+66 8 2913 6399
thaimaansuomalainen@gmail.com

Ainakin puolet Sukhumvit Roadin liikennetunnelin valoista on ollut poissa pelistä jo jonkun aikaa.

Sukhumvitin ruuhkia Pattaya Klangin risteyksen kohdalla helpottamaan rakennettu tunneli on pikku hiljaa pimentynyt loppukesän ja syksyn mittaan. Tunneli oli aikoinaan Pattayan kaupunginjohtajaksi valitun Thaimaan nykyisen kulttuuriministeri Ittipol Khunplumen vaalilupaus äänestäjille, jota alettiinkin toteuttaa heti sen jälkeen, kun Ittipolista tuli kaupunginjohtaja vuonna 2008.

Valoja alettiin uusia syyskuun 30. päivä ja työt jatkuvat lokakuun 9. päivään saakka. Yhteensä Pattayalle tuli 100 erityisesti liikennetunnelia varten tehtyä lamppua, joista valtaosa tulee välittömään tarpeeseen ja käyttämättömät jäävät varastoon odottamaan aikaa, jolloin niille on tarvetta.

Artikkelin pikkukuvasta näkyy kuinka suuri osa valoista oli jo palanut ennen kuin toimeen tartuttiin. Työt jatkuvat vielä tunnelin toisessa päässä.

Kuten tavallista, kukaan kaupungintalolla ei ole katsonut asiakseen oma-aloitteisesti ryhtyä tunnelin valoille mitään tekemään, vaan töihin ryhdyttiin vasta sen jälkeen, kun tunnelin käyttäjiltä oli tullut riittävä määrä valituksia siitä, että aika hämärissä oloissa saa siellä tänä päivänä ajaa. Onkohan kaupungintalolla ketään, jonka virkatehtäviin luonnostaan kuuluisi tällaisten asioiden valvonta?

Apulaiskaupunginjohtaja Manote Nongyai kertoi jatkuvien sateiden ja myrskysään aiheuttaneen lukuisia sähkökatkoja, jotka osaltaan ovat lyhentäneet tunnelin valojen käyttöikää.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: