Hallituksen suunnitelmat herättävät suoranaista raivoa joissain piireissä.

Suomen eduskunnan lakivaliokuntaan verrattavissa oleva National Legislative Assembly käsittelee tänään 21.12. hallituksen viime hetken aloitetta salakuuntelun ja nettivalvonnan sallimisesta korruptiota torjuttaessa. Keskustelusta odotetaan kiivasta.

Närää herättää eniten se, että NLA oli jo ehtinyt hyväksyä uuden lakiesityksen korruption torjumiseksi ja lähettänyt sen eteenpäin parlamentin hyväksyttäväksi, kun hallitus yllättäen tekikin omaan esitykseensä tämän uuden lisäyksen.

Uutta esitystä puoltava NLA:n jäsen Singsuek Singphrai sanoo, että kansallisen korruptionvastaisen komission NACC:n tulee päästä kiinni tietoihin, jotka paljastavat mahdolliset rahanpesu- ja lahjontayritykset. Hän toteaa todisteiden keräämisen olevan ehdottoman tarpeellista jotta väärintekijät saadaan teoistaan tuomiolle.

– Salakuuntelun tulee kohdistua ainoastaan henkilöihin, joita kohtaan NACC:llä on vahvoja ja perusteltuja epäilyksiä joko lahjoman ottamisesta tai rahanpesusta, hän sanoo.

Nimettömänä pysyttelevä NLA:n jäsen puolestaan toteaa Thaimaan DSI -poliisilla (Department of Special Investigations) ja Anti Money Laundering Officella jo olevan oikeus salakuunteluun. Jälkimmäisellä tosin ainoastaan oikeuden päätöksellä.

Salakuuntelutietojen vuotaminen suuri huolenaihe

Esityksen vastustajat pelkäävät mahdollisia tietovuotoja ja salakuuntelutietojen väärinkäyttöä. Suomessakin käydään parhaillaan julkista keskustelua Helsingin Sanomissa julkaistusta artikkelista, joka sisälsi puolustusvoimain salaiseksi julistamaa materiaalia. Vähän samanlaisessa hengessä käydään salakuuntelukeskustelua Thaimaassa tänään. Ollaanko tekemässä väärin, onko jo tehty väärin ja jos on, niin kuka on tehnyt väärin? Missä menee esimerkiksi pankkitilitietojen yksityisyyden suojaraja?

Tämänpäiväisessä kokouksessaan NLA joutuu ottamaan kantaa myös siihen, mitä arvoa heidän omilla päätöksillään on mikäli jo kertaalleen hyväksyttyä ja eteenpäin lähetettyä lakiesitystä voidaan vielä jälkikäteen mennä peukaloimaan?

On myös mahdollista, että Thaimaan senaatti saa koko paketin arvioitavakseen, kertoo Bangkok Post.

Tästä on kysymys. Kuinka pitkälle iso veli saa kansalaisiaan valvoa?

Tästä on kysymys. Kuinka pitkälle iso veli saa kansalaisiaan valvoa?