+66 8 2913 6399
thaimaansuomalainen@gmail.com

Olemme saaneet lukijapalautetta siitä, ettei helsinkiläisistä Thai -ravintoloista ole vielä näillä sivuilla arvosteluja näkynyt. Arvostelijoille sanottakoon, että ei ole Tampereelta eikä Turustakaan, mutta aloitetaan nyt sitten Helsingistä.

Paikka löytyi Kampin kauppakeskuksen katutasossa olleen liikepaikkakartan avulla. Nyt jos koskaan voidaan sanoa arvostelukeikan tulleen kohteeseensa kuin salama kirkkaalta taivaalta, sillä yllätyksenä tämä tuli meillekin. Mutta aasiaan.

Thai Orchid Villa on Fredrikinkadun puolelta Kampin kauppakeskukseen tultaessa ensimmäiseksi vastaan tuleva ravintola. Narinkkatorilta tultaessa täytyy ensin mennä liukuportailla oikeaan kerrokseen ja sieltä päin katsottuna ravintola onkin sitten viimeinen paikka oikealla Fredrikinkadun uloskäyntiä kohti mentäessä.

Perillä on vastassa todella kivasti sisustettu ravintola, jonka etnisestä alkuperästä tuskin kenellekään jää mitään epäilystä. Kauppakäytävältä sisään tullessa on vastassa kodikas ravintolasali, jonka ulko-oven vasemmalta puolelta löytyy kivan oloinen avokabinetti. Paikan paras, isommille seurueille tarkoitettu kabinettipöytä oli luonnollisesti varattu. Se pitänee varata etukäteen tai luottaa todella kovaan tuuriin?

Kun tuolta Fredrikinkadun puolelta tullaan Kampin kauppakeskukseen, on Thai Orchid Villa ensimmäisenä vastassa. Tuossa vasemmalla Tepi varmistaa, että lompakko on edelleen matkassa mukana.

Olemme liikkeellä lauantai-iltapäivänä, joten buffet -pöytää emme odottaneetkaan olevan tarjolla, mutta käytävälle näkyvässä valokyltissä mainostetaan yllätykseksemme päivän ruokaa hintaan 12 €. Se on Helsingin keskustassa mielestämme sangen kohtuullinen hinta. Toinen jännittävän oloinen yllätys löytyy alkuruokalistalta, jonka lopusta löytyy ehdotelma kolmen eri alkueineen yhdistämisestä pääruoaksi 24 € hintaan. Ei paha.

Selvyyden vuoksi sanottakoon, että meitä Kehä III:n ulkopuolelta saapuvia maalaistolloja vaivaa ennakkoasenne, jonka mukaan Helsingin keskustan liiketilojen vuokrahintataso ei voi olla vaikuttamatta tarjolla olevien ruoka-annosten hintoihin. Siitä syystä hyväksymme muutaman euron kalliimmat hinnat kuin esimerkiksi Salossa tai Kouvolassa.

Lisää miellyttäviä yllätyksiä Thai Orchid Villa tarjoaa ruokalistallaan siten, että kunkin ruoka-annoksen hinta näkyy riippuvan siitä, haluatko ruokasi tofun, kanan, porsaanlihan, katkarapujen tai minkä tahansa tarjolla olevan vaihtoehdon mukaan. Tofu ja kana ovat sieltä halvimmasta päästä ja lohi sekä katkaravut kalliimmasta. Juomapuolella tarjoavat särpimeksi näemmä Leon olutta hintaan 4,50 €/pullo. Suorastaan kohtuullista, mikäli sattuu pitämään Leon köljöistä.

Tarjoilijan kanssa asiointi sujuu kolmella kielellä. Itse tilaan massaman curryni suomeksi, Tepi tilaa kahta eri alkuruokaa ja pääruoan englanniksi ja Luck keskustelee ruokalistan sisällöstä thaiksi, muttei vielä tilaa mitään. Maritan valinta osuu keltaiseen curryyn, josta myöhemmin saamme kuulla sen olleen niin hyvää, että sitä söisi vaikka joka päivä. Tarjoilijan kanssa käytyjen jatkokeskustelujen jälkeen Luck lopulta päätyy khad nomiin.

Luckin ilme kertoo kaiken. Toimii.

Annokset tuodaan pöytään ihan kohtuullisessa ajassa, vaikka ravintolassa täyttä onkin. Ruokailumme aikana osa sisään pyrkijöistä joutuu kääntymään pois, koska vapaita pöytiä ei ole.

Isoista lautasista johtuen pääruoka-annokset näyttävät jopa pieniltä, mutta itse tunnen syöneeni aivan tarpeeksi ruokailun päättyessä. Tepi ei saanut omaansa loppuun ja Luckin kanssa jaoimme toisen Tepin tilaamista alkuruoista, lihavartaita Satay -kastikkeessa. Ahneena ihmisenä Tepi söi toisen omista alkupaloistaan itse. Lihalla täytettyjä kevätrullia.

Kaiken kaikkiaan ateriointikokemus Thai Orchid Villassa on mitä mainioin. Maritan omaa annostaan koskeva ylistys tulikin jo mainittua ja seurueen thaimaalaisjäsenkin piti omaansa onnistuneena. Tepi otti vertailukohdaksi keväisen vierailunsa lauritsalalaisessa Tom Yam -ravintolassa. Paikassa, joka ei todellakaan makeile puitteillaan, mutta ruoka-annoksillaan sitäkin enemmän.

– Kyllähän tämäkin hyvää oli, mutta ei vetänyt vertoja Lappeenrannalle, oli kommentti.

Hintataso on mielestämme sangen kohtuullinen à la carte -lounaasta Helsingin keskustassa. Hintaluokassa 20 €/hlö. Neljän hengen yhteinen lasku tasan 78 € ja nälkä lähti jokaiselta.

Katettu terassi on viihtyisä ja valoisa.

Tällä kertaa naisväki kävi katsastamassa paikan saniteettitilat ja totesi ne hyvin hoidetuiksi, siisteiksi, mutta auttamattoman pieniksi.

Yksi selkeä miinus Thai Orchid Villalle on kuitenkin pakko antaa: henkilökunta ei millään tavalla puuttunut pikkulasten jatkuvaan juoksenteluun ravintolan sisäpihalle avautuvalla ovella, josta todella kylmä tuuli pääsi puhaltamaan pitkiä aikoja oven lähellä olleisiin pöytiin. Lapset saivat roikkua ovessa mielin määrin, kunnes ruokailu lopulta oli pakko päättää takki päällä vähän niin kuin kioskiluukulla ikään. Ja miksi ihmeessä aikuistenkin on pakko pitää sitä ovea auki odotellessaan pihan toiselta laidalta ovea kohti maleksivia kavereitaan? Ei muuten säily ruokakaan kauaa lämpimänä siinä viimassa.

Näistä syistä tuossa edellä puhuttiin ateriointikokemuksesta. Ravintolakokemus ei yltänyt samalle tasolle.

 

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: