Talvisin pakkasen keskellä Thaimaa kutsuu meitä seireenin lailla taatun auringonpaisteen ja hemmottelevan lämmön kera.

Nyt haluamme esitellä sinulle trooppisen ilmeen ja rentouttavan tunnelman omaavan, Thaimaan itärannikon tuntumassa sijaitsevan Koh Samuin. Se saattaa vielä olla  itsellesi tuntematon kohde, mutta tämän luettuasi seuraava paratiisi, johon suuntaat.

Koh Samuin kaupungeista esittelemme nyt Lamain ja Chawengin. Ne odottavat saaren itäpuolella, suhteellisen lähellä vilkasta lentokenttää. Bangkokiin liitelet helposti Finnairin siivillä, viihteenäsi vaikkapa kolikkopelit, ja sieltä jatkat Koh Samuille näppärästi paikallisella lentoyhtiöllä.

Koh Samui pähkinänkuoressa

Koh Samui on Thaimaan toiseksi suurin saari, joka on siitä huolimatta onnistunut säilyttämään paikallisen ilmeensä, elämäntapansa ja perinteensä erityisen vahvoina. Saari olikin vielä 60 vuotta sitten muusta Thaimaasta eristynyt, sillä siellä ei ollut edes teitä ennen kuin vasta 1970-luvulla. Paikallisia tällä 230 km²-suuruisella saarella on noin 70 000. Turisteja sen sijaan saapuu vuosittain reilusti yli 2 miljoonaa, heistä suurin osa Kiinasta, Venäjältä ja Euroopasta. Vilkkainta on joulukuusta helmikuun loppuun, jolloin saarella on meneillään kuiva kausi.  

Tänään Koh Samui elää lähinnä turismilla ja kookosviljelyllä, mutta turismia on kehitetty ja toteutettu paikallisten ehdoin ja saaren uskomatonta luontoa kunnioittaen. Sieltä on turha odottaa hulppeita ostoskeskuksia, vilkasta yöelämää tai loputonta baarivalikoimaa.

Koh Samui sopii parhaiten niille, jotka haluavat rentoutua, tutustua paikalliseen kulttuuriin, nauttia rauhallisesta rantaelämästä, seikkailla luonnon helmassa ja antaa makunystyröilleen ainutlaatuisia kokemuksia. Voit lähteä viidakkoajelulle, vierailla elefanttien luona tai suunnata vilvoittelemaan vuoristossa sijaitsevan Secret Buddha Gardenin (Magic Gardenin) salaperäisten veistosten sekä vesiputousten ja pikkuruisten rakennusten sekaan.

Chaweng

Chaweng ylpeilee Koh Samuin suurimman kaupungin ja pisimmän hiekkarannan titteleillä. Shoppailun paras anti löytyy Chawengistä, etenkin Central Festival Samuin ostoskeskus ja sen yli 200 myymälää ja elokuvateatteri tarjoavat loistavan tilaisuuden ostaa jopa merkkituotteita edulliseen hintaan.

Paikallista antia sen sijaan kannattaa hakea iltamarkkinoilta, josta löytyy niin käsin kaiverrettuja saippuoita, hedelmiä, arkivaatetta ja asusteita kuin taidetta ja silkkisaaleja. Peräti 7 kilometrin vaaleahiekkainen ranta puolestaan soveltuu sekä auringonpalvontaan että vesiurheiluun, sillä koralliriutta suojaa sen ulkomeren suurimmilta aalloilta. Etenkin sukeltajat ja snorklaajat ovat ottaneet tämän rannan omakseen. Ruokaile tai virkistäydy rannan lukemattomissa ravintoiloissa ja kahviloissa kristallinkirkasta merta ihaillen.

Chawengissä on koko eteläisen Thaimaan merkittävin Muay Thain eli Thai-nyrkkeilyn paikka ja peräti kolme stadionia. Niillä järjestetään ainakin kahdesti viikossa jopa kansainvälisen tason kamppailuja, joiden seuraaminen maittaa sekä paikallisille että vierailijoille. 

Chawengin laidalla oleva Chawengin järvi on mukava kävelylenkin kohteeksi ja kullattu 12-metrinen Buddha puolestaan istuu ja odottaa Wat Phra Yain temppelissä, lentokentän ja Chawengin välissä. 

Lamai

Lamain upea pitkä hiekkaranta on tuulessa huojuvien palmujen reunustama. Sen eteläisimmässä päässä nököttävät Isoisä- ja Isoäiti-kalliot, joille kannattaa kävellä hiekassa tarpoen. Matkan varrella voit pysähtyä nauttimaan rentouttavasta thai -hieronnasta tai ruokailla ja siemailla kylmää juotavaa kahviloissa ja ravintoloissa. Etenkin suoraan tuoreessa kookospähkinässä tarjottu kookosvesi tekee terää lämpimässä ilmastossa.

Lamaissa sinua palvelevat lukemattomat pikkuputiikit ja iltamarkkinat. Muya Thain harrastajat puolestaan voivat kohentaa taitojaan maineikkaan Punch it:n valmennuksessa. Loistavasta ravintola-annista mainittakoon esimerkkinä Na Na Tams, jonka herkulliselta menulta itselle tuottaa kaihoa etenkin Panang Curry. 

Hieman Lamain ulkopuolella sinua odottaa punaisenakin temppelinä tunnettu Wat Ratchathammaram -temppeli, jonka taidokkaisiin veistoksiin ja ällistyttäviin lohikäärmeportaisiin kannattaa tutustua. Sieltä kivenheiton päässä olevassa Wat Khunaramin temppelissä istuu muumioitunut munkki, jonka silmille on hieman makaaberisti laitettu tummat aurinkolasit. 

Koh Samui odottaa, saavu sen syliin nauttimaan lomasta tai asumaan pidemmäksikin aikaa!