Bangkokin kaupunki ottaa ensimmäisenä Thaimaassa tekoälyn avuksi liikenteen valvontatöissä.
Pilottikohteena on CentralWorld -ostoskeskuksen edusta Pathum Wanin alueella, jossa kyytejä odottelevilla takseilla on tapana ruuhkauttaa koko Ratchaprasongin risteyksen liikenne tukkimalla linja-autoille varatut ajokaistat.
Risteyksen läheisyydessä on useita muitakin ostoskeskuksia ja SkyTrain -asema. Siellä sijaitsee myös Erawanin pyhättö, joka on aina täynnään hindulaisia ja buddhalaisia uskonnon harjoittajia.
– Nyt sinne on asennettu tekoälykameroita, jotka kuvaavat yli kolmen minuutin ajan paikallaan seisseiden autojen rekisterinumeroita, kertoi poliisikenraali Adit Ngamjitsuksri medialle keskiviikkona 1.5.
– Mikäli auto, tai vaikka tuk tuk -taksi, pysähtyy paikalle liian pitkään, tulee se automaattisesti valokuvatuksi ja aika merkityksi kuvaan, jonka jälkeen kuva lähetetään ao. viranomaisille jatkotoimenpiteitä varten, Adit jatkoi.
Jatkotoimenpiteillä hän tarkoitti mahdollisia sakkoja tai, taksien kyseessä ollen, taksilupia koskevia sanktioita, mikäli sama taksi tulee paikalla toistuvasti kuvatuksi.
Kaupunki on kehoittanut myös Grab– ja Bolt -takseja siirtämään sijaintia osoittavan nuolensa Ratchaprasongin risteyksestä lähemmäs Central Worldin sisäänkäyntiä ja kauemmas kadulta ruuhkien minimoimiseksi.
Kokeilujakson jälkeen tullaan tekoälyvalvontaa kaupungissa laajentamaan kaikkialle, missä laiton pysäköinti aiheuttaa liikenneruuhkia. Kehitteillä on myös bangkokilaisiin takseihin asennettava tekoälysovellus, joka poistaa mahdollisuudet kiskoa turisteilta ylihintoja tai ajaa kiertoteitä paremman kyytihinnan saamiseksi.
Tämä tietysti kuulostaa osaltaan hyvältä mutta pitää muistaa myös se “Orwellimainen” puoli asiassa. Takseilla on toki tapana hieman “kerryttää” mittarilukemaa itselleen mielyttävämpään suuntaan. Maan liikennekuri kyllä kaipaa kohennusta, tämä on kieltämätön tosiasia.