Henkilökohtaisesti en ole koskaan ollut minkään tason kardioihmisiä, mutta toisinaan sitä intoutuu pienelle trekkailureissulle. Henkilökohtainen ennätykseni on tällä hetkellä noin kuusi kilometriä Khao Lakin kansallispuiston alueella, ja niin uskomattomalta kuin tuntuu, ei oloni edes enteillyt edesmenoa taivaanporteille tuon suortiuksen jälkeen. 

Täällä kosteusprosentti on ympäri vuoden korkea, ja sadekaudella saattanee joutua kuivattamaan vaatteita pihalla huomattavasti tavanomaista pidempään.  Myös ikkunat huurtuvat, nahka on jatkuvaan nihkeää ja jos tupakka-askin jättää auki, saa imeä kuin viimeistä tupakkaansa polttaisi eikä silti lähde henkostakaan. Viidakossa trekkipoluilla näkee toinen toistaan massiivisempia ja upeampia kasveja, joita me Suomalaiset koitamme lähes loitsuin ja uhrauksin pitää hengissä keittiön pöydällä kasvivalon alla.  

Kasvusto on hieman erilaista, riippuen oletko pohjoisessa vai saaristossa, mutta puu-, ja kasvivalikoima on käsittämätön.  En henkilökohtaisesti ole törmännyt villieläimiin, mutta olen kuullut viidakoissa elelevän esimerkiksi tiikereitä, leopardeja, sivettikissoja ja Malaji-karhuja.  Myös sambar-hirviä, gibboneja sekä muita apinoita elää luonnossa, kobria unohtamatta. Myös tutumpia eläimiä, kuten villisikoja, vuohia ja tapiireja ja härkiä löytyy Thaimaan eläinlajistosta. Olen kerran nähnyt neonvihreän käärmeen, sekä eräänä yönä sängyssäni oli lähes kämmenen kokoinen, valkoinen hämähäkki. Hätiin rientänyt Aussiystäväni heitti vittuperkeleen paljain käsin pihalle ja totesi sen myrkyttömäksi. Itse tarkistan lakanat edelleen joka ilta. 

Apina on thaiksi ”ling”. Nämä pääasiassa polvea matalammat pikku ystäväisemme ovat paikoittain astetta kovempikin riesa. Sen lisäksi, että saattavat tartuttaa rabieksen tai muita tauteja, on kyseisillä eläimillä äärimmäisen voimakas tarve ja taipumus kleptomaniaan. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun matkalla jonnekkin on apina päätynyt roikkumaan vaatteiisini tavoitellessaan minulle kuuluvaa omaisuutta.

Röyhkeimmät ja muista piittaamattomimmat painelevat saarilla suoraan ravintoloiden keittiöihin varastamaan kokin raaka-aineita.  Jos sattuu asumaan bungalowissa apinoiden alueella, on parempi lukita ovet ja pitää kaikki omaisuus sisällä, sillä apinat päivystävät katoilla ja puissa, vaanien ja odottaen farangin poistumista jota seuraa nopea ryöstö, mikäli terassipöydälle sattui jotakin jäämään. 

Apinat myös työskentelevät täällä, kiipeävät kookospuihin ja pudottavat kypsät pähkinät.

Saarilla kuulin eräänä iltana äänen, kuin aseen laukauksen. Jähmetyin ja latasin päähäni skaalan epämääräisiä skenaarioita seniorikoiran lopetuksesta johonkin ice-huumeryöstöön. Sitten kuulin, että paikalliset heittelevät paukkupommeja viidakkoon, jotta viheliäiset pikku varkaat pysyisivät loitolla.