Saksalainen 37 -vuotias nainen oli joutua mopotaksin kuljettajan raiskaamaksi maanantain 26.2. varhaisaamun tunteina.

Nainen tuli Phuket Cityn poliisiasemalle tekemään ilmoitusta tapahtuneesta maanantaiaamuna klo 4.26. Hän kertoi olleensa yksin kävelemässä Phuketin vanhassa kaupungissa, kun hän klo 0.45 pysäytti mopotaksin ja antoi tälle osoitteeksi hotellinsa nimen Rassadan alueella. Taksin kuljettaja oli naisen mukaan soittanut hotellille varmistaakseen sen tarkan sijainnin.

Saksalainen kertoi mopomiehen kysyneen hänen nimeään ennen kuin aivan yht’äkkiä ja varoittamatta suuteli häntä poskelle. Samaan aikaan kuskin käsi kävi naisen jalkojen välissä ennen kuin hän siirsi naisen käden omien sukukalleuksiensa päälle. Nainen veti kiireesti kätensä takaisin ja hyppäsi pois mopotaksin kyydistä loukaten hieman itseään siinä rytäkässä.

Mopotaksimiehistä saattaa yön tunteina paljastua yllättäviä puolia.

Mopotaksi pysähtyi ja sen kuljettaja alkoi kävellä naista kohti, mutta naisen onneksi juuri sillä hetkellä kuvioon ilmestyi laupias samarialainen, joka tuli naisen avuksi. Mopotaksi kaasutti matkoihinsa tapahtumapaikalta.

Toivuskeltuaan järkytyksestään jonkin aikaa nainen päätti auttajansa rohkaisemana ottaa yhteyden poliisiin. Poliisi otti yhteyttä naisen hotellille ja pystyi sitä kautta jäljittämään mopotaksimiehen puhelinnumeron. Nyt selvitellään mopotaksin liikkeitä liikenne- ja turvakameroiden avulla.

Naisen nimeä ei kerrottu hänen yksityisyytensä suojaamiseksi.