+358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Dubaista 14.8. kotimaahan palannut thaimaalaisnainen on virallisesti Thaimaan viides apinarokkotartunnan saanut henkilö.

Thaimaan apinarokkotartuntoja käsittelevässä uutisoinnissa on huomattavaa se, kuinka pakonomaisesti jokaikinen tartunta pyritään edes jollain tavalla liittämään ulkomaalaisiin. Ensin oli se viisuminsa ylittänyt nigerialaismies, joka kansallisuudestaan huolimatta oli oleskellut Thaimaassa yli puoli vuotta ja jossain vaiheessa korostettiin, että tartunnan saanut saksalaismies oli tullut maahan Ranskasta, vaikka olikin oleskellut pitkän aikaa Koh Changin saarella ennen tartunnan havaitsemista. Kun tartuntoja on alettu löytää thaimaalaisilta, ovat he “juuri tulleet ulkomailta” tai “olleet paljon tekemisissä yökerhoissa aikaansa viettävien ulkomaalaisten kanssa”.

Nyt havaittu tartunta oli 25 -vuotiaalla thaimaalaisnaisella, joka kertoi alkaneensa tuntea olonsa sairaaksi jo ennen lennon lähtöä Dubaista ja hakeutui hoitoon heti sunnuntaina Suvarnabhumin lentokentälle laskeuduttuaan.

– Lentokentän terveystarkastajat huomasivat vartaloon ilmestyneet rakkulat ja testissä havaittiin apinarokkotartunta. Nainen toimitettiin samantien sairaalaan hoidettavaksi, kertoi DDC:n johtaja, tohtori Opas Karnkawinpong.

Tohtori Opas (oik.) on kohdakkoin siirtymässä Terveysministeriön kansliapäälliköksi, kun viran edellinen haltija Kiattiphum Wongrajit (vas.) siirtyy eläkkeelle.

– Ainoastaan kaksi naisen vieressä istunutta ulkomaalaista luokiteltiin apinarokolle altistuneiksi ja heitä kehoitettiin hakeutumaan testeihin. Tilastollisesti mikään ei tosin osoita apinarokkotartunnan kantajan vieressä istumisen voivan aiheuttaa itse tartunnan, tohtori Opas jatkoi.

Opas päätti tiedotustilaisuutensa sanomalla ettei Thaimaassakaan ole havaittu apinarokkotartunnan saaneen kanssa tekemisissä olleiden saaneen tartuntaa.

– Jotain taudin vaarallisuudesta kertonee se, että maailmalla havaituista yli 30.000 apinarokkotartunnan saaneista vain kuusi on kuollut siihen, hän sanoi.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: