Thaimaan Department of National Parks, Wildlife and Plant Conservation (DNP) ilmoitti alkavansa siirtää Lopburin kaupungissa riehuvia apinalaumoja pois kaupungista heti, kun niitä varten suunniteltu reservaatti valmistuu.

DNP:n johtaja Athapol Charoenshunsan mukaan kaupungissa mellastaa tällä hetkellä noin 2.200 makakiapinaa. Tilanne Lopburissa on mennyt jo niin pahaksi, että apinat muodostavat uhan kaupungin jalankulkijoiden ja yrittäjien turvallisuudelle.

– Apinoiden evakuointi kaupungista tullaan toteuttamaan kahdessa vaiheessa siten, että ensimmäisenä otetaan kiinni 700 apinaa siitä osasta kaupunkia, jossa tilanne on kaikkein kriittisin, Athapol kertoi.

– Työ aloitetaan heti, kun apinatalo Po Kao Tonissa saadaan valmiiksi. Talossa tehdään parhaillaan suurta remonttia, jonka jälkeen talossa on kolme suurta erillistä ja erilaista tilaa apinoiden temmeltää, hän jatkoi.

Turisteilta ja yrityksistä tavaroita sekä ruokaa varastelevat apinat ovat myös taitavia tuhoamaan paikkoja.

Toisessa vaiheessa, jonka DNP toivoo toteutuvan ensi vuoden aikana, viedään noin 1.400 apinaa kaupungin muista osista. Näitä ovat esimerkiksi 1200 -luvulta peräisin olevan Phra Prang Sam Yotin temppelialue, Phra Kanin pyhätön alue sekä sen lähistöllä sijaitseva mopotaksiasema, jossa apinoista on ollut riesaa niin kuljettajille kuin matkustajillekin.

– Myös ne apinat viedään Po Kao Tonin apinataloon, Athapol sanoi.

Hän jatkoi kertomalla muista lähistöllä olevista sijoituspaikoista, joita otetaan käyttöön mikäli uuden apinatalon tilat alkavat käydä ahtaiksi. Tällainen paikka on esimerkiksi Phra Bat Nampoon temppelialue.

– Ne (apinat) otetaan kiinni käyttämällä suuria häkkejä, joiden sisällä on ruokaa. Apinoiden annetaan vapaasti käydä häkeissä syömässä tai ruokaa hakemassa parin päivän ajan, jotta niiden häkkejä kohtaan tuntema epäluulo ehtii hälvetä ja kun häkin ovi sitten yllättäen suljetaankin, saadaan kerralla kiinni enemmän apinoita, hän selvitti kiinniottotaktiikkaa.

Apinoita voi nähdä aivan kaikkialla Lopburissa.

– Kaikki apinat tullaan steriloimaan ennen Po Kao Toniin lähettämistä.

Maaliskuun 25. päivä alkaneen apinaoperaation aikana DNP:n väki on ottanut kiinni 37 laumansa johtajiksi tunnistamaansa apinaa. Niistä 15 on toimitettu Lopburin eläintarhaan ja loput ovat läheisellä villieläinklinikalla.

Nyt alkavat olla käsillä viimeiset hetket nähdä Lopburin apinakaupunki “koko komeudessaan” ennen kuin apinoiden evakuoiminen alueelta aloitetaan.