Thaimaan entinen pääministeri Prayut Chan-O-Cha (yläkuva) on nimitetty kuninkaan yksityiseksi neuvonantajaksi 30.11. alkaen, kertoo Thaimaan virallinen lehti The Royal Gazette.

Kuninkaalla toki on muitakin neuvonantajia, mutta yhtä kaikki nimitys on selkeä merkki siitä, että kuningas arvostaa takavuosien yhteiskuntarauhan takuumiestä suuresti. Pääministeri kenraali Prayutista tuli vuoden 2014 sotilasvallankaappauksen jälkeen, jossa syrjäytettiin pääministeri Yingluck Shinawatra.

Toiselle pääministerikaudelle Prayut valittiin vuoden 2019 näennäisen vapaissa vaaleissa vaaliteknisen temppuilun ja sotilashallituksen nimittämien senaattorien avittamana. Pääministerin tehtävät hän jätti viime elokuussa.

Thaimaan virallinen lehti – The Royal Gazette

Kuninkaallisten neuvonantajien neuvoston perusti aikoinaan kuningas Rama V ja se on ollut toiminnassa niistä ajoista lähtien. Prayut on hommaan omiaan, sillä hänen tehtäviinsä tulee kuulumaan mm. yhteydenpito kuninkaan, hallituksen, parlamentin ja tuomioistuinten välillä.