+358 44 986 6396
toimitus@thaimaansuomalainen.com

Koh Samuilla on otettu järki käteen ja hylätty kolmen saaren yhteinen Samui+ -ohjelma, joka ei koskaan lähtenyt kunnolla käyntiin.

Nyt aiotaan liian vaikeaksi ja monimutkaiseksi koettu Samui+ korvata Phuketin huomattavasti liberaalimmalla hiekkalaatikko-ohjelmalla, jonka puitteissa on turisteja saatu Phuketiin paljon paremmin kuin mitä Samui+ tuotti turismia Koh Samuille, Koh Taolle ja Koh Phanganille. Hotellihuonevarauksien määrään odotettiin heti ilmoituksen jälkeen jo merkittävää kasvua.

– Heinäkuun 15. päivän jälkeen on Samui+ tuonut meille 1.524 ulkomaalaista turistia, joiden mukana tuli ainoastaan neljä koronavirustartuntaa, kertoi saarten aluehallinnon johtaja Teerapong Chuaychoo lehdistötilaisuudessa sunnuntaina 5.9.

– Phuketista tänne saatiin 331 turistia sen jälkeen, kun heidän pakollinen seitsemän vuorokauden oleskelunsa saarella oli ohitse ja sen uudemman, 7+7 -ohjelman myötä vielä viisi. Syys-lokakuun ajalle on tähän mennessä tullut 576 ennakkovarausta hotelleihin yhteensä 7.171 hotelliyön verran, mitä voitanee jo pitää aivan tyydyttävänä lukemana olosuhteet huomioon ottaen, Teerapong laskeskeli.

Hän odottaa 10.000 majoittumisvuorokauden rajan rikkoutuvan pian, jahka Samui+ päättyy ja Samuin hiekkalaatikkomalli alkaa toimia sen sijaan.

– Samuin hiekkalaatikko alkaa 1.10.

Koh Taollakin odotetaan sääntöviidakon harventamisen tuovan lisää turisteja saarelle.

Tässä vielä vertailun vuoksi vanhat Samui+ -säännöt sekä uudet Samuin hiekkalaatikon säännöt:

Samui+

  • ensimmäiset kolme vuorokautta missä tahansa Samui+ -ohjelmaan kuuluvassa hotellissa. Tuona aikana sai lähteä huoneesta, mutta ei itse hotellilta
  • päivinä 4-7 sai käydä rajoitetusti jo hotellin ulkopuolellakin, mutta ainoastaan valitut käyntikohteet olivat sallittuja
  • 8-14 päivien aikana sai jo vapaasti liikuskella saarella ja poiketa myös naapurisaarilla katsastamassa Koh Taon tai Koh Phanganin maisemia
  • 15. päivänä ja sen jälkeen sai poistua saarilta minne päin Thaimaata tahansa

Samuin hiekkalaatikko

  • 14 Koh Samuilla vietetyn vrk:n jälkeen vapaa matkustusoikeus mihin tahansa Thaimaassa
  • koronavirustesti tullessa ja toinen testi 6-7. lomapäivän aikana sekä päätöstesti 12-13. lomapäivän aikana

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: