Valtion omaisuudesta huolta pitävä The Crown Property Bureau on ilmoittanut laukkakilpailuja järjestävälle Royal Turf Clubille näiden joutuvan lähtemään Nang Loengin laukkaradalta, vaikka vuokrasopimuksen päättymisestä on vasta 19 vuotta. Pikkumaisia tyyppejä.

Aikaa lähtemiseen ja jälkien siivoamiseen on annettu 180 päivää, eli lähes puoli vuotta. Luulisi hoituvan, mutta miten käy laukkakilpailujen?

Sotilashallinnon myötä on Thaimaassa viime vuosina alkanut paljastua juuri tämän tyyppisiä “herrasmiessopimusten” varassa toimivia yrityksiä ja organisaatioita, jotka operoivat valtion mailla vailla minkäänlaista vuokranmaksuvelvollisuutta. Laukkaradan tapauksessa valtio on menettänyt vuokratuloja paitsi radasta, niin myös kahdesta kuusikerroksisesta parkkitalosta, viisikerroksisesta hallintorakennuksesta, yhdestä yksikerroksisesta talosta ja uima-altaasta kuluneet 19 vuotta. Alkuperäisen vuokrasopimuksen mukaan niistä olisi pitänyt maksaa vuokraa 10.000 – 30.000 bahtia kuukaudessa kustakin.

Oli kai korkea aika jonkun valtion omaisuudesta huolta pitävän tahon huomata, että nyt kun sellaiset 18 miljoonaa bahtia (lähes 500.000 €) vuokratuloja on jäänyt saamatta, niin ehkä tuo laukkarata voitaisiin ottaa tuottavampaan käyttöön? Niinpä 102 vuotta sitten avattu laukkarata tarvitaan nyt rakennustoimintaa varten.

Neuvotteluja uuden laukkaradan sijainnista on käyty aina siinä edellisessä sotilasvallankaappauksessa syrjäytetyn pääministeri Thaksin Shinawatran hallituskaudesta alkaen ja yhtenä vaihtoehtona esitettiin silloin ainakin Pattayaa, mutta Royal Turf Club vetäytyi hankkeesta taloudellisiin syihin vedoten. Vuonna 2003 arveltiin muuton tulevan maksamaan noin miljardi bahtia (n. 27 meur).

Ja onhan se nyt ihan eri juttu joutua maksamaan vuokraa vielä sen päälle.

19 vuotta vailla minkään valtakunnan vuokranmaksuvelvollisuutta toiminut laukkarata on ollut bangkokilaisten suursuosikki jo yli 100 vuoden ajan.