Khon Kaen tuntuu vähän kodilta, kun näkee Tamarind Heartwoodin (yläkuva). Korteissa pukki pysyy suosikkina. Pääsin koskemaan elävää tamarindia ja sain palkoja syödäkseni. Vertaus taateliin on osuva. Tavasin jotakin munkkitarinaa. Vuosien päästä tajusin yhdistää asioita keskenään. Patsas sopii parhaiten opaspaaluksi, ja paikkaan, missä maata on näkyvissä. Herneet ovat isoja, palossa, terveellisiä, niitä voi ostaa torilta. Puun runsaista arvoista löytyy yhä uutta. Voihan herne.
Kaupungista tunnetaan yksi selvä hotellikukkula: ylimpinä Pullman, Charoen Thani ja Kosa. Katselin niitä kolmen viikon aikana parvelta. Parasta sukia vähän itseään, kun sinne kahville menee tai eksyy. Yksi rakennus jäänyt kesken, seinät pystyssä, linnut ovat omineet siitä hotellin itselleen. Kivijalassa toimii muutama myymälä. Enpä tiedä, onko työ parempi purkaa kuin pestä, ellei kukaan jatka? Useita kertoja olen kiivennyt eri portaille ja tähynnyt, missä päin maamerkki törröttää.
Eläinpatsaita näkee paljon, norsuja ja valkeita norsuja myös ryhminä, jäniksiä, tarueläimiä. Eräiden katujen varsilla sähköpylväiden päät ovat upeita patsaita kaikki. Ulompaa löytyvät dinosaurukset, pienet, isot ja vielä isommat. Siltojen ja temppeleiden kaiteisiin ovat arkkitehdit piirtäneet parastaan. Pitkä kaide voi olla yhtä lohikäärmettä. Maalattuja hyvän tuulen -patsaita löytää kaiken ikäisille.
Liikenteen päästöt, noki, poltossa vapautuvat hiilet, valokin, jopa ihmisen hengitys rasittavat patsaita. Musta kerros näkyy silmin. Levä viihtyy kosteassa. Patsas syöpyy. Pinta tarvitsee pesua, maalausta, korjausta, ympäristön siivousta, suojausta.
Työtä saavat, ja ovat saaneet, muutkin kuin taiteilijat. Jokaisen velvollisuus on viedä edes omat tupakantumpit roskiin kannen alle. “Kivisyöpä” on sana, jota ei juuri kuule. Kivipölykeuhko taas ihmisen ammattitauti, jolle muun muassa kaivoksessa altistuu. Buddha tarvitsee apua, Mekong-joen suojelu sekin sitoo voimia yötä päivää. Uskon, että Hänkin tahtoo saada kylpyvetensä puhtaana.
Opaskirjoissa mainitaan (dinosaurus)puisto. Paikka Central Plazasta Srichan kadun yli kohden rautatieasemaa. Välillä on City-portti, joita kaupungissa on useita, ja jotka nekin ovat komeita.
Nyt on vierähtänyt jo vuosia siitä, kun kävin siellä viimeksi. Tai ainakin oletan käyneeni. Kun asennoituu, että oleilee vain puistossa, alue on mainettaan parempi. Laaja, kauttaaltaan penkkejä, käytäviä ja puita. Puut keräävät saasteita, ja osa tuottaa hedelmiä! Viheralueita ei ole tuhottavaksi. Voi kun näkisi edes osan kukassa.
Puistohoitaja tarvitsee eväät, vettä sekä laiskaa mieltä ja aurinkovoiteen. Vieras lisäksi kartan sekä pari sataa bahtia, jos oikeasti eksyy. Neuvoa uskaltaa kysyä. Kukaan ei ole puistoon päin neuvonut, sain käyskellä rauhassa, kävelykin hidastui. Kaksi tuntia vastaa harjoitusta. Uusi rata oli rakenteilla, mutta puut vaimentavat äänet.
Dinosaurusten puolesta paikka on lähinnä leikkipuisto, patsailla saa kiipeillä, kulkea läpi, liukua alas. Kuivaa ruoho on kuivana aikana, mutta maleksimisen kaduilla puisto voittaa. Hoitaja saa istahtaa, lapset viihtyvät, tuskin turtuvat näkemäänsä, ennen tuskastuvat kuumaan.
Käytävää portista kun laskeutuu alas kadulle, alkaa vilkkaus. Iltasella elämä, yleensä musiikki, on joskus äänekästä. Valotaide komeinta näkemääni. Kun Bhumibol oli kuollut, Bangkokista tuleva linja-auto pysähtyi taiteen kohdalla, olimme jo myöhässä ennen sitä, mitäpä pieni viive. Asema on kuuden kilometrin päässä. Alemmassa kuvassa uusi temppeli vuoden 2017 valaistuksessa. Avoimista ovista sisään pistäytyy vaikka iltasella, saa painaa väsyneet nilkat viileään lattiaan.
Eija Mämmi
You must be logged in to post a comment.