Thaimaata vuoden 2014 sotilasvallankaappauksesta saakka johtanut kenraalipääministeri Prayut Chan-O-Cha (pikkukuva) on ilmoittanut jättävänsä politiikan.

Sotilasvallankaappausta johtanut kenraali hallitsi ensin maata armeijan ja vuoden 2019 vaalien jälkeen kenraalien muodostaman päähallituspuolue Palang Pracharathin (PPRP) tuella. Kenraalit olivat jo ennen vuoden 2019 vaaleja varmistelleet vaalivoittoaan nimeämällä Thaimaan parlamenttiin 250 senaattoria, jotka kaikki joutuivat ennen virkaan nimittämistään vannomaan uskollisuudenvalan maan kuninkaalle, perustuslaille ja armeijalle. Juuri näiden senaattorien äänillä Prayut nousi neljä vuotta sitten pääministeriksi, vaikka oppositioon jäänyt Pheu Thai -puolue voittikin vaalit.

Nyt nämä samaiset senaattorit ovat koitumassa vuoden 2023 suurimman vaalivoittaja Move Forward -puolueen (MFP) ja sen pääministeriehdokas Pita Limjaroenratin kohtaloksi. Toistaako historia itseään, se nähdään huomenna, kun uuden pääministerin henkilöstä äänestetään ensimmäisen kerran parlamentissa.

Huomenna nähdään käykö Thaimaassa jälleen niin, että vaalien suurin voittaja ja maan suurin puolue jää oppositioon.

Saatuaan ennen viime vaaleja kuulla, ettei enää ole nousemassa Palang Pracharath -puolueen pääministeriehdokkaaksi Prayut teki kaikkien aikojen loikkaukseksi sanotun poliittisen peliliikkeen, jonka seurauksena maan hallitseva pääministeri liittyi oppositiopuolue United Thai Nationin (UTN) jäseneksi. Mukaansa uuteen puolueeseen Prayut otti muitakin Palang Pracharathin ministereitä ja teki näin kertaheitolla ynnä muut -sarjaan lukeutuneesta oppositiopuolueesta varteenotettavan hallituspuolueen.

Prayut lähtikin vaaleihin uuden puolueensa vaalivankkureiden kärkinimenä ja sen oletettuna pääministeriehdokkaana. Vaikka UTN saikin vaaleissa ainoastaan 36 kansanedustajanpaikkaa, uskoivat jotkut loppuun asti Prayutin mahdollisuuksiin jatkaa pääministerinä vaaleissa rökäletappion kärsineiden entisten hallituspuolueiden ja armeijalle uskollisten senaattorien tuella.

Kun Prayut sitten viime viikolla sai kuulla, ettei UTN asetukaan hänen taakseen pääministerivaalissa, alkoi hänen pelinsä olla pelattu. Eilen kuultiin maata yhdeksän vuoden ajan hallinneen pääministerin ilmoitus, jonka mukaan hän jättää politiikan. Samassa yhteydessä hän ilmoitti luopuvansa alle vuoden kestäneestä UTN:n jäsenyydestään. Ilmeisen pettyneenä.

Prayutin lähdön myötä päättyy yksi aikakausi Thaimaan historiassa.

Poliittiset tarkkailijat Thaimaassa ovat tänään huomautelleet paikallisessa mediassa, ettei Prayut missään vaiheessa onnitellut vaalivoittaja Pita Limjaroenratia tämän rökälevoitosta. Toisaalta, tunteeko historia yhtäkään kenraalia, joka olisi tappion jälkeen mennyt onnittelemaan sodan voittajaa?