Thaimaassa on sikäli harvinainen tilanne, että sekä thaimaalaiset että ulkomaalaisomistuksessa olevat yritykset ovat liikuttavan samaa mieltä siitä, että Immigrationin jatkuvat sääntömuutokset ja säädösten kiristämiset ovat omiaan vähentämään niin yrittäjien kuin turistienkin kiinnostusta Thaimaata kohtaan. Bahtin samanaikaisen vahvistumisen pitäisi businessmaailman mielestä aiheuttaa säädöksiin helpotuksia, eikä päinvastoin.

Viimeisin esimerkki jo pitkään velloneesta keskustelusta saatiin maanantaina 9.9. Bangkok Postin laajassa haastattelussa Thaimaan kv. kauppakamarin pj. Stanley Kangin kanssa. Thaimaan kv. kauppakamari on eräänlainen ulkomaalais-thaimaalaisten kauppakamarien kattojärjestö. Sateenvarjo, jonka alla  muut ulkomaalaiset kauppakamarit toimivat.

Kuten viime aikoina aina, nousivat tällaisessa haastattelussa päällimmäiseksi asiaksi Immigrationin toiminta, maahantulolomakkeet (pikkukuva) ja niihin liittyen 24 tunnin ilmoitusvelvollisuus. Thaimaassa näistä asioista puhuttaessa käytetään nimitysta TM30 -ongelmat ko. säädöksiin liittyvän lomakkeen mukaan. Paitsi turhaa vaivaa ja häslinkiä täällä talvehtiville ulkomaalaisille “muuttolinnuille”, aiheutuu Immigrationin säädöksistä päänvaivaa myös ulkomaalaisille opiskelijoille, omatoimimatkailijoille ja liike-elämälle puhumattakaan Thaimaan ulkoisesta imagosta, joka on thaimaalaisille uskomattoman tärkeä asia.

Pääsääntö Immigrationin sääntöviidakossa on se, että ulkomaalaisille turisteille asuntoja vuokraavat hotellien ja lomakiinteistöjen omistajat ovat velvollisia raportoimaan uudesta ulkomaalaisesta omissa tiloissaan 24 tunnin kuluessa näiden saavuttua tiloihinsa asumaan. Poikkeuksen säännöstä tekevät ainoastaan ulkomaalaiset, jotka maahan tullessaan majoittuvat omissa nimissään olevaan asuntoon tai erilaisilla “eliittiviisumeilla” maahan tulevat. Heidän ei tarvitse ilmoittautua 24 tunnin kuluessa.

Liike-elämässä tämä aiheuttaa sellaisen ongelman, että jos esimerkiksi ulkomaalainen liikematkaaja vuokraa itselleen tukikohdan, josta käy ympäri Thaimaata eri kaupungeissa ostamassa tai myymässä tavaraa, niin hänen vuokraisäntänsä tulee sääntöjen mukaan ilmoittaa vuokralaisensa kotiinpaluusta Immigrationin toimipisteeseen 24 tunnin kuluessa. Hotelleillehan tämä ei ole mikään ongelma, mutta otetaan nyt suomalaisesimerkkinä vaikka nämä marjanpoimijoita palkkaavien yritysten edustajat. Hyvin moni heistä kun asuu mieluummin kotoisessa vuokra-asunnossa ja hoitaa asioitaan sieltä käsin matkustaen erilaisiin tapaamisiin esim. suurlähetystön edustajien tai työnvälittäjien kanssa aina tarpeen mukaan. Näiden ihmisten vuokraisäntien pitää sitten säädösten mukaan ilmoittaa jokaikinen matkalta palaaminen Immigrationiin.

– Minäkään en enää oikein uskalla kutsua liiketuttujani meille asumaan, kun siinä tapauksessa minun pitäisi tehdä heistä se (TM30) ilmoitus 24 tunnin kuluessa, Stanley Kang kertoi Bangkok Postille.

Taiwanilainen Stanley Kang näkee asiat Thaimaassa joskus eri tavoin kuin thaimaalaiset.

Mitä lääkkeeksi?

– Meidän täytyy muistaa TM30 -säädösten tulleen alun perin voimaan 40 vuotta sitten, 1979, ja niiden tarkoituksena olleen pitää kirjaa lähinnä Myanmarista, Laosista ja Kamputseasta tulleen vierastyövoiman liikkeistä maassa. Tarkoitus oli varmistaa, että kaikilla on katto pään päällä ja että he poistuvat maasta ajallaan. Mutta miksi ihmeessä tätä samaa säädöskokoelmaa sovelletaan myös liikematkustajiin, Kang ihmettelee.

Rivien välistä voi haastattelusta päätellä Kangin viestin Immigrationille olevan se, että ajat muuttuvat ja Immigrationinkin pitäisi muuttua niiden mukana.

