+358 44 986 6396
thaimaansuomalainen@gmail.com

Koh Larnin saaren asioista päättävä komitea on 22.8. pitämässään kokouksessa päättänyt jatkaa saaren pitämistä suljettuna muilta kuin paikallisilta asukkailta.

Sulkemisen tai ns. lockdownin piti alun perin päättyä 24.8, mutta ainakin viikolla sitä nyt sunnuntai-iltaisella päätöksellä jatkettiin.

Samassa kokouksissa päätettiin myös laivayhteyksien saaren ja mantereen välillä jatkuvan maanantaista perjantaihin siten, että Koh Larnilta pääsee mannermaalle aamuisin klo 7.30 ja paluu Pattayan Bali Hain satamasta Koh Larnille on mahdollista klo 17.00. Lauantaisin ja sunnuntaisin kuljetetaan ainoastaan erityisluvan saaneita.

Täysin rokotettujen Koh Larnin saaren asukkaiden ylivarovaisuuden sanotaan johtuvan siitä, että kun saari avautui rokotetuille turisteille, havaittiin siellä sangen nopeassa tahdissa kuusi koronavirustartuntaa ja tämän ei missään nimessä haluta uusiutuvan. Pattaya Newsin tietolähteen mukaan saarella kaikessa hiljaisuudessa valmistellaan Phuketin mallin mukaista hiekkalaatikkoa siltä varalta, ettei Pattayaa vielä tämän vuoden aikana saada avattua matkailijoille. Tämä saattaa Pattaya Newsin kesäkuussa julkaiseman artikkelin mukaan olla mahdollista jo lokakuun aikana.

Koh Larn ja sen vieressä oleva Koh Sak ovat jo muutaman vuoden ajan olleet sellainen pattayalaisten tarkoin varjelema salaisuus, jonka hintataso Thaimaan muihin saarikohteisiin verrattuna on alhaisempi ja jonka rannat ja uimavedet ovat Pattayan ehdotonta eliittiä. Kaupunkilaiset itse suuntaavat vapaapäivinään sankoin joukoin Pattayan edustalla kököttäville saarille, mutta esimerkiksi suomalaiset matkanjärjestäjät tietävät niistä todella vähän.

Koh Sakin saarella Pattayan edustalla on rantabaari ja baarissa on vaari, joka joskus 1970 -luvun puolivälin paikkeilla osti asiakkaidensa viihtyvyyden takaamiseksi baariinsa transistoriradion. Molemmat kuvassa.

0 comments

You must be logged in to post a comment.

%d bloggers like this: