Thaimaan työttömyysaste on laskenut vuoden toisen neljänneksen aikana 1,53 prosentista 1,37 prosenttiin.
Tämä johtuu pandemian väistymisestä ja talouden elpymisestä, joka parhaiten näkyy katukuvassa pitkään suljettuina olleiden kauppaliikkeiden ja palvelupisteiden uudelleen aukeamisina. Lisäksi pandemian vuoksi viivästyneet rakennusprojektit on aloitettu uudelleen ja tuovat valmistuessaan ja valmistuttuaan jatkuvasti uusia työpaikkoja thaimaalaisille.
Työministeriön laskelmien mukaan työllisyys on kohentunut 3,1 % vuoden takaisesta ja alkaa palata pandemiaa edeltävälle tasolle.
Vertailun vuoksi: Suomen työttömyysaste toukokuussa 2022 oli 7,9 % ja vuosi sitten vastaavana aikana 10,3 %.
You must be logged in to post a comment.