Thaimaan ja Malesian välinen raja vuotaa pahasti. Tämän saivat todeta tarkastuskäynnillä olleet rajaviranomaiset Malesian vastaisella rajalla.

Thaimaan tehostettu rajavalvonta on alkanut tehostetuilla rajatarkastuksilla. Näiden tarkastusten murheellisia tuloksia esitteli Songkhlan eteläisessä provinssissa kuvernööri Jaruwat Kliangklao. Miten voi mikään raja pitää, jos raja-aidassa on selviä, ihmisen mentäviä aukkoja?

Kuvernöörin mukaan aukoista ovat kulkeneet niin laittomasti kotimaahan palanneet thaimaalaiset kuin Malesian koronavirustilannetta pakenevat muunmaalaisetkin. Malesia ilmoitti sulkevansa rajansa 1.6. alkaen, mutta eipä tuo kovin tiiviiltä näytä. Joissain kohdin laittomat rajanylittäjät ovat tarvinneet tikapuita ja jossain muualla pelkkä olemassaolevan aukon laajentaminen esim. laudankappaleilla on riittänyt. Enemmän vaivaa on nähty silloin, kun on leikkureilla katkottu piikkilankoja tai kaivauduttu raja-aidan alitse kohdassa, jossa maa on pehmeää.

Säännöllinenkään partiointi rajalla ei tee siitä aukotonta niin kauan kuin miehiä ei riitä kokoaikaiseen läsnäoloon pitkin koko rajaa, tarkastusraportissa todetaan.

Kaikkein huolestuttavinta rajatarkastuksen tuloksissa on kuitenkin kysymys siitä, mitä mahtaakaan tapahtua nyt tarkastetun alueen ulkopuolella? Ei Malesian suunnasta ainakaan perinteisesti ole koukittu rajan yli lainkaan samassa mittakaavassa kuin esimerkiksi Myanmarista.  Thaimaan ja Malesian välistä maarajaa on 645 km, Myanmarin vastaista rajaa Thaimaalla on melkein 2.500 km. Montako aukkoa siellä on? Tai Kamputsean vastaisella, 803 km:n mittaisella rajalla?

Malesialainen ja thaimaalaiset rajatarkastajat etsivät aukkokohtia yhteistyössä Thaimaan etelärajalta Songkhlan provinssissa.