Potkurikeli on mainio. Peruutan kelkan katoksesta ja lähden mummolaan päin. Hirsitaloa tontilla ei enää ole, vaan iso kota, penkeille mahtuu nukkumaan. Kotia seudulla näkee teiden varsilla. Metsämiehet ja muut eränkävijät tarvitsevat niitä joskus.
Olen tottunut pitempään treeniin marjoja poimiessa. Ja jo keväällä naapuri järjesti viikoksi männyn ja kuusen taimien istuttamista. Syyskuussa päätin, että kerran viikossa käyn mummolan lenkin. Matkaa on 16 km, mittasin sen vasta jälkeen päin. Hölkkäsin osan ja osan kävelin. Kirjasin käytetyn ajan kalenteriin, kaksi ja puoli tuntia meni. Kumikengät jaloissa aika läheni kolmea tuntia.
Juon lasillisen vettä joka aamu. Sitä varasin taskumattiin, ja join pari desiä tunnissa, kuten ohjeissa kehotetaan. Paremman puutteessa, ja kaiken varalta, taskussa kulki muutamia karkkeja ja yksi “kaunis kultaseni” eli sokeripala.
Lisäravinteista pitää ja kannattaa kertoa lääkärille. Välttyy muun muassa siltä, että osassa teho laimenee, jos ne napostelee yhtä aikaa. Kulutus tunnin lenkillä on 400 kcal, vauhdista riippuu, onko yli vai alle. Kaupoista saa papuja, ja niistä proteiinia. Pähkinöitä voi syödä kourallisen päivässä. Näin lihaa ja kalaa ei tarvitse niin paljon. Kramppien varalta olen lisännyt ravintoon magnesiumia.
No, muorin pullat olivat uunissa, eivät palaneet eivätkä paistuneet. Jotakin edistystä sentään huomasin. Alkuun jalat väsyivät kipeiksi jo 13 km:n kohdalle tullessani. Aika nopeasti kipukohta oli siirtynyt kohtaan 15 km. Seuraavaksi lepopäivän jälkeen jaksoin koko matkan, ja puuhailin vielä kotona yhtä ja toista senkin jälkeen. Päättelin, että olen valmistautumisen kohdassa “osaa jakaa voimansa oikein”. Maasto on raskaampaa kuin Khon Kaenissa, mutta matkaa pitäisi vielä jatkaa viisi kilometriä.
Bueng Kaen Nakhon -järven tuntuma on temppelikylläinen.
Lippu KHON KAEN -Maratonille oli siis jo ostettu. Yhä mietin, jaksanko millään vauhdilla puolimaratonia tammikuussa. Kohtalo puuttui suunnitelmaani. Tuli talvi. 29.10. satoi ensilumen, lunta tuli runsaasti. Kylmeni. Eväsvesi jäähtyi taskussa, eikä edes maistunut terveelliseltä. Sitten sattui kuolema. Ja lentolipun hinta oli kivunnut varsin ylös. Luovuin matkasta. Päätös oli pieni helpotus ison surun keskellä.
Metsä tekee talousmetsän työt, muuten se on vapaa. Nautin tiestä ja potkimisesta. Myötämäessä kelkka kiihtyy vinhaan vauhtiin. Teho tulee tasaiselta ja vastamäessä, on vain viitsittävä. Toki vaihtaisin muutaman lauseen, jos joku sattuisi kohdalle, mutta eipä satu. Metsäkoneet siirtyneet toiselle savotalle, samoin kuljettajat, joista kahdelle koitti ja syksyllä “vihreä siirtymä” armeijaan.
Totuus astuu eteen perukalla, jossa aura-auto käynyt viikkoja sitten. Ura silti selkeä, potkurista saa vieläkin tukea. Viimeistään nyt muistan, että olen kotona, en Khon Kaenissa varastoimassa viimeisiä D-vitamiineja iholle. Ja lähdössä Suomeen.
Eija Mämmi
You must be logged in to post a comment.