Näki, ja tunsi, miten banaanipuu itki;
kaunis orkidea, jota se rakasti, ihaili,
kuihtui vieressä, kuihtui.
Päivän kun elää, värssyn viisastuu, sanoo vanha kansa. Eilen opin, että niin halpa ja hyvä ruoka kuin banaani onkin, se tappaa orkidean. Tai siitä erittyvä etyleeni sen kukat. Sain taannoin lahjaksi orkidean, kukki kauniisti, kastelin ohjeen mukaan, annoin sille omaa ravinnettaan, mutta kuihtui se kuitenkin pois. Syy ei ollut banaani.
Erään kerran, kun olin palaamassa kotiin, Suvarnabhumissa jakoivat orkidean oksia. Kukka matkusti repun kulmassa. Viikkoja se viihtyi uudessa kotimaassa, kukki itsensä loppuun, vaikka en hoitanut oikein mitenkään.
Valtimo on liitetty Nurmeksen kaupunkiin, olemme kaikki nurmeslaisia. Kuntalaisten talo on muussakin kuin hallinnon käytössä, taajaman kokoon verrattuna iso ja hyvin rakennettu. Yhdessä nurkassa sijaitsee kirjasto, suppea, mutta kirjoja saa tilattua Vaarakirjaston alueelta maksutta.
Menneellä viikolla menin kirjastoon. Aulassa sain tiedon, että kerrosta ylempänä opiskelijat tekevät terveysmittauksia eikä maksa sekään mitään. Palvelu sattui todella tarpeeseen. Välillä olo on jämäkkä, joskus taas tuntee kuin olisi enemmän olkipaali.
Verenpaine ja -sokeri, puristusvoima, kierroksen lopussa nousin paljain jaloin vaa’an näköiselle alustalle, joka eritteli kehon koostumusta. Pahin pelkoni, että olisin rasvapatukka, osoittautui turhaksi. Tuloslista on varsin hyvä suhteessa ikään, lepoaineenvaihdunta noin 1300 kcal/vrk. Sen yli menevä osa riippuu kulutuksesta. Mieli iloisena pääsen lenkille, KHON KAEN -Maraton on jo tammikuussa! Rahaakin säästyi.
Mietin tietysti, mitä syön. Usein ote lipeää. Kalkkia olen napostellut 18-vuotiaasta saakka, elimistö kun ei ole huolinut maitoa. Nyt kaupasta saa kauramaitoa, ja sitä olen sietänyt, ilman että lisään sekaan mitään roppeja. Puuro parempaa kuin veteen keitetty. Paasto on ollut joskus välttämätön paha, niinpä syön kun on mitä syödä.
Uskon asiat ovat joskus arkojakin asioita. Mitä niistä pitäisi ajatella? Enpä tiedä. Iän myötä olen kai sitä mieltä, että kun elää riittävän hyvin, on kai tehnyt sen mitä pitää.
Haluan käydä temppeleissä, kaikki ainakin hyvää taidetta, näen ja nautin näkemästäni. Rutiinit sopivat minulle. Joskus pääsee luostariin. Kirkossa kävisin ehkä useammin, jos asuisin lähellä.
Pääsiäisen liikenne on vilkkaimmillaan. Hyvä asia olisi käydä tai pistäytyä katsomassa, kenellä omainen laitoksessa asustaa. Vaikka vanhus ei puhu enää, tuskin reagoi omaisten käyntiin, voi hän silti kuulla. Musiikki tehoaa vielä, kun ei muu mikään. Rakkaiden puhe voi olla musiikkia hänen korvilleen. Käykööt uskot yksiin tai olkoot käymättä.
Julkinen sana on asiasta kovin vähän huolestunut, enemmän siitä, että muutamat viinat saattavat loppua, lakosta kun on tullut Alkon “pullonkaula”.
Koirani Vilperi rakasti musiikkia, urut ja piano olivat lemppareita. Hartaana se istui tai nukkui kirkon parkkipaikalla. Hoitokodilla se oli odotettu vieras, toimi lukukoirana, sai olla läsnä ja pitikin olla. Kanttorin käynti oli sille pieni palkinto.
Vilperi huolehti lattian siisteydestä; keräsi ruokahiput, aivasti kun pölyä kertyi, lekotteli puhtaan maton päällä ja näytti onnelliselta. Näkö, kuulo ja selkä siltäkin heikkenivät viimeisen elinvuoden aikana. Uurna on yhä pöydällä, minne sen raskisin viedä, ja tuskinpa kenenkään tuntoja tai uskoa loukkaa? Jos olisi ihmisvainaja, tuhka olisi sijoitettava tai siroteltava vuoden kuluessa.
Rauhallista pääsiäistä.
Eija Mämmi
You must be logged in to post a comment.