– Ensinnäkin työluvan haltijoille pitäisi myöntää vapautus ainakin siitä 24 tunnin ilmoitusvelvollisuudesta, koska heillä varmasti on palkka- ja asuntoasiat kunnossa. Se kun on jo työluvan myöntämisen ehtoihin kuuluva asia, Kang aloittaa.

– Toiseksi tulee ryhmä nimeltä eläkeläiset, jotka jo eläkeläisviisumia hakiessaan ovat osoittaneet heiltä löytyvän tarpeeksi varallisuutta tai tuloja Thaimaassa elämiseen koko viisumin voimassaoloajan. Miksi ihmeessä näiden ihmisten pitää vielä juosta Immigrationin toimipisteeseen ilmoittautumaan?

– Lisäksi on vielä tällaisia tapauksia kuin vaikka esimerkiksi oma äitini, joka on ostanut kerrostaloasunnon perustamansa yhtiön nimiin ja hankkinut Thaimaasta eläkeläisviisumin. Aina tänne tullessaan hän joutuu ilmoittautumaan Immigrationissa, koska on tavallaan vuokralla omassa asunnossaan ja tekee ilmoituksen sen yhtiön puolesta. Kaikki tämä (TM30) on johtanut hyvin omituisiin tilanteisiin.

– Ulkomaiset opiskelijat luonnollisesti haluavat nähdä muutakin Thaimaata kuin yliopiston campuksen ja matkustelevat muissa provinsseissa viikonloppuisin. Pitäisikö heidät lukita huoneisiinsa?

Vielä yhtenä esimerkkinä Stanley Kang antaa kaikki ne maassa oleskelevat ihmiset, joita koskee 90 päivän ilmoitusvelvollisuus.

– Hehän käyvät joka tapauksessa 90 päivän välein ilmoittamassa olinpaikkansa Immigrationin toimipisteeseen. Miksi ihmeessä heitä koskee 24 tunnin ilmoitusvelvollisuus?

Nelly Kordaa ja muita urheilijoita, kuten myös esimerkiksi artisteja sekä joitain muita erityisryhmiä varten, on Thaimaa joutunut juuri TM30 -säännöistä johtuen kehittelemään ihan omat viisuminsa, joita ilmoitusvelvollisuus ei koske.

Auttaisivatko nämä toimenpiteet?

– Ilman muuta ne auttaisivat. Paitsi että ne helpottaisivat täysin turhaa asiointia Immigrationissa, niiden avulla lyhennettäisiin palvelujonoja kaikissa Immigrationin toimipisteissä ja nopeutettaisiin siellä tapahtuvaa asiointia. Lisäksi tilanne vuokra-asuntomarkkinoilla helpottuisi, kun vuokraisäntien ei enää jatkuvasti tarvitsisi ravata TM30 -asioissa Immigrationissa, Kang sanoo.

Hän kertoo ainakin Bangkokista jo nyt löytyvän majataloja ja matkustajakoteja, joiden ovissa on ulkomaalaisilta majoittumisen kieltävä kyltti. “No foreigners”.

Kauppakamaripomo ei usko nykyisistä TM30 -säännöistä olevan mitään hyötyä rikollisten löytämisessä tai terrorismin torjunnassa.

– En kyllä usko yhdenkään rikollisen tai terroristin tekevään ilmoitusta olinpaikastaan yhdellekään Thaimaan viranomaiselle. Nykyisillä säännöillä aiheutetaan ainoastaan harmia, päänvaivaa ja ajanhukkaa lainkuuliaisille kansalaisille.

Stanley Kang kertoo esimerkiksi Singaporen antavan ulkomaalaisille maahantulijoille SIM -kortin, jonka avulla ulkomaalaisen voi tarvittaessa jäljittää.

– Koko TM30 on täysin vanhentunut sääntökokoelma. Viranomaisten pitäisi mieluummin olla yhden askeleen edellä rikollisia kuin kohdella kaikkia ulkomaalaisia mahdollisina rikollisina.

– Kun thaimaalainen menee ulkomaille, niin kuvitteleeko kukaan tosissaan hänen tai hänen vuokraisäntänsä joutuvan tekemään mitään 24 tunnin ilmoituksia? Ei muissa ASEAN -maissa ole tämmöisiä säädöksiä. Koko ASEANin idea on helpottaa maiden välistä kauppaa, matkustamista ja maassa oleskelua. Thaimaa haluaa jostain syystä olla poikkeus tästä säännöstä, Kang päättää.

Ulkomailla matkusteleva thaimaalainen voi esim. Suomessa matkustaa vapaasti kaupungista toiseen ja käydä vaikka Petäjävedellä, kuten Luck viime kesänä.