Kesällä 2009 thaimaalaiset esittelivät itsensä ja hieman Khon Kaenin kaupunkia. Mustikoita olivat poimineet, sen näki kyynärpäitä myöten. Sain lehtileikkeen, josta selvisi, että ovat jo olleet tekemisissä Lieksan lehden toimittajan kanssa. Leike on säilynyt.
Tietoni Thaimaasta olivat hataria, kirjastosta löysin muutamia vanhoja oppaita, hieman sanastoakin. Osakseni jäi olla saapuvilla, vietin päiväni kodin, lenkkipolun ja kirpputorin liepeillä. Kävin toki metsässä, vaikka marjoja ja sieniä tuli muutenkin yli oman tarpeen. Mehustin, keitin puuroa ja paistoin sienipiirakkaa.
Sain vierailukutsun sekä osoitteita. Melkein lupasin matkustaa. Vierailusta tuli totta seuraavan vuoden tammikuussa. Syrjäisin paikka, jossa pääsin käymään, on Nam Somin vuoristokylä Loein ja Vientianen välillä. Pysyimme “kartalla”, tie kiemurteli varsin pitkän matkan asumattoman kautta, mutta kiviseudun takaa tapasin monta monta vanhaa tuttua.
Nyt talvesta on aika, jolloin en kaipaa juuri minnekään. Aurinko lämmittää jo tuntuvasti, näkee lukea pitempään ja pienempää pränttiä. Lauantaina pihamaalla oli 30 cm lunta. Lapioin, pidin taukoja, lapioin, katselin urheilua Tampereelta, TV näytti kesälajeja halliolosuhteissa. Ehdin hyvin näkemään kymmenen uutiset.
Seuraavan päivän lenkin kävelin. Aurauskalustot olivat olleet liikkeellä yötä päivää, ja olivat vieläkin valtaosa tiellä köröttelijöistä. Pari lenkkeilijää tervehti, molemmat naisia, toisella naaman pesevä beagle.
Luonnossa tapahtuu jotakin. Varma merkki on kevään ensimmäinen punkki, joka viiletti pitkin lattiaa. Olin kantanut sen sisälle polttopuiden mukana.
Suomeen poimimaan lähtevien rekrytointi on Thaimaassa parhaillaan, tai onko jo ohikin? Autot odottavat Valtimolla kuskeja ja marjaisaa kesää. Näkymä on luminen parkkipaikka vanhan huoltoaseman pihassa. Heinäkuussa aukiolla alkaa vilske, satoa puretaan, punnitaan ja lastataan, elämää riittää myöhään syksyyn.
Eija Mämmi
You must be logged in to post a comment.