Nyt joutuu Red Bull -perijä Vorayuth Yoovidhyan yliajojutussa tutkijana toiminut poliisieversti syytteeseen todisteiden väärentämisestä.

Red Bull -perijä ajoi syyskuussa 2012 alkoholin ja huumausaineiden vaikutuksen alaisena yön tunteina Ferrarillaan moottoripyöräpoliisin päälle sillä seurauksella, että kyseinen poliisimies kuoli. Vorayuth pakeni onnettomuuspaikalta.

Jutun tutkintaa on alusta alkaen leimannut salailu ja korruptioepäilyt joidenkin tutkijoiden selvästi yrittäessä pestä miljardöörin poikaa puhtaaksi kaikista epäillyistä rikkomuksistaan. Oikeudenkäynti viivästyi kerta toisensa jälkeen poliisin etsiessä “uusia todisteita” tai vastaajan jätettyä tulematta oikeuteen. Lopulta Vorayuth poistui maasta Itävaltaan rekisteröidyllä yksityiskoneella ja on pakoillut oikeutta vuodesta 2013 alkaen milloin missäkin päin maailmaa.

Häntä on kuvattu Alpeilla hiihtämässä, Red Bullin formulavarikoilla eri puolilla maailmaa, Lontoon yöelämässä jne. Samaan aikaan syyteoikeudet häntä vastaan vireillä olevissa jutuissa ovat yksi toisensa jälkeen vanhentuneet. Jäljellä on enää syyte huolimattoman ajamisen seurauksena aiheutetusta kuolemantuottamuksesta. Se vanhenee vuonna 2027.

Viimeinen Vorayuthista Thaimaassa otettu kuva. Tästä kuvasta lähti kiertämään vitsi, jonka mukaan Red Bull todella antaa siivet.

Nyt on syyttäjänviraston toinen todisteaineiston väärentämisestä potkut saanut tutkija asianajajineen saanut kokoon tarpeeksi todisteita syyttääkseen yhtä jutun avaintutkijoista, poliisieversti Thanasit Taengchania todisteiden väärentämisestä. Thanasitin epäillään muuttaneen tutkimuspöytäkirjoissa Vorayuthin ajaman Ferrarin tilannenopeutta onnettomuushetkellä 177 km tuntinopeudesta lukemaan 79 km/t.

Kun yleisen syyttäjäviraston erottaman tutkija Chainarong Saengthong-aramin asianajaja Paisan Chuarphonilta tiistaina 26.3. kysyttiin, miksi syyte nostetaan vasta nyt, vastasi lakimies sen johtuvan todisteiden keräämisen hitaudesta. Eilisessä maksullisten sisältöjen puolella julkaisemassa jutussamme kerrottiin miksi se todisteiden kerääminen tällaisissa tapauksissa on niin työlästä.

Tähän samaan yliajotapaukseen liittyen on yleisen syyttäjän sormi 27.2. kuluvana vuonna jo ehtinyt osoittaa kahdeksaa muutakin jutun kimpussa häärinyttä henkilöä kohti. Heidän joukossaan ovat mm. maan entinen poliisin ykkösmies Somyot Poompanmoung ja syyttäjänviraston palveluksessa ollut syyttäjä Nate Naksuk. Kaikkia epäillään lahjoman vastaanottamisesta.

Heinäkuussa 2020 julkaistiin somessa kuvia Vorayuthin yöelämästä Lontoossa.

Jutun tutkinta aloitettiin uudelleen pääministeri Prayut Chan-O-Chan hallituksen toimesta vuonna 2020 sen jälkeen, kun thaimaalaismediassa oli laajalti tuomittu jutun tutkijoiden löperö menettely ja tuotu esiin siihen liittyvät lahjusepäilyt.