Jos ei joku vielä tiennyt, niin Pattayan poliisi ja/tai kaupungin viranomaiset ovat keksineet tyttöbaareille todella kansainvälisen ja viihde-elämän glamourimpaan puoleen viittaavan nimen: niistä käytetään nykyään nimeä hostess bar.

Oli nimitys mikä tahansa, niin Pattayan poliisi on kuitenkin aloittanut pistokoeluontoiset tarkastukset näissä hostess -baareissa sekä karaokebaareissa tarkoituksenaan huolehtia siitä, ettei niihin vahingossakaan pääse pesiytymään alaikäisiä työntekijöitä, kuten esimerkiksi Phuketissa on todistetusti tapahtunut.

Poliisieverstiluutnantti Surachet Aneksri Pattayan poliisista kertoi alaikäisten työntekijöiden lisäksi ratsioissa tutkittavan, käytetäänkö tai myydäänkö paikassa huumeita ja yöaikaan syynätään lisäksi aukioloaikoja entistä tarkemmin. Ilmeisesti poliisikin on huomannut uskottavuutensa olevan koetuksella, jos kaikkien baarien ja yökerhojen pitäisi sulkea ovensa viimeistään klo 02.00 ja valtaosa häiriöilmoituksista baareissa tulee tuon kellonajan jälkeen.

Lokakuussa 2022 pattayalaiseen Club Oneen tehty ratsia poiki kaikkien aikojen mittavimman valtakunnallisen baareihin kohdistuneen poliisitutkinnan.

Viime viikonlopun ensimmäisiä tarkastusten kohteita olivat Diamond Club Pattaya sekä Jacky Karaoke, joissa molemmissa olivat kaikki asiat täysin lakien ja lupaehtojen edellyttämässä kunnossa. Jopa asiakkaiden antamat virtsanäytteet olivat kaikki negatiivisia.

Tarkastuksia johtanut Surachet oli erittäin tyytyväinen tarkastusten tuloksiin, vaikka molemmissa paikoissa “turhaan” käytiinkin. Itse asiassa mies iloitsi juuri siitä ja kiitti kumpaakin paikkaa erikseen esimerkillisestä toiminnasta.

– Tarkastuksia tullaan tekemään jatkossakin, hän lupasi.