Bangkokin ilmaratajuna, eli BTS Skytrain on koko kesäkuun ajan kärsinyt näyttöjärjestelmien häiriöistä johtuvista myöhästymisistä, mutta nyt on asian johdosta ryhdytty thaimaalaisiin tositoimiin.

Täkäläiseen tyyliin alettiin ensimmäisten vikojen aiheuttamien myöhästymisten jälkeen etsiä syyllisiä ilmiöön. BTS:n väelle ei tullut mieleenkään, että he itse olisivat voineet toimia väärin, vaan syyttävä sormi osoitettiin kohti matkapuhelinoperaattori DTACia, jonka signaalien väitettiin haittaavan BTS:n omia signaaleja. DTACin huomautettua heidän käyttäneen samoja taajuuksia koko olemassaolonsa ajan ilman, että aiemmin olisi mitään häiriöitä ilmennyt, alkoi BTS etsiä muita syyllisiä, keksiä uusia selityksiä ja jaella kaikki asiat parhain päin selittävää tiedotetta.

Kun matkustajien ärtymys jatkuvasti myöhästeleviin työmatkakuljetuksiin saavutti sen pisteen, että BTS:ltä alettiin julkisesti kysyä korvaavatko he vahingon, mikäli joku menettää työpaikkansa siksi, että juna on aina myöhässä ja työntekijä sen vuoksi saapuu lähes päivittäin myöhässä työpaikalleen, tajusi yhtiö ryhtyä tosi toimiin.

Ratkaisu oli tämä:

Myöhästyneessä junavuorossa matkustajana ollut henkilö voi saada Skytrainin lippuluukulta kirjeen, jossa BTS vakuuttaa tietyllä päivämäärällä ja kellonajalla operoidun vuoronsa olleen myöhässä esim. 15 minuuttia ja tämän kirjeen esittämällä työmatkalainen ainakin BTS:n mukaan vapautuu vastuusta töistä myöhästyessään. Myös aiemmista myöhästelyistään on nyttemmin mahdollisuus saada BTS:n todistus.

Koskahan joku keksii tehdä niille signaalihäiriöille jotain?

Tässäkö ratkaisu kaikkiin junaliikenteen myöhästymisiä koskeviin ongelmiin?