Juoksijan on kiinnitettävä aikaa mittaava laite etukäteen. Luonteva paikka on kengän nauhat. Ohje tulee laitteen mukana, solminta näkyy myös valotaululla. Lähdön on onnistuttava kerralla, uusinta on vaikeaa järjestäjille, kun kilpailijoita on paljon ja vielä sitäkin enemmän.

Thain kielellä en kuuluttajan puhetta ymmärrä. Kansa hiljenee. Äänen sotilaallisesta sävystä voi päätellä, että saadaan viimeiset ohjeet. Kertaus tulee englannin kielellä. Sekunnit vähenevät, lähtölaukaus on laukaus, ase kai pyssyä järeämpi. Lähtöä seuraa loittoneva rummutus.

Ennen ja jälkeen lähdön kuuluttaja saattaa rupatella. Kilpailu voi jännittää ketä tahansa, paras tapa hoitaa jännitystä pois on varmuus siitä, että osaa hommansa riittävän hyvin. Pian kisan jälkeen, ja jo ennen sitä, valmistautuminen seuraavaan alkaa.

Jukolan ja Venlojen viesti Suomessa on maailman suurin suunnistustapahtuma. Lähtö toistaa monia samankaltaisia piirteitä. Ohjeet ovat niin käskyjä että: kuuntele vain kuuluttajan ohjeita, lähtö videoidaan, varastamisesta seuraa hylkäys. Karttaa ei saa avata ennen merkkiä, ei vaikka se olisi jo kädessä. Hylsy koskee koko joukkuetta. Laukausta säestää raju rummutus, ja usein myös ylilento. Puolustusvoimat tekee yhteistyötä, ja on tärkein kumppani. Varusmiehet pystyttävät muun muassa hurjan määrän telttoja. Ja pitävät auki sotkua!

Khon Kaenin maratonin alueella on kaikenlaista nähtävää.

Tietokoneen kanssa olen huollossa tuttu vieras. Konekin on aika vanha, mutta toki vioille selitystä miettii: virus hyökkää, joku kaappaa, toimin väärin eivätkä toiminnot sovi… Venäjän ja Suomen raja on varsin lähellä. Tajuan, että pelätä ei tarvitse. Karjalan lennosto suorittaa omaa rauhanajan tehtäväänsä, vielä pimeällä saattaa hävittäjä ulvahtaa pään yli. Itäraja on suljettu, ketä ja mitä rajan takana Suomeen jonottaa? Osalle turvapaikan hakija taitaa olla oikea, mutta harhaan johtava nimike?

Koneessa voi olla jokin venäläinen osa, sekin vaikuttaa aika uskottavalta. Vika voi johtua siitä, mutta mistä kaikesta vieraita osia löytyy? Eiväthän suomalaisetkaan osat ihan kaikkeen kelpaa. Kansalaisopistossa järjestivät älypuhelimen käytön alkeiskurssin. Sinne varauduin ja riensin äppöni kanssa.

Runebergin päivä, Saamelaisten kansallispäivä, viikko on vasta puolessa. Tänään 7. helmikuuta on Varautumispäivä. Minulle on taas sattunut kalenteri, johon tieto pitäisi lisätä.

Eija Mämmi

(Kuvat Natthakit Tantisripreecha)