Ilmavoimien komentaja vaihtuu 1.10. alkaen ja perinteiseen tyyliin eläkkeelle lähtevää kunnioitetaan ja uutta komentajaa Alongkorn Wannarotia (pikkukuva) tervehditään näyttämällä, mihin kaikkeen ilmavoimat kykeneekään.
Thaimaan kuninkaalliset ilmavoimat käyttävät näytöksen tukikohtana Don Mueangin lentokenttää, mutta lupaavat samalla siviililentoliikenteen häiriytyvän näytöksestä “mahdollisimman vähän”.
Ilmavoimien tiedottajan mukaan yhtä kiitorataa jaetaan sulassa sovussa siviililiikenteen kanssa näytöksen harjoituksissa tiistaina 27.9. sekä itse näytöksessä perjantaina 30.9. klo 13.45-14.45.
– Meille on tullut jonkin verran tiedusteluja näytöksen vaikutuksista siviililentoliikenteen aikatauluihin ja olemme vastanneet kaikkiin tiedusteluihin kertomalla tämänvuotisen näytöksen olevan lyhyempi kuin aikaisempina vuosina. Sen lisäksi olemme lähettäneet tarkat tiedot näytöksen aikataulusta niin lentoyhtiöille kuin muillekin tahoille, joiden toimintaan näytös tulee vaikuttamaan, kertoi tiedottaja Prapas Sornjaidee.
– Sen lisäksi otamme oppia kaikesta siitä, mitä viime viikon perjantain ja tämän viikon tiistain harjoituksissa on tullut esiin. Näytöksen ykkösasia on turvallisuus ja hyvänä kakkosena sitten mahdollisimman vähäiset vaikutukset kaupalliselle lentoliikenteelle, tiedottaja jatkoi.
Hän muistutti, että Don Mueangin kahdesta kiitoradasta toinen on itse asiassa varattu kokonaan ilmavoimien käyttöön, mutta sitä on käytetty nousujen ja laskujen nopeuttamiseen pahimpina lentokentän ruuhka-aikoina.
– Ilmavoimat käyttää omaa kiitorataansa ainoastaan muutamia kertoja vuodessa ja silloinkin niin, että harva sitä edes huomaa. Paitsi tietenkin kansallisena lasten päivänä, jolloin meidän koneemme varmasti näkyvät ja kuuluvat.
You must be logged in to post a comment.