Rautavaaran Maanselkä tarjoaa hienon näköalan, enimmäkseen metsää, myös kynttilämetsikköä, ja aukkoja. Sateet ja tuulet harjaavat selkää mistä tahtovat. Ohuet puut, ja kaikki pensaat, kumartuvat lumen painon alla. Säilyvät tai vioittuvat, jopa katkeavat.

Hiekkaa pitäisi varata mukaan. Liukkaalla kelillä selälle nouseminen vaatii taitoa. Kahdesti nousu on jäänyt kesken, peruutin alamäkeen, peräpenkillä nukkui rakas Vilperi-koirani, joka nyt on jo uurnataivaaseen muuttanut. Ihan penkassa emme käyneet. Tukkirekkoja tai muita hirviöitä ei sattunut edestä eikä takaa tuleviksi.

Kouluauto Thaimaan vuoristossa olisi jättänyt lapset kävelemään ylämäen. Me kiersimme Pajukosken kautta Valtimolle. Siellä mäet ovat matalampia, mutta tie mutkaisempi.

Maanselälle ei ole pystytetty Buddhan patsasta tai tuulimyllyä vaan radiomasto, punaiset valot näkyvät kauas ja ylös. Maasto on tuttua thaimaalaisillle marjanpoimijoille, jotka kävelevät kesällä alueen ristiin rastiin. Poimijoiden oletetaan tienaavan rahat matkalippuun. Nuorena jaksaa. Talven ajan autot kyyhöttävät leirin parkissa. “Himassa” ovat kylki kyljessä.

Vaaran alapuolella alkavat suuret suot, matkan varrelle jää Tiilikkajärven kansallispuisto ja parkkipaikka, jossa saa syödä eväät ja paistaa makkaraa. Kajaanintieltä on hyvä yhteys, ajoa voi jatkaa Metsäkartanolle, josta luonnon keskeltä avautuu matkailukeskus. Majoitus hotellitasoista. Mahdollista hiihtää tai patikoida, suunnistaa, kokeilla kävelyä pitkospuilla, kalastaa ja vaikka juhlia. Hiilinielusta saa nauttia, siitä maksua ei peritä. Ihmiset pitävät seutua asuttuna, kunneka toimintakyky pakottaa taajamaan tai jopa houruinhoitolaan.

Kuvassa ehkä kuumin paikka, jossa olen pysähtynyt matkalla Khon Kaenista Wang Saphungin kautta Chiang Khaniin (yläkuva).

Tässä vaiheessa utelen itseltäni, mitä tekemistä jutullani on KHON KAEN -Maratonille valmistautumisen kanssa? Onpa paljonkin. Hyväsatoisena vuonna olen kerännyt lentolippuun rahat metsästä ja suolta, nipin napin, vaikka polttoaine on lohkaissut ison osan aina. Nyt ajelen keikalle Sonkajärven kansalaisopistoon, käännyn Rautavaaralta Iisalmen suuntaan. Luovan kirjoittamisen ryhmä kokoontuu.

Jalkalenkillä koukkaan joskus Savon puolella rajan yli, mummoni asui siinä tuntumassa. Sen ajan ihmiset ovat kävelleet näitä matkoja pitkin kinttupolkuja. Pyöriä ja kelkkoja näkee vieläkin.

Huomenna on pressan vaalien ensimmäisen kierroksen tulosilta. Eräs katsoja oli lähettänyt tenttiin kysymyksen, että tietävätkö edustajat, miten köyhä Suomessa elää? Eipä vastauksista asia kirkastunut. Minulle on jäänyt käsitys, että köyhä-sana on lähes tabu, josta puhe luiskahtaa äkkiä pieni -ja keskituloisiin. Aloitusta vaille valmis -sanonta meni jälleen savolaisten tiliin. Onneksi. Ja onhan Suomi hyvinvointivaltio.

Eija Mämmi