Songkranin aikana paljastuneiden kratominmyyjien varastoista takavarikoitiin yli 2.000 pulloa, joihin oli sekoitettu yskänlääkettä ja kratomuutetta.

16.4. tehdyistä ratsioista ensimmäinen kohdistui Soi Khao Talon varrella sijaitsevaan kauppaliikkeeseen. Viranomaisten oli helppo löytää paikalle, sillä liikkeen edustalla mainostettiin näkyvästi sen myyvän kratomjuomia. Kyseiseen liikkeeseen on aiemminkin tehty ainakin yksi ratsia samoissa merkeissä.

Liikkeen tiloja tutkittaessa sieltä löydettiin kratominlehtiä pitkin lattioita ja liikkeen takaosasta suurikokoinen kylmäkaappi täynnä myyntiä varten pullotettua kratomjuomaa. Toisesta kerroksesta löytyi vielä huone, jossa juomia valmistettiin.

Juomia oli sekoiteltu suurissa sammioissa, joita oli kaikkiaan kuusi kappaletta. Erimerkkisiä yskänlääkkeitä oli varastoitu suuriin jätesäkkeihin. Kaikkiaan paikalta takavarikoitiin 55 pulloa yskänlääkkeitä ja 812 pullollista kratomjuomia.

Kratominlehdistä saadaan nestettä uuttamalla ja tuotos sekoitetaan yskänlääkkeeseen huumaavan vaikutuksen vahvistamiseksi.

Toinen ratsia tehtiin ensimmäisen liikkeen lähellä sijaitsevaan kauppaliikkeeseen, jonka kylmäkaapista takavarikoitiin 200 pulloa myyntivalmista kratomjuomaa.

Kolmas ratsia tehtiin sekin Soi Khao Talolla sijaitsevaan liikkeeseen. Siihenkin oli tehty ratsia aiemmin samoista syistä ja sillä kertaa takavarikoitiin 1.800 pullollista kratomia ja 900 pullollista yskänlääkettä. Kiinni jäämisestään huolimatta liikkeen omistaja oli jatkanut laittomia bisneksiään ja tällä kertaa takavarikoitiin 1.213 pullollista kratomjuomaa ja pieni erä kannabista todisteiksi.

Ratsioiden tuloksena kolme kauppiasta pidätettiin ja vietiin putkaan odottamaan syytetoimia. Yhteensä kratomjuomia takavarikoitiin 2.225 pullollista.

Liikkeiden kylmäkaapeista löytyi muutakin kuin Coca-Colaa.

Vaikka kratom sinänsä tuli lailliseksi Thaimaassa vuonna 2022 vaatii sen myyminen ja uuttaminen paikallisen Lääkintöhallituksen, eli FDA:n luvan, jota on erittäin vaikea saada. Tämän lisäksi kratomuutteen sekoittaminen yskänlääkkeen tai minkään muunkaan nesteen kanssa sen vaikutusten tehostamiseksi on laissa kiellettyä toimintaa.