Yleisö suorastaan riehaantui thaimaalaisen varmistettua Pattayalla pelatun Honda LPGA golf -kisan voiton.

– Olen rehellisesti sanottuna sanaton. Olin niin hermostunut koko päivän ja jännitti sekin, kun niin moni thaimaalainen fani oli saapunut katsomaan kisaa ja etenkin sen viimeistä päivää, onnellinen voittaja kertoi medialle.

Ulospäin siitä hermostuneisuudesta ei näkynyt aavistustakaan. 24 -vuotias bangkokilainen osoitti täydellistä hermojensa hallintaa pelaten viimeisen päivän 67 lyönnillä ja koko kisan 21 alle par’in kokonaistuloksella 267.

Maailmanlistan 43. sijalla majaileva Patty on vasta toinen Pattayan LPGA -kisan voittanut thaimaalainen. Ensimmäisenä tempun teki muuan Ariya Jutanugarn vuonna 2021.

Viime vuonna kisan vei Lilia Vu.

Vain viikko sitten Patty kävi pokkaamassa ensipalkintorahat Saudi Arabiassa pelatusta European Tourin osakilpailusta. Tätä on golf oudoimmillaan. Aasialainen voittaa Arabiassa järjestetyn Euroopan Tourin osakilpailun.

– Voittaminen kotimaassa järjestetyssä LPGA -tourin kilpailussa on minulle unelmien täyttymys. Sain pelata omien vanhempieni ja kaikkien näiden upeiden fanien edessä, Patty sanoi.

Itse hän uskoo voittojensa salaisuuden piilevän jo viime sesongilla alkaneessa kuntoharjoittelussa.

– Sen tulokset alkavat näkyä nyt.

Voitto toi Pattylle maineen, kunnian ja ranking -pisteiden lisäksi myös muhkean tilin. 9,17 miljoonaa bahtia (n. 241.000 €) kaikkiaan. Sen päälle tulevat vielä mahdolliset sponsorien kanssa sovitut menestysbonukset.

Siam Country Club on aina tarjonnut kisalle mahtavat puitteet.

Viimeisenä kilpailupäivänä armottomaan takaa-ajoon äitynyt sveitsiläinen Valenzuela pääsi erittäin lähelle tavoitettaan olla maailman ensimmäinen sveitsiläinen LPGA -kilpailun voittanut nainen. Hän selvisi viimeisen päivän urakastaan vain 63 lyönnillä, mutta jäi siitä huolimatta yhden lyönnin päähän Patty Tavatanikistä kokonaistuloksella -20.

– Kaikki mitä minulla oli, jäi tänään tuonne kentälle. Itse olen ylpeä viimeisen päivän pelaamisestani, kisan kakkonen kommentoi.

Kolmossija meni tänä vuonna jakoon eteläkorealaisten Sei Young Kimin ja Hye-jin Choin kesken.