Koh Samuilla on mielenkiintoinen historiikki, jota eräs paikallinen tuttavani minulle avasi muistellessaan isoisänsä kertomuksia. Japanilaiset ovat esimerkiksi menneet Surat Thaniin, josta siirtyneen Koh Samuin saarelle tappelemaan USAn kanssa. En jotenkaan olisi millään edes osannut ajatella, että tätäkin saarta on käytetty moiseen toimintaan.

Aamuisin mennessäni salille toiselle puolelle saarta, huomaa hyvin paikallisten arkea. Ainoat farangit siihen aikaan ovat juoksevat muay thai -harrastajat, jotka pinkovat hikisinä auringonnousuun. Muay Thai on kansallislaji, ja valtaosa miehistä on viettänyt enemmän tai vähemmän aikaa tämän harrastuksen parissa.

Lamaille kuljettaessa oikaisemme usein päätieltä muslimialueen läpi, jossa on voimakasta aromatiikkaa ammentava kala/ruokatori sekä lapsille koulu. Toisinaan lapset osoittavat sormella, kun valkoiset ihmiset kiitävät läpi asuinalueen. Aamuisin paikalliset ostavat sieltä tuoreksia kotiinsa ja ravintoloihinsa. Täällä on muutama oikeasti suuri, vähän tukkutyyppinen ruokakauppa, mutta silti tuore ruoka ja torimeiningit ovat enemmän paikallista tyyliä.  Eurooppalainen on liian kiireinen tehdäkseen ruokansa tuoreista raaka-aineista, sillä kauppaan kerkeää kerran viikossa ja tuotteiden on säilyttävä pitkään.

Osa paikallisista on jo touhuissaan, ennen kuin kukko laulaa. Pienet puodit aukeavat, hedelmät hakevat paikkaansa kojuissa ja apinat ovat valmiina tulevaan työpäivään isäntineen. Ne kulkevat lava-autojen takana naruissa, ja niiden tehtävä on kiivetä kookospähkinäpuuhun ja pudottaa kypsät yksilöt ihmisille poimittaviksi.

Nähdäkseni thaimaalaiset voisi jakaa, on niitä, jotka aloittavat päivänsä aikaisin ja sitten on niitä, jotka aamulla käyvät nukkumaan. Kukin työkuvioistaan riippuen. Baarikadun työntekijöiden päivä päättyy, kun viimeinen sekava farangi hoippuu kohti seiskarin juustoleipää ja viimeistä leposijaa taskut tyhjinä.

Täällä näkyy tietyllä tapaa hyvä tasapaino turistielämän ja paikallisen elämän välimaastossa. Tuntuu, kuin Samuilla kaikki täydentäisi toisiaan

TIT