikäli ajankohtainen, että esimerkiksi Aranyaprathetin raja-asema oli Songkranin alkaessa täynnään kotiin lomien ajaksi palaavia kamputsealaisia siirtotyöläisiä ja sama oli tilanne Laosiin vievällä Ystävyyden sillalla Nakhon Phanomissa. Nämä ihmiset kun palaavat lomiltaan takaisin Thaimaahan, on heitä vastassa helpommat rajamuodollisuudet.

Myanmarilaiset siirtotyöläiset eivät ole olleet yhtä innokkaita palaamaan koteihinsa lomien ajaksi kuin kamputsealaiset ja laosilaiset kollegansa.